Yleinen - ralliin paikanpäälle - kysymyksiä/ohjeita/neuvoja topikki

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Timmyh
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tänks!:thumbup: Eli vieläkin enemmän saan varautua (herätä aikaisemmin...).:(

En taida silti tuota kolmoskohtaa uskaltaa toteuttaa vielä ainakaan näin ensimmäisellä kerralla, mutta ehkä sitten ensi vuonna.:idea:

Voin itse Surkeelle menijöitä jelppiä vielä tämän verran mitä löysin. Joku edellisvuoden kartta. Moksintien ja Varrasperäntien risteyksessä kai olisi hyvä paikka, paljon peltoa.

http://moksi.net/news/ralli-infoa

rallialueen_kartta.jpg
 
Pari kertaa olen Himoksen laskettelukeskuksen alueelle mennyt 3-4 tuntia ennen pätkän alkua. Tuolloin on päässyt ilmaiseksi sisään, kun lipunmyynti ei ollut vielä alkanut :D

Voi sinne metsään mennä puoli tuntia ennen ekaa autoa. Tosin silloin todennäköisesti löytää itsensä rivistä kahdeksan eikä näe autoista kuin pölypilven. Lepikossa joutuu rämpimään yleensä jo pari tuntia ennen ek:n alkua (eli tielle ei pääse).
 
Hei yks pika vielä. Kuinka kauan ennen EK:n alkua voi ajaa sitä EK:n tietä? Meinaan tolle Surkeen parkkikselle pitäis sitten kiertää ihan tajuttoman kaukaa, jos en voi ajaa Varrasperäntietä. No katotaan aamulla tuleeko tästä mitään. Ei turhia paineita.:alppu: Toivottavasti vastaan ei tule ainakaan kankkunen.
 
Hei yks pika vielä. Kuinka kauan ennen EK:n alkua voi ajaa sitä EK:n tietä? Meinaan tolle Surkeen parkkikselle pitäis sitten kiertää ihan tajuttoman kaukaa, jos en voi ajaa Varrasperäntietä. No katotaan aamulla tuleeko tästä mitään. Ei turhia paineita.:alppu: Toivottavasti vastaan ei tule ainakaan kankkunen.


Hyvissä ajoin (puol tuntia) ennen sulkuaikaa joka on ilmoitettu joko tienvarsien kuulutuksissa taikka katsojaoppaassa
 
Surkeella sulkuaika alkaa klo 6.40 ja päättyy sitten, kun heti viimeisen kilpailijan jälkeen lähtenyt purkuauto on ajanut pätkän läpi.
 
Jos haluaa nähdä vain autojen suhahtavan ohi, voi jättää saapumisensa viime tinkaan. Ja jos samalla hyväksyy riskin, että kärkiautot saattavat jäädä näkemättä ruuhkan/pitkän kävelymatkan takia. Joskus auton voi joutua jättämään todella kauas erikoiskokeesta jos on vain tienvarsipysäköintiä olemassa.

Itse näkisin että kulkupeli olisi oltava parkissa mielellään vähintään 2 tuntia ennen ensimmäistä kilpailijaa. Siinä ajassa kerkiää jo vähän etsimään paikkoja eikä tarvitse ressata kiireen takia. Ruuhkiin on aina syytä varautua, niissä voi kulua tuhottomasti aikaa, varsinkin siirryttäessä kesken päivän toiselle erikoiskokeelle.
 
Ensi viikon vaihteessa on Lahti Historic Rally. Sinne tarttis suunnistaa (1st time :o) mutta tarttis tietää onko sielläkin keskitetty Service Park ja onko ko. kisa edes ennakkotutustuttava vai pimeä (jotta vois kysellä jostain reittikarttaa)...
 
Ensi viikon vaihteessa on Lahti Historic Rally. Sinne tarttis suunnistaa (1st time :o) mutta tarttis tietää onko sielläkin keskitetty Service Park ja onko ko. kisa edes ennakkotutustuttava vai pimeä (jotta vois kysellä jostain reittikarttaa)...

Perjantaina keskitetty huolto näkyy olevan Orimattilassa raviradalla, lauantaina Lahdessa Suurhallin parkkipaikalla. Nuotitettava on ja rallipaketteja ainakin saa keskiviikosta lähtien.

http://www.lahtihistoricrally.com/
 
Leustun pätkällä järkkärinä olleena voi todeta, että ek:n maalipäästä n. 3km takaisinpäin on yllättävän hyvä hyppyri. Autot lensivät kohtuu pitkälle ja korkeuttakin oli jonkun verran. Katsojillakin oli turvallinen paikka ylärinteessä hypyn vierellä.

Paikka oli sellainen että ensin tultiin isoa kovaa ensimmäiselle nypylle johon jarrutettiin että sai käännettyä nypyn jälkeisen loivaan oikeaan. Sitten tämä katselualue oli tämän oikean mutkan ulostulosta tälle jälkimmäiselle urku auki vedettävälle hypylle. Ekaa nyppyä ei nähnyt mutta autot yleensä jarruttivat siihen niin ettei mitään näyttäviä "ilmoja" tullut. Mutta katselualueella olleessa mutkassa oli näyttäviä linjoja ja hypyt olivat jopa S2000 autoilla nautittavia. Hienoa katsella kun esim. Gardemeister veti kaasu pohjassa vielä kun auto oli ilmassa ja pakoputkesta kuului rajoittajan pauke ja samaan tahtiin löi tulta putken päästä.

Paikkaan tulivat selvästi näyttävimmin seuraavat herrat: Ogier, Gardemeister ja Nikara
 
Minkäslaista ohjelmaa jengi on tämänvuotiseen Neste Oil Ralliin suunnitellut?
 
Tämän(kin) vuoden NORF vedetään stressittömästi läpi.

Torstaina Lankamaa

Perjantaina Hyväneulan EK:lla autoja jonkun verran ja sitten siirtyminen Koukunmaan EK:lle jossa tarkoitus katsoa EM Historic autot, eli ei haittaa jos vaikka vähän myöhästyykin MM-porukan alusta :) Sit jos on aikaa niin Myhinpäähän toki vois yrittää.

Lauantaina luultavasti Urria x2
 
Paras tapa välttää ruuhkat on kun ei mene niille pätkille missä on kaikki muut. Tämä on toiminut jo monta vuotta itsellä. Yhden ainoan kerra menin Urrian hypylle pari vuotta sitten enkä enään koskaan mene. Pettymys totta tosiaan sen kävelymatkan jälkeen.
 
Hassin pätkälle olisi tarkoitus mennä perjantai-aamuna. Vuokramökki siinä ihan vieressä. Perjantaina juuri pitää luovuttaa se puolenpäivän aikoihin niin mennään faijan kanssa kahtelemaan aamulla rallia ja jätetään muut siivoilemaan mökkiä. :D

7-vuotiaasta lähtien on tuolla joka vuosi tullut käytyä, eli 11. kerta tänä vuonna.
 
Mites nuo Historic EM:n pätkät menikään päällekäin MM-rallin kanssa. Aattelin notta vois tänä vuonna pitkästä aikaa suunnistella yhdelle tai kahdelle pätkälle ihmettelemään.
 
Mynnilän pätkän selasin Google Maps:lla läpi ja vaikutti aika tylsälle. Alun pientä tietä ei tosin pystyny kattoo...
 
Joskos sitä tuolla Leustun Saakoskella kävisi, kun on niin hyvin pikavuorobussilla saavutettavissa.
 
Ylös