Talvivaara osoittaa suomalaisen korruption
23.8.2013 11:19 Olli Juntunen Kotimaa
Kansainvälisiä kaivosyhtiöitä pidetään usein hyvänä esimerkkinä kapitalismin kestämättömyydestä sekä ympäristön että ihmisten kannalta. Kaivosyhtiöt tuhoavat ympäristönsä, eivät välitä työntekijöidensä terveydestä ja hyvinvoinnista ja lopulta jättävät paikkakunnalle vain saasteet ja isoja kuoppia. Kaivosyritysten maineen huomioiden ei ole ihme, että nykyinen hallituksemme on innostunut houkuttelemaan tällaisia yrityksiä Suomeen. Ovat varmaan pitäneet kaivostoimintaa yhtä hyvänä bisneksenä kuin rahan lainaamista Kreikan valtiolle.
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö sai valtiolta täyden tuen toiminnalleen. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki osti itselleen ja perheelleen yrityksen osakkeita 300 000 eurolla keväällä 2010, vähän ennen kuin yritykselle myönnettiin lupa uraanin erittelyyn. Joku ennakkoluuloinen ja luultavasti sovinistinen henkilö arveli, että tällainen pikkusijoitus voisi vääristää ympäristöministeriön toimintaa. Onneksi hallituksen alainen Finanssivalvonta tutki, ettei ministerin toiminnassa ollut mitään arveluttavaa.
Ministerin harkintakyky toimikin hallitukselle tyypillisellä tavalla, ja Talvivaara sai kaikki tarvitsemansa luvat erittäin nopeasti kyeten käynnistämään toimintansa. Ongelmaksi muodostuivat lähinnä paikalliset maanomistajat, jotka ovat valittaneet sellaisista pikkuasioista kuin saastepäästöistä ja vesistöjen tuhoutumisesta. Tähän mennessä Talvivaaran päästöihin on kuollut yksi ihminen.