Yleistä asiaa erilaisista kartoista

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Pohjustuksena pari mieleen tullutta juttua, mitä tuli privailun yhteydessä mieleen (ja Örfilin oma ehdotus).


Maailmankartta väestöllisesti jaettuna. Ei se ihmekään ole, jos maailman taloustasapaino siirtyy Aasiaan, kun löytyy kaksi maata, joissa porukkaa yksinkin enemmän kuin Euroopassa ja Jenkkilässä yhteensä.

Etnisyyskartta. Historiasta on jäänyt sellainen luku välistä tyystin, että miksi Itävalta ja Saksa ovat eri maita olleet "aina". Lisäksi tuosta näkyy myös yksi syy miksi Unkarissa elää kaipuu "Suur-Unkariin" ja sitä kannattaville (höperöille) puolueille. Trianonin rauhansopimus vituttaa sata vuotta jälkikäteenkin.

Örfil sanoi:
Sale vois pirauttaa ja kysäistä tuosta kartasta ;)

SS:
Zvezda -televisokanava on Venäjän puolustusministeriön maanlaajuinen tiedotuskanava, joka lähettää ohjelmaa Venäjän asevoimista. Zvezdan -sosiaalisen median kanavalla julkaistussa pilakuvassa tehdään jälleen huumorin varjolla propagandaa siitä.....

Mutta katsokaapa pilakuvaan piirrettyä Venäjän karttaa. Missä on Suomi, missä on Viro ja muut Baltian maat? Onko rajan lipsahtaminen hieman lännemmäksi vain piirtäjän
lipsahdus.....
Näytä liitetiedosto 24917
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Historiasta on jäänyt sellainen luku välistä tyystin, että miksi Itävalta ja Saksa ovat eri maita olleet "aina"..
Keskiajalla tapahtui paljon kaikkea, mutta yksinkertaistettuna Itävalta oli oma alueensa jo Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan aikaan. Vieläpä keskeinen alue, sillä lähes kaikki Pyhän blaablaa keisarikunnan keisarit olivat nimenomaan Itävallan hallitsijoita. Saksa sen sijaan koostui ruhtinaskunnista ja kaupunkivaltioista, jotka vuorollaan veljeilivät ja puukottivat selkään vähän niinku päivän fiiliksen mukaan. Ensimmäinen oikeasti yhtenäinen Saksa alkoi saada muotoaan vasta Otto von Bismarckin Preussin johdolla 1800-luvun puolivälissä.

Mutta toki voidaan ne roomalaisetkin (yllätys) tähän kaivaa, sillä kaikki tiethän vievät Roomaan. Oheisessa kartassa Noricumin provinssin pohjoisosassa oleva Vindobona on nykyään Wien. Nykyinen Itävalta ulottuu myös naapuriprovinsseihin Raetia ja Pannonia Superior. Lähes koko nykyisen Itävallan alue siis kuului Rooman keisarikuntaan yli 400 vuoden ajan. Tonavan pohjoispuoli taas jäi germaaniheimojen haltuun. Eikä tuo raja ole ainoa laatuaan, samaisesta kartasta voi huomioida toisenkin samanlaisen rajanvedon: Britannian pääsaarella kun ei ennen roomalaisia ollut mitään Englantia tai Skotlantia..

 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Tsuhnalle peukku.

Liechtenstein (ja Luxemburg) taitavat olla ainoita jäänteitä siitä Saksan tilkkutäkki-ajasta.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Eikä tuo raja ole ainoa laatuaan, samaisesta kartasta voi huomioida toisenkin samanlaisen rajanvedon: Britannian pääsaarella kun ei ennen roomalaisia ollut mitään Englantia tai Skotlantia..
Ja tästä voisi WebSlave jatkaa vaikka kuinka pitkään...

Englantia ei Britanniassa tietenkään ollut, koska Englanti sai nimensä angleista, jotka saapuivat sinne vasta roomalaisten lähdettyä. Ennen roomalaisvalloitusta Britanniassa oli vain (kelttiläisten) britonien löyhiä heimoyhteisöjä. Kuningaskunta olisi liian hieno sana niitä kuvaamaan. Etelä-Britanniassa oli myös belgiheimoja, joiden alkuperä selviää nimestä: ne olivat Belgian galleja (britonien lähisukulaisia nyk. Bretagnen bretonien ohella).

Nykyisessä Skotlannissa asui piktejä (tarkka alkuperä epäselvä, tod. näk. varhaisempia kelttejä). Skotlanti syntyi vasta, kun joukko pohjois-Irlannin irlantilaisia (scotti-heimosta) purjehti Irlannin meren yli Britannian pääsaaren puolelle. Tämä tapahtui roomalaismiehityksen jälkeen 400-luvulla. Vasta vähitellen tämä scotti-heimo valtasi merkittävän osan nykyisestä Skotlannista. Ei välttämättä syrjäyttäen aiempaa väestöä, vaan hallitsevana yläluokkana.

Mutta takaisin roomalaisiin. Rooman Britannian valloitus yhdisti saaren (eteläosat). Rooman lähtö synnytti uudelleen hajanaisen heimokuningaskuntien verkoston, jonka anglosaksien maahantulo hajoitti. Yhtenäinen Englanti syntyi vasta, kun jo asettuneet anglosaksit kohtasivat seuraavan germaanisen vyöryn, eli viikingit. Noin yksinkertaistaen.

Kun karttaketjussa ollaan, niin laitetaanpa pakollinen kartta: Britannia n. v. 550
(Vihreät ovat anglosakseja, muut britonien, skottien ja piktien "kuningaskuntia")



DISCLAIMER: Kartta on vahvasti spekulatiivinen, eikä esim. kerro keskinäisistä valtasuhteista. Useiden "kuningaskuntien" hallitsijat olivat läheistä sukua keskenään kuningasluetteloiden mukaan. Yleinen hajanaisuus lienee kuitenkin lähellä totuutta.
 
Viimeksi muokattu:

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Tsuhnalla oli varmaan mielessään jokin tämän näköinen kartta keskiaikaisesta Saksasta:

 

Örfil

Guest
Tämä toikki lähti lupaavasti jatkoon, hienoa :ahem:
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Hieno toikki.

Tämä ajanjakso jäi välistä eli Saksa/Itävalta oli osa Kaarle Suuren valtakuntaa.
Näytä liitetiedosto 24933

Yleisesti pitää kyllä todeta, että valtiot eivät tietenkään olleet yhtä "tiiviitä yhtenäisiä paketteja" kuin nykyään. Ennen tiedon kulun nopeuttumista ja infraa (tiet, merenkulku) sekä yhteiskunnan kehittämistä moni valtakunta (varsinkin laajempi) oli jakaantunut monen paikallisen "johtajan" (ruhtinaat, muut ylimykset jne.) käsiin.

Tilkkutäkkejä (joskin ei yhtä "upeita" kuin nykyisen Saksan alue) löytyy myös mm. Italiasta ja Espanijasta.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24203
Sijainti
lappeen Ranta
Huomasin jokin aika sitten, että ei ole ihan tarkkaa tietoa, mihin olen tuupannut eteläisen Saimaan veneilykartat. Toisaalta, oli ne hiukan vanhahkoja jo reilut kymmenen vuotta sitten kun ne tutulta hepulta ostin. Sitten pälkähti päähän, että jospa tsekkaisi löytyykö Google Playstä mitään käyttökelpoista. Ja löytyihän sieltä SailMate, joka on ilmainen ja johon saisi mukavia lisäominaisuuksia parinkympin vuosimaksulla, mutta en ole löytänyt kuin luottokorttimaksuvaihtoehdon niin pitänee tulla toimeen ilman niitä lisäominaisuuksia kunnes hommaan luottokortin tai tulee muitakin maksutapoja.

Joka tapauksessa, systeemi näyttää tabletilla tuollaiselta ja sitä saa zoomailtua kivasti plus näkyy sijainti punaisena pisteenä.

 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24203
Sijainti
lappeen Ranta
Olen veneillyt paljonkin JPP:n kartassa näkyvällä alueella.
:thumbup:

Mun ei ole tullut viimeisen noin lähes 13 vuoden aikana veneiltyä noilla tienoilla kuin kerran. Tuossa Juhannuksen nurkilla viimeksi. Josko tässä vielä jokusen kerran ehtisi ennen talven tuloa ja tulevina vuosina lisää.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Etnisyyskartta. Historiasta on jäänyt sellainen luku välistä tyystin, että miksi Itävalta ja Saksa ovat eri maita olleet "aina". Lisäksi tuosta näkyy myös yksi syy miksi Unkarissa elää kaipuu "Suur-Unkariin" ja sitä kannattaville (höperöille) puolueille. Trianonin rauhansopimus vituttaa sata vuotta jälkikäteenkin.
Maailmansotien jäliseuraukset pitkälti "korjasivat" suurimmat ongelmat jakamalla suurimmat etniset ryhmät omiin valtioihinsa. Unkari oli räikeimpiä poikkeuksia Ensimmäisen Maailmansodan jälkeen.

Ex-Jugoslaviassa, Ex-Neuvostoliitossa ja Lähi-Idässä riittää vielä tekemistä (ilmankos paukkuukin kovin usein).
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Pitäisiköhän tuota karttaa hieman kyseenalaistaa?
Suomen lähialueilla Ahvenanmaa, Inkerinmaa ja Karjala ei ole kursiivilla, joten niissä pitäisi olla "tärkeitä separatistiliikkeitä".

Wikipedia tietää, että Ahvenanmaan itsenäisyyttä ajaa Ahvenanmaan tulevaisuus -puolue, jonka kannatus on kymmenen prossan luokkaa. Onko se nyt sitten paljon vai vähän?
Mun mielestä vähän. Tuntuu että tuo voisi olla aika peruslukema mille tahansa alueelle jolla on noin autonominen asema.
Toki Katalonian tapahtumat aiheuttaa varmaan kuhinaa tuollakin, mutta...
Humoristisesti vois kysyä, että jos Ahvenanmaan asemasta järjestettäisiin kansanäänestys, olisiko se niin päin, että manner-suomalaiset äänestäisivät siitä, haluaisivatko ahvenanmaalaisista eroon?

Toisaalla Karjala ja Inkerinmaa... no joo.
Pro Karelia-järjestö lie aktiivisin Karjalan aseman muuttaja, ja sekin on (täysin, tai lähes täysin?) suomalainen jengi, joka halajaa Karjalaa liitettäväksi Suomeen. Jäseniä alle tuhat.
Inkeriläiset tainneet häipyä maailmalle ja sekoittuneet muiden kanssa, miten lie oikeasti kansallistunteen kanssa?
Joka tapauksessa molemmat on Putinin sylissä, josta ei taideta noin vain lähteä mihinkään. Tsaarin pelko hiljentää itsenäisyyden kannattajat, varsinkin noin pienten västöryhmien kohdalla.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Inkeriläiset tainneet häipyä maailmalle ja sekoittuneet muiden kanssa, miten lie oikeasti kansallistunteen kanssa?
Joka tapauksessa molemmat on Putinin sylissä, josta ei taideta noin vain lähteä mihinkään. Tsaarin pelko hiljentää itsenäisyyden kannattajat, varsinkin noin pienten västöryhmien kohdalla.
Näin on. Eikä kellään mitään mielihaluja perustella omaa valtiota Venäjälle. Fiduks meni jo Stalinin aikana, kun alkoi kyyditykset ja likvidoinnit.

Kansallistunne lie enämpi kulttuuri/kieli-tunne.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Juu. Enempi kartta alueista, joitten itsehallinnon tukemiselle löytyy vähintään kourallinen tukijoita.
 

uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Venäjällä pelkän itsenäisyyskansanäänestyksen ehdottaminenkin voi viedä viideksi vuodeksi vankilaan.
 
Ylös