Viimeinen tupakkipäivä kapakoissa

Jeps. :cool:

uusisuomi.fi
Minnesotalaiset baarit ovat BBC Newsin mukaan keksineet oivan tavan kiertää USA:ssa hiljan säädettyä tupakkalakia. Laki antaa teatteriproduktioissa esiintyjille poikkeusluvan tupakointiin. Niinpä baarit ovat muuttuneet teattereiksi ja asiakkaat näyttelijöiksi.

Joidenkin baarien laskuissa baarimikot esitellään näyttelijöinä ja tuhkakupeista tulee ”näyttämötarvikkeita”. Asiakkaat pukeutuvat rooliasuihin ja puhuvat oudoilla murteilla.

Terveysviranomaisten mukaan nyt on kuitenkin aika laskea esirippu tämän konstin eteen.

Maplewoodissa sijaitsevan heavybaari Rockin isäntä Brian Bauman selittää, miksi asiakaskunta ei juuri tee muuta kuin istuskelee, polttaa ja juo korviahuumaavan musiikin säestyksellä.

– He esittävät itseään ennen lokakuun 1. päivää – siis ennen kuin tupakointikielto astui voimaan, hän sanoo.

– Me kutsumme esitystä nimellä Ennen kieltolakia.

Liki sata baaria on turvautunut porsaanreikään. Nyt terveysviranomainen kuitenkin sanoo, että ne rikkovat lakia ja uhkaa niitä 10 000 dollarin sakoilla
 
Joidenkin baarien laskuissa baarimikot esitellään näyttelijöinä ja tuhkakupeista tulee ”näyttämötarvikkeita”. Asiakkaat pukeutuvat rooliasuihin ja puhuvat oudoilla murteilla.

Tuohon on ollut totutteleminen täällä maakunnassa muutenkin...
 
haju sanoi:
Mihinkähän tämä onneton ruikutus asiakasmäärien tippumisesta ja työttömyyden lisääntymisestä perustuu? Ei ainakaan olemassa oleviin esimerkkeihin.
Kokemuksia tupakkalain vaikutuksista alkaa kertyä täältä kotimaastakin:

Tiukka tupakkalaki ei juuri tunnu ravintolamyynnissä

Uusi tiukka tupakkalaki on vaikuttanut ravintolamyyntiin vain vähän. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvonta¬keskuksen mukaan noin puolet ravintoloista arvioi, että laki ei vaikuta niiden kokonaismyyntiin.
Lähes viidennes jopa odottaa myynnin kasvavan, kun taas kolmannes arvioi sen vähenevän.
Moni ravintola on ollut savuton kesäkuusta lähtien. Ravintolanpitäjien mukaan ulkona tupakointi ei ole lisännyt naapurien yhteydenottoja.
 
Mun baarikeikat ovat vähentyneet aivan merkittävästi tuon tupakkalain tulon jälkeen. En tiedä onko uusi laki yksin siihen syyllinen, jos juuri ollenkaan, mutta näin vaan on käynyt. Kai mä olen sitten sellainen tilastopoikkeama.
 
burb sanoi:

Tai olet sitten ihan liian WANHA!:D
 
burb sanoi:
Mun baarikeikat ovat vähentyneet aivan merkittävästi tuon tupakkalain tulon jälkeen. En tiedä onko uusi laki yksin siihen syyllinen, jos juuri ollenkaan, mutta näin vaan on käynyt. Kai mä olen sitten sellainen tilastopoikkeama.
Eipä ole tullut juurikaan käytyä baareissa.
 
burb sanoi:
Mun baarikeikat ovat vähentyneet aivan merkittävästi tuon tupakkalain tulon jälkeen. En tiedä onko uusi laki yksin siihen syyllinen, jos juuri ollenkaan, mutta näin vaan on käynyt. Kai mä olen sitten sellainen tilastopoikkeama.
Sinun paha sanoa mitään tuohon baarissa käymiseen, kun et ole ravintolan pitäjä, he tietävät paremmin.
 
Tupakkalaki ei juuri näy ravintoloissa

Hassua, että saivat sitten käännettyä tuon otsikon niin päin. Ensimmäinen otsikko oli nimittäin että tupakkalaki näkyy ravinoloiden myynnissä.

Ja onhan se selväkin. Yli kolmekymmentä prosenttia ravintoloista ilmoitti myynnin laskeneen lain takia. Silti oli hienosti käännetty asia niin, että yli puolet ravintoloista ilmoitti, ettei kokonaismyyntiin ole ollut vaikutusta.

No ei varmaan niin. Saman verran myivät, kuin viime vuonnakin. Tosin suhteellinen myynit putosi aika lailla, mutta sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus ei tietysti sitä halua suoraan myöntää.

Mutta kun katsoo lukuja. Kaikkien ravintoloiden kokonaismyynti kasvoi 3 prosenttia.

Ravintoloissa, joissa sai polttaa, myynti kasvoi 15 %
Ravintoloissa, joissa ei saanut, myynti kasvoi 0,4 %

Ja ei muka vaikuttanut mitenkään :rolleyes:
 
Eikös se ole hyvä, että nykyään voi valita, haluaako savuttomaan vai savulliseen ravintolaan?:doubtful:

Ennen ei voinut.:thumbfh:
 
tmoi sanoi:
Mutta kun katsoo lukuja. Kaikkien ravintoloiden kokonaismyynti kasvoi 3 prosenttia.

Ravintoloissa, joissa sai polttaa, myynti kasvoi 15 %
Ravintoloissa, joissa ei saanut, myynti kasvoi 0,4 %

Ja ei muka vaikuttanut mitenkään :rolleyes:
Muutama viikko sitten juttelin paikallisen pitäjän kanssa, kertoi tupakkalain vaikutuksen olleen hiukka yli 20 % miinusta.
 
Moe Szyslak sanoi:
Ei taija äijällä olla koppia?:doubtful: :o

Noi on noi koppi asiat muuten todella mielenkiintoisia.

Paikallinen baari teki tuossa alkuvuonna sitten sen tupakkakoppi päätöksen. Sopiva nurkkaus löyty. Istumapaikkoja (anniskelu) poistui kymmenkunta. Tehtiin uusi kivilattia ja kunnon ilmastointi. Se todellakin toimii, sillä vaikka kopissa ei ole ovea, savua ei tule yhtään toiselle puolelle. (vähän sellainen tuulitunnelimainen :D ).

No nyt kun koppi on valmis, niin tuli ilmoitus että juu, hieno on, mutta mutta...

Tuossa on porras. Siihen täytyy rakentaa ramppi pyörätuoli asiakkaita varten. Lisäksi siihen täytyy asentaa sellainen ja sellainen kaide jne jne ....

No. Taas lähtee muutaman anniskelupaikka ja lisäksi osa tanssilattiasta, joka nyt ei muutenkaan mikään hirveen iso ole.

Baarin pitäjä kiitti hiukan. Saa kuulemma muutaman oluen myydä, että saa omat pois.
 
Eikö kuitenkin yrittäjyyteen kuulu jonkinlainen riskikin?:doubtful: Toinen vaihtoehtohan on mennä jonkun toisen hommiin. Voi olla vaan, että tulotaso romahtaa sen myötä.

Kaveri on päättänyt että haluaa tupakoivat asiakkaat pitää, niin pitää sitten elää sen mukaan.

On niitä muitakin aloja, joissa lait ovat vieläkin tarkempia. Niihinkin kuitenkin riittää yrittäjiä. Markkinataloudessa kuitenkin pelataan kysynnän ja tarjonnan lain mukaan.
 
Moe Szyslak sanoi:
Eikö kuitenkin yrittäjyyteen kuulu jonkinlainen riskikin?:doubtful: Toinen vaihtoehtohan on mennä jonkun toisen hommiin. Voi olla vaan, että tulotaso romahtaa sen myötä.

Varmaan baarinpitäjän tulotaso romahtaa jos menee vieraan töihin... ja rankasti. :rolleyes:
 
Moe Szyslak sanoi:
Eikö kuitenkin yrittäjyyteen kuulu jonkinlainen riskikin?:doubtful: Toinen vaihtoehtohan on mennä jonkun toisen hommiin. Voi olla vaan, että tulotaso romahtaa sen myötä.

Kaveri on päättänyt että haluaa tupakoivat asiakkaat pitää, niin pitää sitten elää sen mukaan.

On niitä muitakin aloja, joissa lait ovat vieläkin tarkempia. Niihinkin kuitenkin riittää yrittäjiä. Markkinataloudessa kuitenkin pelataan kysynnän ja tarjonnan lain mukaan.

Joo, kuuluuhan siihen. Enhän mä sitä tarkoittanutkaan, mutta se tapa, millä toi koppi hommakin on hoidettu, olis kyllä saanu monen muun yrittäjän, siis eri alan yrittäjän, lyömään varmaan pillit pussiin. Luulin myös joskus, että osakkeen omistajille kuuluisi jonkinlainen riski, mutta siinä erehdyin.

Lähinnä tuntuu siltä, että noi pikkaset paikallisbaarit on muutenkin nykyään liki harrastus toiminalla pystyssä. Ei niistä aikanaan mitään massa tuloja saa, mutta ompahan niillä jotain tekemistä ja saavat just jotain leivän päälle :D :D

Ja tossa tupakointi asiassa ei kyllä ole mielestäni kyse kysynnän ja tarjonnan laista kyllä yhtään. Jos se siitä olisi kiinni, niin ravintolat olisi itse saaneet päättää siitä, tupakoidaanko siellä vai ei. Kyse nyt vaan sattui olemaan Hys Hys Hyssälän pakko mielteestä, joka oli pakko ajaa läpi.

Tupakointi laki nyt ei sinäänsä niin huono ollut, vaikka itse poltankin. Meneepähän vähemmän röökiä, kun käy ulkona. Mutta muuten tuon ministerin ideat, kuten oluen mainostus/paljous alennus/sunnuntai hinta ym muuta lait on kyllä mielestäni tosi syvältä.
 
Ylös