Yksittäisiä 'muun urheilun' uutisia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Olga
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Hehe, Pitkämäki lähti rennolla asenteella Zürichiin:

"Thorkildsen laittoi Kultaisen liigan kilpailussa ensimmäisellä heitollaan tulostaululle kauden parhaat lukemansa 89,51. Tällä tuloksella hän voitti kilpailun. Pitkämäki sai parhaallaan, neljännellä yrityksellä, keihään lentämään lukemiin 87,44. Pitkämäki sijoittui kisassa toiseksi

-Oli 87 metriä ihan hyvä heitto siihen nähden, että kisan alku takkusi pahasti. En ollut Osakan MM-finaalin jälkeen tehnyt oikein mitään, joten heittotuntuma oli täysin kadoksissa. Paikkojakin kolotteli, enkä oikein ollut vielä motivoitunut MM-finaalin jälkeen kilpailemaan, Pitkämäki selitteli STT:lle. "
mtv3.fi


:)
 
Suomi pelasi loistava pelin ja antoi Bulgarialle 3-0 pataan. Aivan mieletön suoritus :thumbup:

Suomi on voittanut Bulgarian erin 3-0 (25-22, 28-26, 25-23) miesten lentopallon EM-turnauksessa Moskovassa lauantaina. Voittonsa ansiosta Suomi varmisti paikan ensi viikolla alkavassa jatkosarjassa.

Toisessa erässä Bulgarialla oli jo neljä eräpalloa ennen kuin Suomi voitti jatkopallojen jälkeen pistein 28-26.

Bulgaria on vuoden 2006 MM-kisojen pronssijoukkue, joten Suomen voitto maailman huipuista oli yllätys.
 
3 - 0:thumbup: :thumbup: :D :D

Oli taas hakkuri-Oivanen 'aika' hyvässä vireessä.:o
 
Moe Szyslak sanoi:
3 - 0:thumbup: :thumbup: :D :D

Oli taas hakkuri-Oivanen 'aika' hyvässä vireessä.:o

Oivaset olivat taas 'liekeissä'

tässä pari kommenttia pelistä:

- Bulgaria on yksi parhaista maajoukkueista maailmassa ja joillakin osa-alueilla jopa paras. Voitto oli siis todella arvokas. Meidän joukkue pelasi nöyrästi ja töitä tehden. Tunsin hyvän ilmeen joukkueessa jo aamulla ja edes Janne Heikkisen jääminen kentältä sivuun ei muuttanut tilannetta. Me voitimme ottelun joukkueena ja joukkueena, jossa oli kolme alle 23-vuotiasta nuorukaista kentällä, Suomen päävalmentaja Mauro Berruto analysoi.

- En puhu yleensä yksittäisistä pelaajista, mutta tänään haluan mainita liberomme Tapio Kangasniemen erityisesti. Tase on kuin joukkueeni kuva: hän on nöyrä ja tekee valtavasti töitä. Hän halusi tänään tehdä kaiken kentällä ja sen kyllä tekikin. Upeaa, Berruto hehkutti takakentän luottomiestään.

'Suomi todellakin onnistui pelissä kaikilla osa-alueilla. Avauserässä Bulgarialta syötiin toivo pois upealla hyökkäyspelillä: koko erässä yhtä pitkää palloa lukuun ottamatta jäi vain yksi hyökkäys päättämättä pisteeseen.'


- Emme varmasti tunne itseämme nyt väsyneiksi. Voitoilla on tietysti vaikutuksensa, mutta olemme myös fyysisesti kovassa kunnossa, kiitos fysiikkavalmentajamme Andrea Pozzin. Tilanne pitää nyt vain osata käsitellä henkisesti oikein.

Berruto totesi joukkueen jatkavan hyväksi havaitulla tiellä.

- Emme tunne rajojamme. Emme myöskään halua tietää missä ne ovat, italialainen filosofoi.
 
MTV3 sanoi:
Powell 100 metrin ME-aikaan Rietissä
Jamaikan Asafa Powell on juossut miesten 100 metrin maailmanennätyksen Italian Rietissä järjestetyissä Grand Prix -kilpailuissa sunnuntaina. Ennätysaika on 9,74.

Entinen maailmanennätys 9,77 oli myös Powellin nimissä kesäkuulta 2005 Ateenasta.
:eek: Olipas reilu parannus.
 
Jeeves sanoi:
Mikähän Powellilla mätti Osakassa? Moeta siteeraten, "suonenveto korvien välissä?" :doubtful:

Paskat oli.

Yksinkertaisesti meni Jamaican pojalla kakka på byxorna. Hintti vei ja kakkasoturi jumittui kolmanneksi. Nyt sitten muissa turhakekisoissa paukuttaa ME-lukemia.

Onnee hälle silti.
 
Jeeves sanoi:
Mikähän Powellilla mätti Osakassa? Moeta siteeraten, "suonenveto korvien välissä?" :doubtful:
Voipi olla. Tuo uusi me syntyi gp-kisan alkuerässä, tuulta +1,7. Powell vielä himmasi lopussa. :D :eek:
Finaalissa veti vielä 9,78 silloin juoksi täysillä loppuun asti mutta tuuli oli 0,0 niin ei pystynyt enää parantamaan. Jos finaalissa olisi ollut vastaavanlainen myötätuuli niin olisi luultavasti vieläkin parantunut me.
 
Trullinkaasu sanoi:
Paskat oli.

Yksinkertaisesti meni Jamaican pojalla kakka på byxorna. Hintti vei ja kakkasoturi jumittui kolmanneksi. Nyt sitten muissa turhakekisoissa paukuttaa ME-lukemia.

Onnee hälle silti.
Tai paremminkin kacka i byxorna.:o
 
Moe Szyslak sanoi:
Tai paremminkin kacka i byxorna.:o

Niinhän se meneekin, mutta lainasinkin Reijo "ripuli" Jylhän kommenttia Ristokaskilahdelle vuonna sumi ja häkä. "kakka på byxorna"

:ahem:
 
Jeeves sanoi:
Mikähän Powellilla mätti Osakassa? Moeta siteeraten, "suonenveto korvien välissä?" :doubtful:
Tais tulla uusi suonenveto korvien väliin finaalissa, kun siinä meni satanen enää 9,78.:rolleyes:

Toi ME-aika tuli alkuerässä.:ahem:
 
JESSSSS!!!

Kyä nyt on itsetunto pojilla korkealla.:ahem:

Vielä Belgia nurin, niin...
 
Tajuttoman kovaa esiintymistä lentopallo-miehiltä. Alan kyl jo odottelee pronssimitaleja tai kenties finaalipaikkaa...ois loistavaa jos Suomen lentopallo nousis maailman huipputasolle, kun jossai futikses se tuntuu olevan täysin utopiaa.
 
Voi perse, Venäjä hävinnyt Italialle jo 2 erää. Viidettä mennään.. Taistele Venäjä! Venäjän voitto toisi Suomelle jatkopaikan..
 
Ylös