AnttiL
Reittinörtti
Yli puolet rallin pätkistä. Sitäkään ei oo kovin moni tehnyt, ajanut pohjia puoleen rallin pätkistä.Kylläpä vaan kulkee Samilla. 11 pohja-aika jo tähän ralliin. Kovaa tekemistä Samilta.
Yli puolet rallin pätkistä. Sitäkään ei oo kovin moni tehnyt, ajanut pohjia puoleen rallin pätkistä.Kylläpä vaan kulkee Samilla. 11 pohja-aika jo tähän ralliin. Kovaa tekemistä Samilta.
Ei montaa tollasta osumaa kiitosYli puolet rallin pätkistä. Sitäkään ei oo kovin moni tehnyt, ajanut pohjia puoleen rallin pätkistä.
Ainut taktiikka on ajaa mahdollisimman hitaasti jopa senkin uhalla, että hän menettää voiton. Pisteitä hän ei edelleenkään tarvitse mihinkään, päätähtäin on 2-3 vuoden päässä ja nyt rakennetaan pohjaa sitävarten. Voi soittaa vaikka Latvalalle ja kysyä, että kannattaako täs tilantees yrittää ajaa kaikille loppupätkille pohjat, JML tietää siihen näin uranjälkeen vastauksen.Mielenkiintoista nähdä millä asenteella Pajari lähtee sunnuntain pätkille, maksimoimaan pistepussia vai turvaamaan kilpailun voittoa.
Muistanko oikein, että Latvala kerran Puolassa keskeytti lopussa koska alkoi varmistella ja menetti sen kuuluisan ajorytmin.Ainut taktiikka on ajaa mahdollisimman hitaasti jopa senkin uhalla, että hän menettää voiton. Pisteitä hän ei edelleenkään tarvitse mihinkään, päätähtäin on 2-3 vuoden päässä ja nyt rakennetaan pohjaa sitävarten. Voi soittaa vaikka Latvalalle ja kysyä, että kannattaako täs tilantees yrittää ajaa kaikille loppupätkille pohjat, JML tietää siihen näin uranjälkeen vastauksen.
Jos se oli se yleisöpätkä keskeytys, niin silloin hänelle kasvoi sarvet päähän ja hän halus näyttää kuka on kovin vetomies. Saksassa myös vikana päivänä halus ottaa luulot pois muilta turvallisessa johtoasemassa päätyen viinipensaisiin. Varmistellen ajaminen lienee vaikeinta, näin useampi kuski on sanonut, keskittyminen herpaantuu ja Bossea lainatakseni tulee ajettua joka mutka kahteen kertaan.Muistanko oikein, että Latvala kerran Puolassa keskeytti lopussa koska alkoi varmistella ja menetti sen kuuluisan ajorytmin.
Öö, no onneks Pajari ei ole näin tyhmä. Minkä ihmeen takia hän ajaisi niin hiljaa että menettäisi voiton? Ainoa mikä merkitsee on voitto nyt, ihan sama missä se tähtäin olisi.Ainut taktiikka on ajaa mahdollisimman hitaasti jopa senkin uhalla, että hän menettää voiton.
Ei voittoa, vaan kakkossijan. Ja siinä samalla meni silloin myös Fordin kaksoisvoitto. Eikä johtunut valmistelusta, vaan päinvastoin. Halusi vastoin tallipäällikkö Wilsonin käskyä ajaa viimeisen pätkän täysillä. Ja kävi niinkuin kävi.Muistanko oikein, että Latvala kerran Puolassa keskeytti lopussa koska alkoi varmistella ja menetti sen kuuluisan ajorytmin.
Juho Kokko, joka hänkin hieman liian itseriittoisena ärsyttää välillä, on silti tuhat kertaa parempi selostaja, kun tämä erikoinen jokapaikan huutaja, jolla ei mitään tajua rallista ja sen selostamisesta. Pakko ottaa äänet pois kun tää tyyppi alkaa sen karjumisenMTV mistä te rankaisette, Ärje sunnuntaina selostamossa….
Minkätakia siitä kidutuksesta pitää maksaa jos kiinnostaa? On tuolla maksullista ja ilmaista Rally.tv streamia tarjolla jos vähän jaksaa ettiä ja säätää. Tietysti ei sovi kaikille tuo pikku kikkailu. En ainaakaan kattelis sitä MTV moottoriurheilupuolta vaikka maksettaisiin..Juho Kokko, joka hänkin hieman liian itseriittoisena ärsyttää välillä, on silti tuhat kertaa parempi selostaja, kun tämä erikoinen jokapaikan huutaja, jolla ei mitään tajua rallista ja sen selostamisesta. Pakko ottaa äänet pois kun tää tyyppi alkaa sen karjumisenKokko taisi olla yöllä selostamassa superformuloita ja tarvinnee hänkin hieman unta välillä. Taitaa tulla poweria selostamaan kuitenkin ja hyvä niin. Kommentaattoreista ei enää tuohivirsua ikinä koskaan maikkari, please…ja siellähän se on oikein studiossa,voi prkl…missä oot Riku Tahko
![]()