WTCC 2015

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18373
Jose-Maria "Pechito" Lopez voitti WTCC sarjan thaimaan Buriramin viikonlopun ensimmäisen kisan ja samalla myös varmisti uransa toisen WTCC mestaruutensa.
 

Saunatakki

Walk a Crooked Mile
Liittynyt
3.8.2014
Viestit
2195
Että semmoista:

mtv.fi sanoi:
Sebastien Loeb yllättyi – "Kaunis tarina päättyy"

Sebastien Loebin pitkä taival Citroenilla päättyy tähän kauteen.

Citroen tiedotti torstaina, että viime kaudet rata-autoilun WTCC-sarjassa ranskalaistiimin kalustolla kilpaillut Loeb siirtyy Peugeot Sportin kuljettajaksi. Ennen WTCC-uraansa ranskalaistähti saavutti Citroenilla yhdeksän maailmanmestaruutta rallin MM-sarjassa.

Citroen ja Peugeot kuuluvat samaan PSA-konserniin.

- Olin yllättynyt kuullessani, että en jatka Citroen Racingin värien puolustamista kaudella 2016. Rakensimme yhdessä tämän WTCC-ohjelman ja henkilökohtaisena tavoitteenani oli voittaa kuljettajien mestaruus kolmen vuoden aikana, Loeb kertoo nettisivuillaan.

- Olen pettynyt, että tämä seikkailu päättyy kahden vuoden jälkeen, koska olisin halunnut voittaa mestaruuden ja olin näyttänyt taitoni C-Elysee-autossa voittamalla neljä kilpailua vuonna 2015. Kaunis tarina päättyy, mutta en kadu mitään, ranskalainen jatkaa.

Loebin seuraavana haasteena on tammikuussa alkava Dakar-aavikkoralli Etelä-Amerikassa. Siellä hän saa jälleen vastaansa Mikko Hirvosen, joka ajaa Minillä legendaarisessa kisassa.
 

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
on se outoa ettei joku Kovalainen menny WTCC:hen.

Toni Vilander vois olla kans pätevä tässä.
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18373
on se outoa ettei joku Kovalainen menny WTCC:hen.

Toni Vilander vois olla kans pätevä tässä.
Mielummin protolla tai gt ajokilla kuskina ajelisin kun touringilla, eihän JJ:kään suostunut siirtymään protoista hitaampiin touringcareihin.
 

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Mielummin protolla tai gt ajokilla kuskina ajelisin kun touringilla, eihän JJ:kään suostunut siirtymään protoista hitaampiin touringcareihin.
jaano.En tiedä,ihan makee sarja Eurosportilt katottuna.

Loeb oli tässäkin kova. Tiedä sit tasosta.
 
Ylös