Nyt se myönnetään: H1N1-rokote ”voinut laukaista aivosairauden”
Narkolepsia on aivosairaus, jonka pääoire on poikkeuksellisen voimakas nukahtelutaipumus. Taudin diagnoosi varmistetaan ensisijaisesti unitutkimuksella. Narkolepsian tarkkaa syytä ei tunneta, mutta tiedetään, että siihen vaikuttavat useat eri tekijät.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL myöntää tiedotteessaan, että H1N1- eli sikainfluenssarokote on saattanut laukaista narkolepsiaa.
Suomalaiset narkolepsia-asiantuntijat ja THL:n rokoteasiantuntijat selvittävät nyt sitä, miksi tänä vuonna suomalaisilla lapsilla on todettu aiempaa useampia narkolepsiatapauksia. Nämä tapaukset sattuvat ajallisesti yhteen sikainfluenssarokotteen antamisen kanssa.
Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä harkitsee lasten ja nuorten Pandemrix-rokotusten keskeyttämistä selvitystyön ajaksi. Lasten ja nuorten kausi-influenssarokotussuosituksiin ei ole odotettavissa muutoksia.
Julkisuudessa on kerrottu, että ainakin kymmenen lasta on sairastunut narkolepsiaan.
Vuoden 2010 aikana on suomalaisilla lapsilla todettu aiempia vuosia enemmän narkolepsiatapauksia. Aikuisilla vastaavaa lisääntymistä ei ole kuluvan vuoden aikana havaittu. Suomessa narkolepsiaa todetaan vuosittain aikuisilla noin 50 ja alle 16-vuotiailla lapsilla 2-7 tapausta.