Vodafone McLaren Mercedes 2012 - vaihtuuko kakkossija ykköseksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sam the Man
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Aika-ajossa sitten tuli tavoitteen mukaisesti kaksi ensimmäistä ruutua, mutta hälyttävän pienellä erolla muihin. On siis tarvetta jos nyt ei kriisipalaverille vielä, niin ainakin selkeille suorituskykyä parantaville toimenpiteille. Kilpailijat ovat kiusallisen lähellä.

Australiassa kaksoisvoitto jäi saamatta, joten huomenna täytyy tiimin toimintaa parantaa pari pykälää ja jättää bensankulutuslaskuissa pyöristysvirheet tekemättä jotta kaksoisvoitto olisi saavutettavissa. Selkeä tavoite kaksoisvoitto näistä lähtökohdista kuitenkin on ja kaikki muut tulokset olisivat selkeitä epäonnistumisia.
 
Kisa olikin sitten jos nyt ei täydellinen katastrofi niin lähellä sitä kuitenkin. Lähtökohdat olivat loistavat, mutta silti tuloksena vain kolmas sija. Ei näin. Varikolla sählättiin ja radalla tunaroitiin, kuskeille siis selkeä parantamisen paikka.

Aika-ajon jälkeen hieman huolestutti turhan kapea marginaali kilpailijoihin ja nyt kisassa sitten oli selvästi nähtävissä loppupuolella, että autojen vauhti ei ollut riittävän kilpailukykyistä. Kisavauhtia on siis pikaisesti parannettava keinolla millä hyvänsä, McLarenin ei ole sopivaa jäädä kärjestä sekuntitolkulla. Onneksi nyt on sentään kolme viikkoa aikaa keksiä jotain, tämänpäiväisen kaltainen alisuorittaminen ei saa toistua!
 
Tulipas naurettua Uncle ronin jutuille, tiukkaa settii. Kyllä siellä mclarenilla varmaan paniikkinappula painettu pohjaan jo aika-ajojen jälkeen kun muut eivät jääneet sekuntikaupalla :D
 
Viimeksi muokattu:
Vaikka nyt olikin kärjistettyä tuo edellinen, niin ihmettelin että miksi Hamilton vaan jäi viimeisellä stintillä Alonsolle ja Perezille. Alkuun otti vähän kiinni mut sitten ero vain kasvoi. Liekkö sitten vain varmistellut kun tajusi ettei saa kiinni 11 sekuntia 11 kierroksessa, mutta olisi silti luullut mäkillä tavoittavan ferraria.
 
Renkaat ei varmaan vaan toiminu tuolla setupilla. Hamiltonin ajelu oli aika innottonta, mutta paljon parempaa kuin Buttonilla, joka ei tuntunut saavan mitään aikaiseksi. Vähän kyllä outoa kun ennen safetycaria ei ollut mitään ongelmia.
 
AutoMotor&Sportin mukaan McLarenin hyvyys varsinkin hitaammissa mutkissa johtuu neljän sylinterin "poissulkemisella" jolloin kuski voi painaa kaasun pohjaan kilpailijoitaan aikasemmin, jolloin pakokaasuista saatava paine lisää auton vetopitoa/downforcea. Polttoaineen kulutus myös on muita korkeempi mut loppupelissä silti kannattavampaa. Loppua tekstiä en edes jaksa kirjottaa koska Helmut Markon jutut on jo sellasta rakettitiedettä että jotenkin tuntuu että kuskit voidaan poistaa noista autoista kaudelle 2015. RedBullin ongelma on yhdessä millimetrissä. Tarkottaa Markon sanoin 0,5sek/kierros. Ton aerodynamiikka pelleilyn vois lopettaa ja antaa kuskien välillä tehdä vähän enemmän...
 
Ton aerodynamiikka pelleilyn vois lopettaa ja antaa kuskien välillä tehdä vähän enemmän...

Tapahtunut siitä asti kuin olen formuloita seurannut eikä kyllästytä.. Yksi formuloiden kiinnostuksista on tuo lähes rakettimainen aerodynamiikan tiede. :thumbup:
 
Tapahtunut siitä asti kuin olen formuloita seurannut eikä kyllästytä.. Yksi formuloiden kiinnostuksista on tuo lähes rakettimainen aerodynamiikan tiede. :thumbup:

Raketithan ovat varsin yksinkertaisia aerodynamiikaltaan.
 
Raketithan ovat varsin yksinkertaisia aerodynamiikaltaan.

OT.

Joopa, niin onkin.

Mutta eipä Joni tainnut sitä tarkoittaa.

Ei tarvitse olla ajatustenlukija että osaa lukea kirjoitukset ajatuksella. Joillekin täällä näyttää olevan tosin rakettitiedettä lukea kirjoituksia niin että sen osaisi ymmärtää tavalla jolla kirjoittaja sen tarkoitti. Tai sitten vaan on kova tarve päteä puuttumalla kirjoitusasuun tai pilkun paikkaan.

Yleensä kun mainitaan rakettitiede, niin tarkoitetaan ihmisen teknisen tietämyksen ja osaamisen äärimmäistä huippua. Sitähän kaiketi F1 aero-ominaisuudet ovat.

Jatkakaa toki ihmeessä tahallista väärinymmärtämistä, siitähän niitä natsoja kertyy kuten Ferrarin pomojen 'kasvojenpesuvalehtelustakin'. :thumbdown

Tällä hetkellä mäkkäri kyllä näyttäis olevan tuloksista huolimatta erittäin vahva. Jopa nopein tiimi. Pelkästään auton vahvuuttahan on vaikea arvioida kun ratissa istuu eri henkilöt.
 
OT.

Joopa, niin onkin.

Mutta eipä Joni tainnut sitä tarkoittaa.

Ei tarvitse olla ajatustenlukija että osaa lukea kirjoitukset ajatuksella. Joillekin täällä näyttää olevan tosin rakettitiedettä lukea kirjoituksia niin että sen osaisi ymmärtää tavalla jolla kirjoittaja sen tarkoitti. Tai sitten vaan on kova tarve päteä puuttumalla kirjoitusasuun tai pilkun paikkaan.

Yleensä kun mainitaan rakettitiede, niin tarkoitetaan ihmisen teknisen tietämyksen ja osaamisen äärimmäistä huippua. Sitähän kaiketi F1 aero-ominaisuudet ovat.

Jatkakaa toki ihmeessä tahallista väärinymmärtämistä, siitähän niitä natsoja kertyy kuten Ferrarin pomojen 'kasvojenpesuvalehtelustakin'. :thumbdown

:D melkein voisin vastata tähän viestiin sinun omalla viestilläsi :D
 
AutoMotor&Sportin mukaan McLarenin hyvyys varsinkin hitaammissa mutkissa johtuu neljän sylinterin "poissulkemisella" jolloin kuski voi painaa kaasun pohjaan kilpailijoitaan aikasemmin, jolloin pakokaasuista saatava paine lisää auton vetopitoa/downforcea.

Hmmm. Mun mielestä Martin Brundle sanoi Australian kisassa, että tuo olisi ihan yleinen käytäntö eikä siis mikään McLarenin erikoisuus.
 
:D melkein voisin vastata tähän viestiin sinun omalla viestilläsi :D

OT.

Tarkoitatko niin, että Joni ei tarkoittanut kuten halusit ymmärtää vai mitä?

Ei kaikille todellakaan ole annettu lahjoja ymmärtää ja kuunnella mitä toinen sanoo. Ja tämä tarkoittaa juurikin sinua ja muutamaa muuta. :wall:

Jatka samaan malliin, sillähän tästä foorumista saadaan taas suomalainen ylpeyden aihe... :cool:
 
:D Ihan iisisti vaan. Sitä yritin sanoa että jos olisit ajatuksella lukenut niin olisi ymmärtänyt sen niin kuin tarkoitin eli sarkastisena heittona. Joo mutta eiköhän lopeteta offtopic tähän.
 
Hmmm. Mun mielestä Martin Brundle sanoi Australian kisassa, että tuo olisi ihan yleinen käytäntö eikä siis mikään McLarenin erikoisuus.

Veikkaan että McLarenin hyvyys johtuu nimenomaan toimivasta pakokaasujen hyödyntämisestä.
 
Hmmm. Mun mielestä Martin Brundle sanoi Australian kisassa, että tuo olisi ihan yleinen käytäntö eikä siis mikään McLarenin erikoisuus.

Ainakin säännöissä on mainittu, että neljää pyttyä vähempää ei saa käyttää. Tästähän oli uutisissa, kun RB:n epäiltiin käyttävän vain kolmea säästääkseen bensaa. Näin siis jokaisen huipputiimin luulisi kyllä hyödyntävät ajaa koneita "vajaalla" aina kun siitä on hyötyä... Toki toteutustavoissa on varmasti eroja...

Erikoiseks menny kyllä formulat. Autot ajaa vain puolilla sylintereillä... :D
 
Kun kaikilla talleilla tulee olla samanlaiset moottorinohjausyksiköt, niin luulisi että kaikki kikat joita sillä voi tehdä ovat myös kaikilla identtiset.
 
McLarenilla on kaksi Buttonia tällä kaudella? Niin tätä Autosportin haastattelua voisi tulkita. Aika näyttää, onko nuo kommentit harmistusta kahdesta kolmossijasta voittaja-autolla vai ihan oikeaa kypsymistä kisakuljettajaksi.
 
Ylös