Andy1 sanoi:Mikähän siinä niin hauskaa mahtaa olla? Kandee pikkiriikkisen selvittää asioita ennen kuin ryhtyy niillä itseään hauskuuttamaan. Homma on tunnustettu ihan tallinkin toimesta. Kai se nyt on päivänselvää, että Massa on Sauberia ajanut eniten viime aikoina ja hänen palautteensa on antanut osviittaa siihen, mihin suuntaan autoa on viety. Viime vuonna se näytti onnistuneen hyvin, tällä kaudella Massa ei oikein pääse vehkeellä vauhtiin itsekään, siltikin Villeneuvea vikkelämmin.
Autossa on joitakin ratkaisuja, jotka eivät ole Villen mieleen. Nämä taas näkyvät sopivan Massalle mainiosti. Villeneuven sopeutumiskyky on kyllä viime aikoina ollut melkoisen hakusessa, ettei sitä parane kehua lainkaan. Joka tapauksessa auto nyt vaan sopii paremmin Massalle.
Eikös Villeneuve ole tunnettu siitä ettei autonkehitys ja palautteen antaminen (muutakuin "en tykkää!") on hänelle vaikeaa. Siinä mielessä ymmärtää sen, että talli kuuntelee mielummin Massaa.