Viron MM-ralli 2023

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Tulipahan karmea antikliimaksi jo ennen kuin lähtölippu on edes heilahtanut 😫 Todella harmi, sillä Goljatista Daavidiksi muuttuneen Tänakin all-in hyökkäys kotiteillään Toyotaa ja Hyundaita vastaan olisi ollut must see TV, kuten amerikkalainen sanoisi. Toki Tänak tulee nytkin kiskomaan järjenvastaista vauhtia, mutta se 0,1% (juuri se hämmästyttävän ja maagisen suorituksen hiuksenhieno ero) jäänee puuttumaan, kun todellista yleiskilpailupanosta (siis sellaista, joka maailmanmestareita kiinnostaa) ei enää ole.

Toisaalta tämä on vähän kuin Kankkunen Suurajoissa 1994 (sillä erotuksella että Tänakilla ei ollut oma moka). Silloinhan nähtiin vittuuntuneelta maailmanmestarilta paikoitelleen sen verran reipasta etenemistä, että siitä puhutaan välillä vieläkin. Ehkä Tänak tekee saman.
 

odetus

Well-known member
Liittynyt
18.10.2006
Viestit
2005
Miksi perjantaisin ajetaan aina selkeästi eniten erikoiskoekilometrejä verrattuna lauantaihin ja varsinkin sunnuntaihin?
 

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
5105
Sijainti
Parc Fermé
Pöllölaakso on pöllölaakso näköjään vuosikymmenestä toiseen. Äsken tullutta Tulosruutua ulkomuistista referoiden "Tänakin voittohaaveille tuli massiivinen takaisku jo ennen yhtään ajettua erikoiskoetta, lisää aiheesta löytyy verkkosivuillamme"

...niin, eihän se ois vienyt kuin max 20sec aikaa sanoa et virolaisen autoon vaihdettiin moottori ja siitä tulee 5min aikasakkoa.
 

Lupatarkastaja

Well-known member
Liittynyt
18.3.2009
Viestit
2076
Pöllölaakso on pöllölaakso näköjään vuosikymmenestä toiseen. Äsken tullutta Tulosruutua ulkomuistista referoiden "Tänakin voittohaaveille tuli massiivinen takaisku jo ennen yhtään ajettua erikoiskoetta, lisää aiheesta löytyy verkkosivuillamme"

...niin, eihän se ois vienyt kuin max 20sec aikaa sanoa et virolaisen autoon vaihdettiin moottori ja siitä tulee 5min aikasakkoa.
He saavat laskuttaa mainostajilta rahaa verkkosivujen kävijämäärän mukaan. Enemmän on enemmän.
 

hila

A-sijan Tuntija
Liittynyt
22.5.2014
Viestit
4293
Sijainti
Maalla
Tässä sekoituksen ajot JuuTuubista :

Kalle tulee taas menemään todella lujaa. (Tämä oli helppo sanoa).
Mutta ei Hundailla kirvesta kaivoon ole heitetty joten kyllä Kalle hommiin joutuu. Voitto ei tule ilmaiseksi.
Hienoa nähdä Teemu vihdoin Ralli 1 auto ratissa. Paikka paikoin menee tosi hyvin mutta sekin kyllä näkyy että ei ole luokan vaihto ihan helppo juttu. No vauhti on kuitenkin sitä luokkaa että Takamoto täytyy pysyä takana. Vaikka sehän taitaa Teemun homma ollakkin.
Sitten kun saa enemmän ralleja alle niin kuka tietää mihin kyytiin yltää. :)

Iso pettymys oli Tänäkin MSportin Fordin moottorin vaihto. (Vitut se ole mikään Taunus eikä Fordson).
Tätä on odotettu kuin kuuta nousevaa kun Oit pääsee Fordilla ajamaan koti ralliaan. Se olis taatusti ollut voittotaistelua joka EKn sadasosista. Oltais nähty miten Ralli1 auto todella kulkee pidon äärirajoilla. (Ehkä hieman jopa ylikin teoreettisen vauhdin).
Mutta mutta 5min on ärsytetyllekkin kuskille paljon
Jää nähtäväksi miten mestari saa motivaation kasaan.
 

Bullet Tooth Tony

Well-known member
Liittynyt
24.9.2016
Viestit
374
M-Sportilla tiedettiin, että Tänakin ykkösmoottorissa voisi olla vikaa. Herää kysymys, miksi kone otettiin käyttöön siitä huolimatta? Vähän on puuhastelun makua.
 

hila

A-sijan Tuntija
Liittynyt
22.5.2014
Viestit
4293
Sijainti
Maalla
Pajari tuli hyvin ekan ja ei se kokemattomuus enää kauhesti näy ajossa. :)
Alussa näytti että Hyndai sopii aika hyvin Eemilin ajotyyliin kunnes takakulmasta jotain meni.

Teemukin tuli hyvin mutta ilman mitään riskejä. Auto tulee hyvin ja toivottavasti maltti riittää. Kannattaa hieman malttaa ja saada kilsoja alle niin sieltä se vauhti tulee. Ollaanko Lauantaina jo Katsun vauhdissa ?
Katsu ajoi tämän EKn aika hyvin. Ei ollut mitään moitittavaa. Kysymys vaan on miten nuppi kestää ajaa tiimi pisteistä.
EPllä oli hyvä yritys päällä ja auto alkaa sopimaan artistin käteen ... aika hyvin. :)
Kalle tuli yllättävän varovaisesti ja maltilla. Onkohan tullut uusi kisa suunnitelma Oitin 5min aikasakon myötä ?
Oit tuli perinteistä hyvää vauhtia mutta se maksimi atakki vaan puuttuu.
Toivotaan vaan että se motivaatio löytyis jotta saatais nähtävää.
 

hila

A-sijan Tuntija
Liittynyt
22.5.2014
Viestit
4293
Sijainti
Maalla

Tume88

Well-known member
Liittynyt
18.1.2019
Viestit
442
M-Sportilla tiedettiin, että Tänakin ykkösmoottorissa voisi olla vikaa. Herää kysymys, miksi kone otettiin käyttöön siitä huolimatta? Vähän on puuhastelun makua.
Cmorella Tahko ainakin epäili että olisivat katsastuksessa tai sen jälkeen huomanneet että moottorissa on jotain, mutta toivoivat että se kestää, katsastuksen jälkeen ei saa konetta enää vaihtaa ilman aikasakkoa joten kai se oli sama sitten yrittää jos joku tekohengitys kikka oli takataskussa
 
Ylös