WRC-Ennustuksia lähivuosille (2016-2018)

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Heitetäänpä tänne veikkauksia, mitä tapahtuu lähivuosina MM-rallisarjassa. Lähinnä kuljettajamarkkinoilla, tehdastiimeissä ja vähän muutenkin. Katsotaan sitten muutaman vuoden päästä, kuka on arvannut lähimmäksi.

oma veikkaukseni:

Ogier jatkaa uraansa Volkkarilla vielä kolmisen vuotta ja lopettaa ehkä 2018 tai 2019 lopussa. Ei ole myöhemmin enää niin ylivoimainen.

Latvala jatkaa uraansa vielä pitkään ja nyt parin vuoden sisään se varmuus ja itseluottamus alkaa vihdoin löytyä. Voittoja alkaa tulla enemmän ja maailmanmestaruus ehkä 2017. Jatkaa myös Volkkarilla monta vuotta.

Mikkelsen siirtyy Toyotalle 2017 tai 2018 riippuen siitä mihin asti tämä nykyinen VW-soppari olikaan. Eka voitto tulee Walesista tänä vuonna tai viimeistään ensi vuonna jossakin kisassa.

Meeke saattaa jatkaa vielä Citroenilla yhden kauden, jos Citroen pysyy sarjassa, mutta viimeistään 2017 hän siirtyy M-Sportille. Siellä ura jatkuu laskusuhdanteessa vuoden tai kaksi ja sitten lopettaa uransa.

Östberg saattaa jäädä tallipaikkojen ulkopuolelle. Ehkä jo ensi vuonna tai sitä seuraavana. M-Sport voi olla vielä oljenkorsi.

Neuville pysyy Hyundailla vielä pari vuotta. Kukaan ei ole varmaan tästä samaa mieltä, mutta veikkaan niinkin yllättävästi että parhaat tulokset häneltä on jo nähty. Olemuksesta on jotenkin viime aikoina ollut nähtävissä että nuoruuden into on vaihtunut lievään varovaisuuteen ja harkitsevaisuuteen ja se paras ajovire on kadonnut. Luulen että Hyundain uusi autokaan ei tuo kaivattua parannusta juurikaan, vaan tulokset pysyvät siinä 3-6.sijoilla eikä voittoja tahdo tulla. Ura jatkuu vielä Hyundai-ajan jälkeen eri tallissa, mutta menee ehkä samaa rataa kuin Hirvosella kaudet 2012-2014. Vauhti ei vaan riitä.

Sordo ajaa vielä Hyundai-sopimuksensa loppuun ja suurin osa kisoista kulkee vaisusti. Jää ehkä tallipaikkojen ulkopuolelle ja lopettaa uransa.

Paddon parantaa kuin sika juoksuaan. Jo ensi kaudella nähdään avausvoitto. Siirtyy Toyotalle 2017.

Tänak on myös tulevaisuuden huippunimiä. Jo ensi kaudella muista talleista kysellään, mutta viimeistään 2017 siirtyy uuteen talliin. Osoitteena ehkä Hyundai (Sordon tilalle).

Evans ei saa juuri tasoaan nykyisestä nostettua ja pysyy M-Sportilla tai jää ehkä tallipaikkojen ulkopuolelle.

Kubicalta loppuu motivaatio ja rahoituspuoli. Vaihtaa lajia johonkin muuhun moottoriurheilulajiin.

Lappi Toyotalle 2017 ainakin kolmoskuskiksi.

Suninen ei saakaan paikkaa Toyotalta, paitsi ehkä R5-luokkaan, mutta Jouhkilla/Sunisella on tähtäin jo eteenpäin. Pääsee Hyundain kolmos/neloskuskiksi 2018. Siirtyy 2017 Skodalle Lapilta vapautuvalle paikalle.


Ja vielä talleista sen verran, että:

Citroen päättää jatkaa sarjassa, koska Kiinan ralli tulee kalenteriin ja yksi syy on se, että Loeb saa järjestettyä suojattinsa Lefebvren Citikan WRC-talliin ja tuon sopimuksen myötä lupaa ajaa pari rallia itsekin Citroenilla.

M-Sport sinnittelee autonvuokraustoiminnallaan mukana sarjassa ja saa lopulta muutaman vuoden päästä Fordin tuen ainakin osittain taakseen. Puhutaan taas Fordin tallista, eikä M-Sportista.

Toyota tulee sarjaan samalla tasolla kuin Hyundaikin tuli. Eli ihan hyviä tuloksia, mutta ei pysty aidosti heti haastamaan Volkkaria. Kehittyy kuitenkin voittaja-autoksi lopulta.

Uusia tallejakin tulee sarjaan mukaan ehkä 2018-2019. Hyundai ja Toyota tekevät myös R5-auton ja lisäksi kaksi muuta merkkiä tulee R5-luokkaan (ehkä Mitsu, Opel, Fiat, Proton tai ihan hatusta joku Daewoo). Myös yksi uusi merkki saadaan WRC-luokkaan. (Fiat?, Opel?, Mitsu?)

Walesin ralli palaa RAC-rallin aikaisiin maisemiin Skotlantiin, Kielderin metsiin. Jyskälä uudistaa reittiään lähivuosina Päijänteen itäpuolelle. (Lempää, Hauhanpohja, Vartiamäki ym.)

Tietysti toivon kaikille kuskeille hyviä kisoja ja pitkää uraa hyvillä tallisopimuksilla, mutta tämähän onkin vain omaa arvailua kuten oli tarkoituskin.
 

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
4972
Sijainti
Parc Fermé
Jatketaas nyt muutamalla boonuskuskilla.

Ogier - Nettoaa menestystä vielä ainakin 3-4 vuotta. Volkkarilla on ja pysyy. Luultavasti saa jonkinsortin itkupotkuraivarit jos joku tuleekin hänen ohitse ja viekin nenän edestä mestaruuspystin.

Latvala - Volkkarin toinen vakiokasvo. On vuosi vuodelta lähempänä mestaruutta, mutta silti henkinen epävarmuus porukoiden painostuksesta tms -> ei saa vieläkään mestaruuspystiä. Lopettaa 2018 / 2019.

Mikkelsen - Siirtyy Citroenin leipiin, tännehän ne norjalaiset päätyy yleensä uransa ehtoopuolella. Kova on yritys, mutta voitot jää valitettavasti uralla puuttumaan.

Meeke - Aikalailla katsottu kortti. McRae 2.0 kaatamisen suhteen, voittosoftaan ei valitettavasti löydy kuin yksi betaversio. Saattaa jonkun rallin voittaa muiden epäonnen myötä mutta se että Meeke olisi vakavasti otettava ehdokas mestaruustaistossa, olisi yhtä todennäköistä kuin se että itse saisin pil.. (tässävälissä katosi yhteys)

Östberg - Ei vaan pysy vauhdissa. Vuoden kaksi jaksaa ajaa WRC:tä, sitten lopahtaa motivaatio.

Neuville - Vauhtia olisi, mutta Hyundain ongelmat ja hitaus vaivaa. Jaksaa olla Hyundailla vielä muutaman kauden, sitten luultavasti kovaa valuttaa Sitikalle / Toyotalle (jos ykköskuskin virkaa haluaa, VW kolmas vaihtoehto)

Sordo - Aikalailla katsottu kortti. Voisi vielä yksi M-Sportin vuosi olla hänelle jees, sitten se olisikin siinä.

Paddon - Lupaava alku uralle ollut tällä kaudella, taatusti löytyy ottajia. Toyotakaan ei ois poissuljettu vaihtoehto. Tulee vielä voittamaan pari kisaa, ja voi olla muutaman vuoden sisään mestaruustaiston "Musta hevonen"

Ti-Tänak - Nopea kuski, mutta virheherkkä. Aikalailla 50-60 - mahdollisuudet Märtinin mantelinperijäksi. Saattaa jopa voittaa jonkun kisan esim. Argentiinassa.

Evans - Tekisi mieli sanoa että vielä virheherkempi kuski. Jos ei M-Sport brittiläiseen tapaan kiinnosta, niin luultavasti Hyundai kutsuu. Roolina autonkehittäjä jos huihaille pääsee.

Kubica - Kaataa kaataa ja kaataa. Luultavasti suurin todennäköisyys kaataa auto niinkin rajusti että jotain vakavaa sattuu. Tietty voi tehdä Räikköset päinvastoin ja siirtyykin ajamaan pari F1 / GP2-kisaa?

Lappi - Vauhtia löytyy, taatusti Toyotan kärkikuski. Ei mene kauaa kun on WRC-luokassa palkintopallilla.

Bertelli - Muotisuunnittelurahoilla ajaa pari kautta M-Sportilla, tulokset langanlaihoja. Lopettaa motivaationpuutteeseen.

Prokop - On se nyt saatana kumma jos ei tsekkikuski saa parin vuoden sisään paria palkintosijaa itselleen. Ajaa yksityisteamissaan vielä 3v, sitten alkaa luultavasti kouluttamaan seuraavaa tsekkilupausta.

Ketomaa - WRC2-luokan vahva suorittaja, teamipaikkaa vaan ei tunnu löytyvän. Ajaa pari kautta WRC2-luokan kärkipäässä.

Kruuda - Mahdollisesti Toyotan yksi kuski tulevaisuudessa. Aika näyttää. Ei ainakaan rahoituksesta jää kiinni.

Block - Tekee kisassa tai kahdessa comebackin, pusikko kutsuu tosin molemmissa.

Räikkönen - Ajaa varmasti kisan tai kaksi WRC:llä. Tulokset nyt ei mitään kärkipään suorittamista mutta mikäs siinä jos harrastusmielessä nauttii touhusta.

Tallihommeleita:
Sitruuna - Lopettaa viimeistään 2019 kun ei ole oikeen motivaatiota / toimivaa autoa.

VW jatkaa eteenpäin porskuttamista. Saattavat jopa oikeen autojakin alkaa vuokraamaan yksityiskäyttöön.

M-Sport, tuo rallimaailman ikiliikkuja. Jatkaa toimintaansa niinkauan kuin isukki Wilsonissa henki pihisee.

Toyota, pikkuhiljaa kohti huippua. Ekoilla kausilla saattaa olla jo palkintosijoitus hommattuna. Race was bad but car was good.

Hyundai... Vauhtia on mutta ongelmat ei tunnu loppuvan. Silti pysyy jonnekin 2018 asti mukana showssa.

Peugeot tekee comebackin joskus 2019.

Subaru miettii kanssa comebackia mutta sitä ei valitettavasti nähdä. Boxerikone kun ei oikeen nykysarjan mentaliteetiin sovi - valitettavasti.

Kiinan kisa tulee ohjelmistoon, Ranska menettää paikkansa. Jypinkylän kalja..eikun mm-ralli pysyy, reitti tosin pysyy aikalailla samana.

Humalassa näiden veikkausten teko on muuten paljon kivempaa.
 

RITA#28

Banned
Liittynyt
6.8.2007
Viestit
1824
Latvala jatkaa uraansa vielä pitkään ja nyt parin vuoden sisään se varmuus ja itseluottamus alkaa vihdoin löytyä. Voittoja alkaa tulla enemmän ja maailmanmestaruus ehkä 2017. Jatkaa myös Volkkarilla monta vuotta.
Ennen omia veikkauksiani vaadin kyllä saada samoja sieniä!
 

Porsche Martini

Well-known member
Liittynyt
16.6.2015
Viestit
110
Ogier
Hänestä tuskin erityisempää sanottavaa, jatkaa mestaruustaistossa vielä vuosia, Volkkarilla.

Latvala
Työpaikka tuskin häviää mihinkään, jatkaa samassa tallissa ja voittoja kertyy, mestaruutta ei sitten millään.

Mikkelsen
Ensimmäinen voitto todennäköisesti ensi vuonna, ura jatkunee ensi vuosikymmenelle.

Østberg
Vauhti ei tahdo riittää, vaikka tulokset ovatkin tasaisen hyviä ja virheitä ei satu. Muutama vuosi uraa jäljellä. Tallina M-Sport, joka on voinut vaihtaa Fordin johonkin muuhun merkkiin.

Meeke
Tallikaverinsa täydellinen vastakohta, vauhtia riittää, mutta pusikko kutsuu liian usein. Tuskin montaa vuotta jäljellä.

Tänak
Vaikea sanoa.

Evans
Wilsonin nuori lupaus pysyy tiellä, mutta vauhti on yksityiskuskin tasoa... Saa pian lähtöpassit ja ura jatkuu WRC2:lla.

Neuville
Paljon riippuu Hyundaista 2016 ja 2017. Jos autoissa riittää tehoa ja sopivat miehen ajotyyliin (mielestäni ensisijainen ongelma nykyautossa), voi taistella mestaruudesta jo ensi vuonna.

Sordo
Asfaltilla edelleen nopea, varmasti ainakin niihin ralleihin saa alleen tehdasauton vielä muutamana vuonna, eri talleista.

Paddon
Sama kuin Neuvillella, paitsi 2014/2015 Hyundai näyttäisi sopivan Paddonille, jolloin todennköisesti Neuvillen toiveiden mukaan kehitetty 2016-malli ei välttämättä sovi uusiseelantilaiselle... Uraa kuitenkin jäljellä vielä vuosia, tallinvaihdos varmasti edessä, Toyota?

Abbring
Ei pitkä uran jatko luvassa.

Lefevbre
Hänellä on tulevaisuutta, ehkä ensi vuonna Citroen ja siitä eteenpäin Hyundai tai Toyota.

Lappi
Toyotalle 2017, voittoja tulee heti ja maailmanmestaruus tällä vuosikymmenellä.

Ja vielä pari sanaa talleista

Citroen
Vuosi jäljellä, sitten pitävät Formula E:tä parempana sijoituksena (virhearvio).

M-Sport
Mestaruuksia ei tule eikä voittojakaan, mutta mikäs siinä, kun kauppa käy ja jokaiselta yksityis-WRC-kuskilta löytyy heidän autonsa ja paljon niitä on myös alemmissa luokissa.

Mersu
Tulee mukaan 2018 tai 2019.


E:M-sport ja Citroen saattaisivat myös fuusioitua...
 
Viimeksi muokattu:

mo7ors

Well-known member
Liittynyt
28.7.2015
Viestit
140
oeb: Tulee kiusaamaan muita muutamiin kisoihin ja voittaa kerran.

Ogier: Kausi 2016 on vaikea ja mestaruus jää haaveeksi.

Latvala: Saa pään kuntoon ja voittaa yhden mestaruuden.

Mikkelsen: Jatkaa Volkkarilla, mutta voitot jäävät puuttumaan.

Østberg: Vauhti ei tahdo riittää, mutta tasaisesti podiumilla. Toyotalle 2017.

Meeke: Siirtyy Fordille kaudeksi 2016. Väläyttää vauhtia ja virheitä tulee.

Tänak: Jatkaa Fordilla, mutta menestys jää puuttuman.

Evans: Jatkaa Fordilla.

Neuville: Podiumeja ja ulosajoja. Ajaa Hyundailla myös kaudella myös kaudella 2017.

Sordo: Asfaltilla voi voittaa, soralla vaikeaa. Jatkaa kuitenkin Hyundailla myös 2017.

Paddon: Podiumeja Hyundailla.

Abbring: Muutamia kisoja, jos rahaa on.

Lefevbre: Citroen 2016. 2016 opettelua ja 2017 jo tuloksia.

Lappi: Saa sopimuksen Toyotalle. Hyviä tuloksia, mutta ei voittoja.

Kubica: Jatkaa Fordin kaatamista. Vähentää kuitenkin kisaamista.

Prokop: Ajaa tasaisesti jämä pisteillä.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös