Ykköskuskikeskustelut

Vilkku

Not member anymore
Liittynyt
26.1.2005
Viestit
1293
On aloitettu taas spekulaatiot ykköskuski-/kakkoskuskiasetelmista.
On tietty tallin edun mukaista siirtyä siihen jossakin vaiheessa, jotta kuljettajat eivät syö toisiltaan pisteitä. Nyt lienee vielä aikaista - perinteisesti sitten vasta on siirrytty tähän asetelmaan, kun matemaattiset mahdollisuudet ovat menneet kuljettajien MM:ään tai toista kuljettajaa parempaan sijoitukseen.

Mtv3 kertoo seuraavaa:
"Entisen formula yksi -kuljettaja Ralf Schumacherin mielestä Ferrarin on valittava itselleen ykköskuski loppukauden ajaksi.

Italialaistallin Felipe Massa voitti viikonloppuna ajetun Turkin GP:n nousten MM-sarjan kakkostilalle seitsemän pisteen päähän tallitoveristaan Kimi Räikkösestä. Nykyisin rata-autoilun DTM-sarjassa kilpaileva Schumacher näkee Räikkösen olevan vahvoilla kilvassa ykköskuljettajan paikasta.

- Ferrarin täytyy asettaa itselleen ykköskuski ja luulen heidän jopa tehneen sen jo. Kimi on kuljettajista edellä. Seitsemän pisteen etumatka (Massaan) on varsin suuri. Hän on selkeä suosikki, Schumacher selvittää ajatuksiaan saksalaisen Bild-lehden verkkosivuilla."

Sitten Hamiltonkin vielä kerkesi samalla sivustolla vakuuttelemaan, että Heikki ei ole (vielä) kakkoskuski.
 
Ratman

Turha kommentoija
Liittynyt
14.8.2007
Viestit
704
Sijainti
Hole in the sky
Kyllä se niin on että Kimi on Ferrarilla ykköskuski ja Hamilton on ykköskuski McLarenilla.Kuinka sokea täytyy olla ettei tuota näe.
 
Dev

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
4020
Jep. Ja Kubica on vienyt BMW:llä ykköskuskin paikan.
 
lahtiska

Well-known member
Liittynyt
13.5.2007
Viestit
290
Iltasanomat:
F1-kuski Lewis Hamilton vakuuttaa, ettei tahdo McLaren-tallin kohtelevan häntä tallitoveri Heikki Kovalaista paremmin tulevassa Monacon gp:ssä.

Hamilton on MM-sarjassa neljän kilpailun jälkeen kolmantena. Hän on kerännyt 28 pistettä ja on 7 pistettä sarjaa johtavaa Ferrarin Kimi Räikköstä jäljessä. Kovalaisella on kasassa vain 14 pistettä.

Hamiltonilta kysyttiin Turkin kisan jälkeen, pitäisikö tallin tehdä pistetilanteesta johtopäätökset ja nostaa hänet selkeästi ykköskuskin asemaan.

- Ei minun mielestäni. Kuulin, että hän (Kovalainen) ajoi fantastisesti Turkissa.

- Olemme tiimi. Haluan, että pelaamme reilua peliä keskenämme nyt ja tulevaisuudessa, Hamilton sanoi Mirror-lehdelle.

Kovalainen oli Turkin gp:n aika-ajoissa toiseksi nopein, mutta hänen kisansa meni pilalle rengasrikon vuoksi. Kovalainen sijoittui vasta 12. sijalle. :nope:

Hamilton saa varmaan päättää paljonko enemmän heikille laitetaan bensaa että itse löytyy suomailaisen edestä.:D
 
sakuraba

Well-known member
Liittynyt
20.4.2003
Viestit
661
Ferrarilla Kimi ottaane nyt kun aiempiin kausiin tuijotellen Massan hyvät kisat ovat suurimmaksi osaksi takana, ohjat käsiinsä. Massan voittotilasto on erikoinen, seitsemästä voitosta kolme turkissa, kaksi bahrainissa, kotona yksi ja espanjassa yksi. Näistä siis ajamatta vain Brasilia.

feikkiedit. täytyy vähän laskea kahden viime kauden pisteitä Kimin ja Massan kesken kauden edetessä, jätkillä on yhteenlaskettuna yhden pisteen ero vuosina 06 ja 07 pisteissä.
 
Viimeksi muokattu:

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
sakuraba sanoi:
Ferrarilla Kimi ottaane nyt kun aiempiin kausiin tuijotellen Massan hyvät kisat ovat suurimmaksi osaksi takana, ohjat käsiinsä.
Eihän se ole kirkossa kuulutettu, ettei Massa voisi voittaa muillakin radoilla. Kimin asema ei ole itsestäänselvyys niin kauan kuin säätöongelmat vaivaavat. Kimin omien sanojen mukaan vain Barcelona on mennyt ilman ongelmia. Kuinka todennäköistä on, että ne ongelmat loppuvat nyt kuin seinään?
 
Oberfeldwebel

Ylivääpeli
Liittynyt
6.9.2003
Viestit
4275
Alonso taitaa olla ainut ykköskuski, ehkä Rosberg ja Trulli myös.

Täällä ku spekuloiaan Kimin ja Massan tilannetta, niin onko sillä mitään väliä että onko Kimi ykkös vai kakkoskuski?

Jos Kimi on ykköskuski, niin kaikki ok?
Jos Kimi on kakkoskuski, niin sillon Ferrarilla on huono ykköskuski?

Onko tolla mitään väliä.

Tai McLarenilla, entä jos Heikki olisi ykköskuski, mutta kakkoskuski peseekin äijällä vessaa.. Entä jos Heikki onki kakkoskuski, onko se jotenkin huonompi ku ollessaan ykköskuski?

Mun mielestä Renaultin Alonso ei ole paskaakaan parempi ku joku Heikki, oli se sitten kakkos tai kolmossuhari. Massaki yhtä hyvä Alonson kans, ja Hamilton.

Ei se ykkös-kakkoskuski tilanne tee kenestäkään sen parempaa kuskia, ei Schumistakaan. (nyt ei siis puhuttu menestyksestä, vaan paremmuudesta)
 
Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Niin kauan kun molemmilla tallin kuljettajilla on täydet mahdollisuudet mestaruuteen, niin mitään pakkoa selvään jakoon ei ole.
 
M.Webber

Well-known member
Liittynyt
27.11.2007
Viestit
2586
Nyt tuli kyllä ykkös-kakkoskuski- jaottelu mieleen Mc Larenilla. Heikki ei pääse testaamaan ollenkaan Paul Ricardilla Monacon säätöjä varten. Ainakin Mäkin sivujen testiohjelma on seuraavanlainen:

PAUL RICARD - 14th-16th May

Mclaren
14th May - Pedro
15th May - Lewis
16th May - Lewis

Ja Ferrarilla taas:

Ferrari
14th - Kimi
15th - Kimi
16th - Massa
 
J.Jake

Member
Liittynyt
21.7.2006
Viestit
16
Oberfeldwebel sanoi:
Alonso taitaa olla ainut ykköskuski, ehkä Rosberg ja Trulli myös.

Täällä ku spekuloiaan Kimin ja Massan tilannetta, niin onko sillä mitään väliä että onko Kimi ykkös vai kakkoskuski?

Jos Kimi on ykköskuski, niin kaikki ok?
Jos Kimi on kakkoskuski, niin sillon Ferrarilla on huono ykköskuski?

Onko tolla mitään väliä.

Tai McLarenilla, entä jos Heikki olisi ykköskuski, mutta kakkoskuski peseekin äijällä vessaa.. Entä jos Heikki onki kakkoskuski, onko se jotenkin huonompi ku ollessaan ykköskuski?

Mun mielestä Renaultin Alonso ei ole paskaakaan parempi ku joku Heikki, oli se sitten kakkos tai kolmossuhari. Massaki yhtä hyvä Alonson kans, ja Hamilton.

Ei se ykkös-kakkoskuski tilanne tee kenestäkään sen parempaa kuskia, ei Schumistakaan. (nyt ei siis puhuttu menestyksestä, vaan paremmuudesta)
No jos talli päättää jommankumman olevan ykköskuski niin sillä on väliä. Esin ferrarilla Rubens testasi uusia osia kisassa ja sitten kun ne toimi ne annettiin Michaelille.
Tallin resursseja siirretään myös enemmän ykköskuskin suuntaan ja kisa taktiikat laaditaan luonnollisesti auttamaan ykköskuskia.
 
berra67

Well-known member
Liittynyt
11.2.2003
Viestit
923
Eikö muka Hamilton ole Ykköskuski

..McLaren on antanut Hamiltonille oikeuden omiin henkilökohtaisiin sponsoreihin. Neuvottelee Reebokin kanssa 20milj sopimuksesta ja kuullemma seitsemännumeroinen diili Pepsin kanssa miltei valmis. Onko Kovalaiselle annettu samanlaiset oikeudet ja vapaudet.....tuskimpa. MadCroc siis kehiin Kovalainen.

Jos tosiaankin on niin että vain Hamiltonille annettu oikeus henkilökohtaisiin tukijoihin niin on TÄSYSIN TURHAA PUHUA MCLAREN-KUSKIEN TASAVERTAISUUDESTA. Sen jälkeen voi sanoa että haista iso P***A Dennis!!!
 
CamoN

Kurvailija
Liittynyt
11.7.2007
Viestit
1640
Sijainti
Kouvola
berra67 sanoi:
Jos tosiaankin on niin että vain Hamiltonille annettu oikeus henkilökohtaisiin tukijoihin niin on TÄSYSIN TURHAA PUHUA MCLAREN-KUSKIEN TASAVERTAISUUDESTA. Sen jälkeen voi sanoa että haista iso P***A Dennis!!!
Antaa Hamiltonin juosta mainoskuvauksissa pää kolmantena jalkana niin Heikki pääsee omistautumaan enemmän olennaisille asioille työssään ja sitä kautta voittamaan tallin kunnioituksen itselleen. Eiköhän se Lewisin vetovoima pikkuhiljaa hälvene kun ei enää auto kuljekaan totuttuun tapaan. Yleisen käsityksen mukaan raha ratkaisee maailmassa aika paljon, ja vielä enemmän F1:ssä. Sopimusten valossa Hamilton on McLarenilla se kultapoika jonka ympärille talli rakennetaan ensi vuosikymmenelle saakka, Heikki on tällä hetkellä vielä keikkatyöläinen. Toivon mukaan siihen tulee vaikka jo ensi talven aikana muutos.

Offtopiccina täytyy sanoa että on se Anthony Hamilton varsinainen kauppamies, kun tuntuu että voi neuvotella McLarenin kanssa pojalleen ihan minkälaisen diilin tahansa. Ei ole tainnut Sennan jälkeen kenelläkään McLaren-kuljettajalla olla noin vapaata sponsoreiden kanssa, liekö ollut Sennallakaan. Eikä siihen aikaan markkinointi tietysti ollut edes niin arvossaan kuin nykyään.
 
Viimeksi muokattu:

berra67

Well-known member
Liittynyt
11.2.2003
Viestit
923
Onhan tuossa kieltämättä melkoista käänteistä rasismia. Kansalaisuuden takiakin mutta myös ihovärinkin takia sponsorit kuolaa kieli pitkällä Lewiksen perässä. Hyvää "tuotettahan" on helppo myydä.

CamoN sanoi:
Antaa Hamiltonin juosta mainoskuvauksissa pää kolmantena jalkana niin Heikki pääsee omistautumaan enemmän olennaisille asioille työssään ja sitä kautta voittamaan tallin kunnioituksen itselleen. Eiköhän se Lewisin vetovoima pikkuhiljaa hälvene kun ei enää auto kuljekaan totuttuun tapaan. Yleisen käsityksen mukaan raha ratkaisee maailmassa aika paljon, ja vielä enemmän F1:ssä. Sopimusten valossa Hamilton on McLarenilla se kultapoika jonka ympärille talli rakennetaan ensi vuosikymmenelle saakka, Heikki on tällä hetkellä vielä keikkatyöläinen. Toivon mukaan siihen tulee vaikka jo ensi talven aikana muutos.

Offtopiccina täytyy sanoa että on se Anthony Hamilton varsinainen kauppamies, kun tuntuu että voi neuvotella McLarenin kanssa pojalleen ihan minkälaisen diilin tahansa. Ei ole tainnut Sennan jälkeen kenelläkään McLaren-kuljettajalla olla noin vapaata sponsoreiden kanssa, liekö ollut Sennallakaan. Eikä siihen aikaan markkinointi tietysti ollut edes niin arvossaan kuin nykyään.
 
Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Ratman sanoi:
Kyllä se niin on että Kimi on Ferrarilla ykköskuski ja Hamilton on ykköskuski McLarenilla.Kuinka sokea täytyy olla ettei tuota näe.
Kerrohan nyt minulle, että millä perusteella Kimi on Ferrarin ykköskuski? Anna jotain konkreettisia esimerkkejä, ei mitään "toinen on maailmanmestari ja toinen ei" tai "katso nyt vaikka palkkoja" -lässytyksiä. Odotan mielenkiinnolla.
 
Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Revolt sanoi:

Kuin myös. Ferrari jostain syystä jäädyttää tilanteet kisoissa kun heillä on kaksoisjohto - oli Räikkönen kärjessä tai ei.

Kimi on Ferrarille enemmänkin tallin "keulakuva". Hän on maailmanmestari ja siksi on tässä arvossa.
 
Ratman

Turha kommentoija
Liittynyt
14.8.2007
Viestit
704
Sijainti
Hole in the sky
Revolt sanoi:
Kerrohan nyt minulle, että millä perusteella Kimi on Ferrarin ykköskuski? Anna jotain konkreettisia esimerkkejä, ei mitään "toinen on maailmanmestari ja toinen ei" tai "katso nyt vaikka palkkoja" -lässytyksiä. Odotan mielenkiinnolla.
No kun toinen on maailmanmestari ja toinen ei.Vertaa nyt vaikka niiden palkkoja.
 
Trullinkaasu

Well-known member
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
9312
Olisin toivonut, että Nelson Piruetti olisi edes jotenkin haastanut Lonson, mutta eihän kaverista ole edes pihvin paistoon... petyin.

Massa aikoo tehdä vielä Kimille tuhmaa, mutta uskon, että Kimi on nipistänyt itseään sen verran, että ei anna Massalle tulevaisuudessa sanansijaa mestaruustaistossa.

Ladalla tilanne on Heikin kannalta harmillinen, harmilliset keskeytykset ja muu epäonni, ilman niitä Hamilton vapisisi jo, tai itse asiassa kaverihan vapisee koko ajan ja en sulje todellakaan pois ajatus siitä, että Heikki vielä Herra Enkelin pesisi.

Bemarilla taasen määrää kurpitza.
 
Lisko

Well-known member
Liittynyt
10.5.2006
Viestit
666
Sijainti
Liskola
Trullinkaasu sanoi:
Ladalla tilanne on Heikin kannalta harmillinen, harmilliset keskeytykset ja muu epäonni, ilman niitä Hamilton vapisisi jo, tai itse asiassa kaverihan vapisee koko ajan ja en sulje todellakaan pois ajatus siitä, että Heikki vielä Herra Enkelin pesisi.

Bemarilla taasen määrää kurpitza.
Kyllä Heikki on tässä vaiheessa jo selvä kakkoskuski..
Mitä järkeä olisi antaa täysin tasavertaiset mahdollisuudet kaverille, joká on tallitoveriaan säännöllisesti hitaampi ja 14 pistettä jäljessä..

Voihan tuostakin vielä jotenkin vääntää Hämäläisen ohi, mutta saa olla aika rattimies jos sen pystyy tekemään..
 
Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Lisko sanoi:
Kyllä Heikki on tässä vaiheessa jo selvä kakkoskuski..
Mitä järkeä olisi antaa täysin tasavertaiset mahdollisuudet kaverille, joká on tallitoveriaan säännöllisesti hitaampi ja 14 pistettä jäljessä..

Voihan tuostakin vielä jotenkin vääntää Hämäläisen ohi, mutta saa olla aika rattimies jos sen pystyy tekemään..
Säännöllisesti hitaampi?! :confused: Heikki on ollut kauden jokaisessa aika-ajossa Hamista nopeampi bensamäärät huomioiden (Turkki on kylläkin kysymysmerkki sen alun kolarin takia).

Muuten kyllä oikeassa olet.
 
Ratman

Turha kommentoija
Liittynyt
14.8.2007
Viestit
704
Sijainti
Hole in the sky
Lancer sanoi:
Säännöllisesti hitaampi?! :confused: Heikki on ollut kauden jokaisessa aika-ajossa Hamista nopeampi bensamäärät huomioiden (Turkki on kylläkin kysymysmerkki sen alun kolarin takia).

...mutta silti Hamiltonin takana pistetaulukossa.Huomaatkos nyt ykkös ja kakkoskuskin eron?
 
Ylös