Yrityksiä ei saa Suomessa arvostella julkisesti

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Yksityiskohtia tietämättä on vaikea arvioida tuon päätöksen merkityksellisyyttä varsinaiseen yritysten julkiseen kritisointiin.

Melko varmaa sen sijaan on, että toisessa asiassa tällainen päätös saattaa olla ”ennakkopäätös”. Taannoin uutisoitiin Antti Piipon nostamasta kunnianloukkaussyytteestä. Piippo nosti syytteen häntä herjannutta nettikirjoittajaa vastaan. Piippo voitti jutun ja kirjoittaja tuomittiin korvauksiin. Päätös piti myös hovioikeudessa.

Internetin foorumeilla keskustelevat ihmiset eivät ole mieltäneet Internettiä paikaksi, jossa voi joutua vastuuseen kirjoituksistaan. Netti on koettu avoimeksi ja villiksi paikaksi, jossa voi laukoa kaikenlaisia asioita ja vieläpä nimimerkin takaa.

Nämä päätökset saattavat hyvinkin olla ”ennakkotapauksia” pidemmälle sarjalle samankaltaisia syytöksiä. Kaikki pidempään erilaisissa keskustelupaikoissa olleet tietävät, että materiaalia ja jopa täysin selviä tuomioiden perusteita löytyy verkosta roppakaupalla.
 

Lonso_567

guru experience
Liittynyt
8.10.2006
Viestit
470
Sijainti
¿¿¿Salud???
Kyllä suomessa voi nähdäkseni edelleen tavallinen asiakas moittia firmojen toimintaa, jos on saanut huonoa palvelua. Mutta kilpailevaa firmaa/yrittäjää ei kannata firman/yrittäjän julkisesti mustamaalata, vaikka aihetta olisi.
 

Runar ja Kyllikki

Next door to Alice
Liittynyt
9.4.2000
Viestit
45727
Sijainti
Suami
Lonso_567 sanoi:
Kyllä suomessa voi nähdäkseni edelleen tavallinen asiakas moittia firmojen toimintaa, jos on saanut huonoa palvelua. Mutta kilpailevaa firmaa/yrittäjää ei kannata firman/yrittäjän julkisesti mustamaalata, vaikka aihetta olisi.
"Kännykkäsodassa" mustamaalausta on tehty jatkuvasti eikä ketään ole tuomittu kunnianloukkauksesta.
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Runar ja Kyllikki sanoi:
"Kännykkäsodassa" mustamaalausta on tehty jatkuvasti eikä ketään ole tuomittu kunnianloukkauksesta.
Ei tuomiosistuimien tehtävä ole seurata ihmisten jutustelua ja etsiä kunnianloukkauksia. Tuomioita ei voi tulla jos ei ensin tule kanteita.
 

Ferrari 4ever

Well-known member
Liittynyt
12.8.2001
Viestit
2669
Sijainti
Saarimaa
Tämä klovnihan vaati alunperin 100,000 euroa korvausta. Halusi näköjään kuitata viimeisimmän konkurssinsa toisen henkilön kustannuksella.

:thumbdown
 
Ylös