Yleinen politiikkajarna

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja burb
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Aikamoinen etädiagnoosi, mutta kertoo kirjoittajasta ja ideologiastaan. Minä en hyväksy väkivaltaa missään muodossa.
Hmm. mielenkiintoinen väittämä. Mitähän tuo kertoo minusta tai ideologiastani?
 
Kyllä nyt jollakin henkilöllä tahallinen luetun ymmärtämättömyys saavutti maksimaalisen huippunsa. :D

Itsekritiikki antaa lupauksen paremmasta, hyvä nomi!

Suunnitelmallinen ja johdettu väkivalta on tietysti satunnaista vakavampaa. Vähän kuin murha/tappo. Uuninpankopoika Saku Timonen kirjoittaa:

Koko keskustelussa unohtuu se kaikkein tärkein eli Immosen yhteydet kansallissosialistiseen, Ruotsista johdettuun Suomen Vastarintaliikkeeseen. Suomen Vastarintaliike pyrkii tavoitteidensa mukaan korvamaan nykyisen yhteiskuntajärjestyksen militaristisesti organisoidulla yhteispohjoismaisella johtajavaltiolla. Siinä valtiossa eduskunta on alisteinen yhden puoleen muodostamalle hallitukselle ja hallituksen yläpuolella on Johtaja, joka kukaan ei voi kyseenalaistaa.
 
Koska tummaihoiset ryöstäneet valkoihoisia ja toinen sakki hakkasi ikkunoita rikki, niin siksi natsit ihan jees.
 
Koska tummaihoiset ryöstäneet valkoihoisia ja toinen sakki hakkasi ikkunoita rikki, niin siksi natsit ihan jees.
Mikäli luetun ymmärtäminen on edes auttavalla tasolla, niin ainakin minun ja Formulanomin kommenteista on havaittavissa, ettei minkään ryhmän tai yksilön toteuttama mellakointi, ryöstö tai pahoinpitely ole millään muotoa hyväksyttävää.
 
Mikäli luetun ymmärtäminen on edes auttavalla tasolla, niin ainakin minun ja Formulanomin kommenteista on havaittavissa, ettei minkään ryhmän tai yksilön toteuttama mellakointi, ryöstö tai pahoinpitely ole millään muotoa hyväksyttävää.

Ei kyllä sie oot natsi. Ja Nomi. Ja mää.

Se on uskottava kun mode sanoo. Nih.
 
Mutta kun sä olet ammattinatsi, minä ja Nomi ihan harrastelijoita.

Nose

Ei mut tää natsi lähtee nyt päiväsaunaan, niin on sitte mukavampi puhtaissa kalsareissa potkia hippejä, eikä kainalokaan löyhkää hieltä heilatessa. Edustuskelpoisuus ennen kaikkea. :ahem:

E: Jaa enpäs vielä menekään. Pitäähän tuo Myhinpää 2 kytätä ensin.
 
Viimeksi muokattu:
Monikulttuurisuus on kuin känni. Promille-pari on vielä piilotettavissakin, mutta kolme on jo liikaa.
 
Onkohan poliisi taas ollut natsisika, kun ihan kyynelkaasua ja voimakeinoja on käytetty. Näinhän se aina on kun anarkistien riehumiseen puuttuvat, vaan mites nyt?
Ihan mahdollista, että joku vasemmistolainen on vahingossa antanut käskyn että käykääs kimppuumme. :D
Mä en millään kykene ymmärtämään, minkä takia yhden mellakoitsija poppoon toiminta on suunnattamon paheksuttavaa, toisesta sitten tuodaan esille sen kuvastavan yhteiskunnan ongelmia ja siitä kumpuavaa oikeutettua pahaaoloa.

Jos valkoinen roskaväki pahoinpitelee ihmisiä, varsinkin värillisiä, niin se on ilmaisuälyn vajeesta tai rasismista ja hyvin tuomittavaa. Jos värillinen roskaväki pahoinpitelee ja ryöstää valkoisia, se kumpuaa oikeutetusti yhteiskunnan epätasa-arvosta ja on, jos ei hyväksyttyä, niin ainakin ymmärrettävää.

Ihan paskasakkia kaikki nuo, motiiveista riippumatta.
Toistetaan vaan kuorossa näitten parin postauksen teemoja, niin niistä tulee tosia. Sentään yksi järkevä lause noista löytyy.
 
Korjaan aiempaa kommenttiani, luetun ymmärtäminen ei ole edes auttavalla tasolla.
On tämä aika onnetonta, että mode joka itse muutaman muun "jonkun" kanssa, ilmeisesti hampaat irveessä provosoivat, alkavat nyt itkemään parista paljon asiallisemmin kirjoitetusta vastineesta ja vastaavalle asialle naureskelusta. (vrt. oma kommenttini hommaforumin kommentiin)

Noloa ja ikävää, typerää jne.

Mutta, hei, näillä mennään. :D
 
Kaikkein nolointa, ja jopa vakavaakin, on että moden johdolla vääristellään käyttäjien kommentteja ja niiden perusteella sitten leimataan natsiksi.

Pistää miettimään, että tarviiko tämmösellä foorumilla sitten roikkuakaan ollenkaan..
 
Ylös