PuoliPöhkö
Well-known member
Taisi burbille käydä vanhanaikainen eli hän alkoi tuulettaa voittoa parikymmentä metriä ennen maalia ja rullaili maaliin, jolloin lähes rinnalla ollut Domppari pääsi livahtamaan voittoon!
Sukulaiset pitivät aika vähän yhteyttä, harva haluaa puhua tai edes kuunnella pojan kuulumisia, varmaan pelkoa ja itsesuojeluvaistoa. Se on mukavaa, kun on siihen mahdollisuus. Meillä ei ole. Samoin varsinkin puolison ystävät ovat kaikonneet suurilta osin. Yksi ilta itki mnulle siitä, kuinka yksin me ollaan tämän kaiken keskellä. Ei meillä ole kuin sairaalan ihmiset ja toisemme.
Jos vakuutusta ei ole otettu ennen syntymää, niin tuskin niitä saa enää.
Uuden vuoden lupauksia ei juurikaan ole, itse voi asioihin hyvin vähän vaikuttaa. "Jatketaan niin kuin tähänkin asti". Siinäpä se.
En tunnista itseäni mölliäiseksi.
Itsehän en ole pessyt selkääni mieshalin jälkeen, mikä oli tässä joku joulu sitten.Eipä siinä tarttee mitään sanoa. Halit toimii aina.:ahem:
Heti kun saan Dominicin käsiini, niin sellaiset halit saa, että tyrä tärisee.
Itsehän en ole pessyt selkääni mieshalin jälkeen.
Kiitokset kaikille äänestäneille. Lupaan kärjistää tahallisesti tai tahattomasti tänäkin vuonna.
Tämä on asia, joka on merkittävä, mutta ei saa mielestäni vaikuttaa lopullisiin ratkaisuihin. Onko vakuutukset kunnossa?
Sosiaalinen media on joissakin tapauksissa ollut suureksi avuksi tällaisissa inhimillisen hädän tapauksissa. Rehellinen ja suora kertomus pojan tilanteesta kuvien kera sekä mahdollisuus osallistua mikäli haluaa ojentaa apua hädässänne.