Visa: Tyyppitunnistus, 2. erä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tsuhna
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Koittaa aika toisen erän. Luvassa vähemmän halpoja pisteitä, useimpien pitäisi kuitenkin olla varsin tuttuja joskin pari haastavahkoakin löytyy. Nekin hahmot jotka eivät ensimmäiselle kierrokselle osallistuneet, rohkeasti mukaan vain. Ei se ota jonsei annakaan ja kaikki on vielä mahdollista.. ;)

1. erän vaiheet, vastaukset ja valitukset nähtävissä tuolla ja pistetilanne alla.
attachment.php


Kyseessä ei ole nopeuskilpailu, eikä googletuskilpailu. Kaikki vastaukset kirjoitetaan yhteen postaukseen, jota ei saa editoida jälkeenpäin. Edit-merkintä postissa aiheuttaa hylkäyksen, parin minuutin puskuri siinä on jota en voi mitenkään kontrolloida [1]. Toisilta lunttaaminen ei ole suotavaa, mutta milläpä minä sitä, tai googlausta kontrolloin...
Itsevaltaisena tuomarina toimin minä. Tavatkaa pistelaskusäännöt tarkasti ettette putoa huolimattomuuttanne kuoppaan.

---

Vastaukset tuttuun tapaan valkoisella salailun ja piilomielisyyden korostamiseksi.
Vastausaikaa tasan vuorokausi, eli viimeinen hyväksytty vastausaika on 16.4.2010 klo 20.59
Virallisena ajanottolaitteena toimii forumin kello.

Toisen erän pähkinät ilmestyvät tuohon alle klo 21.00
 
Viimeksi muokattu:
Bonus: Mikä oli ensimmäinen operatiivisessa käytössä ollut suihkumoottorikäyttöinen pommikone?
 
Viimeksi muokattu:
1. Hornet (onko se F-18??)
2. Typhoon?
3. Lancaster
4. Polikarpov??
5. Mosquito
6. Eurofighter
7. Closter Gladiator
8. Mig-11??
9. Ei mitään haisua, Sprit of St Louis:o
10. Gnat
 
Ekat oli vielä aika helppoja, nyt on selkeesti vaikeemmat. Yritetääs:

1. F-5 Tiger
2. TBF Avenger
3. B-24 Liberator
4. I-16 Polikarpov
5. De Havilland Mosquito
6. Rafale
7. Swordfish
8. Su-25 Frogfoot
9. B-1 Lancer
10. Gloster Meteor
B. Ar-234 Arado
 
1.
2. TBF Avenger
3. Avro Lancaster
4. Polikarpov I-16
5. Mosquito
6.
7. Gloster Gladiator
8.
9.
10. Gloster Meteor
Bonus: Aradohan se
 
1. F-20 Tigershark
2. Ei tule nimi mieleen. Bush juniorin isä tais toisessa maailmansodassa tällaisella lentää ja näitä samoja katos lauma Bermudan kolmiossa.
3. Avro Lancaster
4. Polikarpov jotain jotain, vaikka I-32
5. Mosquito
6. Dassault Rafale
7. Gloster Gladiator (ei taida kyllä olla mutku ei muutakaan tuu mieleen)
8. Joku neukkujen vehje, olisko Sukhoi, mutta numeroo ei osaa sanoa, arvataan 34
9. B-1
10. Gloster Meteor

bonus sakemanneilla WW2:ssa, mutta… …, ei irtoo nyt kyllä Me363 vaikka hatusta vetäen
 
5 varmasti tuttua konetta ulkonäöltään.
Yhdenkään nimeä en kuitenkaan enää pikkupoikavuosilta muista.
2 noista on ollut jopa "oman huoneen" hyllyssä koottavana silloin joskus.
Ei voi mitään. Ei muista ei.
 
On muuten jotenkin sellainen tuntuma, että Apa_02 napsii paljon plussia tältä kierrokselta. :idea:
 
On siellä yksi amatöörimäinen virhekin vastineena :jaska:, että syytä olisi tullakin plussia. Toivottavasti muutama varmalta pohjalta arvattu sattu oikein.
Näyttää vähän siltä, että tulee noita pisteitä sullekin.
 
Ei nää nyt kuule ollut niitä toivottuja panzerwageneita. Lotolla mennään taas. Jopa enemmänkin kuin viimeksi.

1.-
2.Hurricane
3.B52
4.Hurricane
5.-
6.MIG-21
7.-
8.MIRAGE-2000
9.-
10.-
Xtra: Messerschmitt-262
 
Viimeksi muokattu:
Tekstin värit lottosit näemmä samalla menetelmällä kuin minä ekalla kierroksella!

Näin muuten tein. :thumbfh:
Tuskinpa sieltä kukaan ainakaan oikeita vastauksia näki. Taisi heilahtaa nollat tästä rundista.
 
Tekstin värit lottosit näemmä samalla menetelmällä kuin minä ekalla kierroksella!

Eipä hätää, mä suhutin vaistomaisesti Pyryfin vastaukset piiloon, ennen kuin ehdin lukea niitä. Refleksinomaisella ja salaman nopealla liikkeellä.
Tällasia tilanteita varten koneen oikealla ja vasemmalla puolella tulee olla mm. spraymaalitölkkejä käyttövalmiudessa.
Yllätystä pitää ottaa niskasta kiinni ja pyöräyttää pari kertaa, notta tokenee heti syntysijoilleen.
 
Eipä hätää, mä suhutin vaistomaisesti Pyryfin vastaukset piiloon, ennen kuin ehdin lukea niitä. Refleksinomaisella ja salaman nopealla liikkeellä.
Tällasia tilanteita varten koneen oikealla ja vasemmalla puolella tulee olla mm. spraymaalitölkkejä käyttövalmiudessa.
Yllätystä pitää ottaa niskasta kiinni ja pyöräyttää pari kertaa, notta tokenee heti syntysijoilleen.
:ahem: Ja kohta on "tyhmiä kysymyksiä tietokonesta" -ketjussa PP:n kysymys: "Millä liuottimella tietokoneen näytöstä saa spraymaalin parhaiten pois tuhoamatta näyttöä?" :idea:
 
Onko kilpailun järjestäjä muuten tekemisissä itse kuinka paljon lentokoneiden kanssa? Tuli vaan mieleen tuota sigusta.
 
Jahas



1. -
2. -
3. Lancaster
4. Iljushin, IL-16
5. Mosquito
6. Rafaele
7. -
8. Suhoi, SU-25, Frogfoot
9. B1 Lancer
10. -

Bonus: -

 
Onko kilpailun järjestäjä muuten tekemisissä itse kuinka paljon lentokoneiden kanssa? Tuli vaan mieleen tuota sigusta.

Täh? Ai vanhan reiän poraamisesta vai hä..?

Mutta noin SA-tehtävien kannalta on suotavaa tunnistaa lentovehkeitä ettei turhaan tule omia leijoja tonttiin. Muutenkin lentovehkeet ovat kiinnostaneet jo pikkutyttönä..
 
Täh? Ai vanhan reiän poraamisesta vai hä..?

Mutta noin SA-tehtävien kannalta on suotavaa tunnistaa lentovehkeitä ettei turhaan tule omia leijoja tonttiin. Muutenkin lentovehkeet ovat kiinnostaneet jo pikkutyttönä..

Tuo on niittaamisessa muistaakseni yksi perussäännöistä, sillä kyselen.
 
Ylös