Pakko vielä lisätä yksi juttu kun mietin asiaa. Senna oli itse asiassa radalla ja sen ulkopuolella niin sika, että nykypäivänä Sennan kaltainen kuski ei voisi edes ajaa sarjassa. Hän olisi jo ajat sitten hankkinut tallilleen ja itselleen sellaiset sanktiot, että hänen osallistumisensa sarjaan olisi mahdotonta. Esimerkiksi Lewis Hamilton on Sennaan verrattuna kuin pyhäkoulun nuhteeton kuoripoika.
Silloin kun Senna ajoi, vallitsivat kuitenkin erilaiset F1-lainalaisuudet ja Senna toimi silloin niiden mukaan. Nythän "oikeutta" käydään jopa valehtelusta. Ennen sai vetää turpaan ilman sanktioita ja valehtelu oli täysin arkipäiväistä
Pakko kysyä, mutta mihin perustat tuon "radalla ja sen ulkopuolella niin sika, että nykypäivänä Sennan kaltainen kuski ei voisi edes ajaa sarjassa" väitteen?
Koitapa löytää ihminen joka ajoi ja/tai työskenteli F1:ssä 84-94 välisenä aikana joka sanoo että Senna oli radalla & radan ulkopuolella sika.
Veikkaan että kovin montaa et löydä, Sennahan nimenomaan nautti aika pirunmoista suosiota kaikkien keskuudessa, myös radan ulkopuolella.
(OK, Balestre nyt tietty vihasi Sennaa ilmeisesti, samoin Prost jossain kohtaa)
Mulla sattuu nyt esim. olemaan 160s. kirja hyllyssä jossa kerrotaan vain ja ainoastaan muistoja Sennasta
(Memories of Ayrton Senna by Chistopher Hilton), pääasiassa kyseessä on muita sen ajan kuskeja (myös muista luokista kuin F1) ja F1:ssä töitä tehneitä henkilöitä kuten markkinointiväkeä, tiimipäälliköitä, tiimikavereita yms...
Yhtään pahaa sanaa ei kenelläkään miehestä ole, puhumattakaan että miestä väitettäisiin siaksi...
Sennahan oli tunnettu myöskin siitä että oikeasti välitti muistakin kuskeista, ei pelkästään omasta navastaan.
edit.
Pieni ote tuosta ym. kirjasta joka kuvaa hyvinkin ihmisten mielipiteitä:
Dereck Warwick (kuskina 81-93, Senna savusti Dereckin ulos Lotus-sopimuksesta -85)
"In fact, with hindsight I believe he (Senna) destroyed my Formula 1 career but I still love the guy.
I wear quite often a Senna tee-shirt and I am very proud to have been around his time."
Toisekseen, edelleen kuulutan tätä, eli kertokaas nyt missä F1-kisoissa ja millä tavalla se Senna oli niin häikäilemätön?
Suzuka -89 oli tietty epätoivoinen yritys, mutta toisaalta siinä Prostkin sulki oven ihan liian aikaisin, Suzukassa -90 taas puolestaan oli häikäilemätön, siinähän se ajoi tahallaan Prostin päälle, se on ihan selviö.
Silverstonessa se peippaili Prostin, Hillin ja Schumin edessä aika urakalla, mutta toisaalta, kolareitahan sielläkään ei tullut, ja sijoituksestahan siinäkin taisteltiin = nykypäivänä saat sanktiot kisaamisesta vai?
(siinäkään kisassa ei ollut mitään lainvastaista, ei ollut ajolinjan "vaihtelua" kuten Hamiltonilla viime vuonna oli tapana tehdä esmes.)
Muita isompia "kolhuja" ei itselle nyt tule mieleen, 84-89 vuodet on mulla vähän hämärän peitossa kun en siihen aikaan seurannut vielä pahemmin...
Schumacherhan on ollut otsikoissa vähän väliä, mm. Silverstonen lippujupakka -94 (moniko jatkaa autokisassa mustan lipun saamisen jälkeen vielä itsepäisesti?

) Adelaide -94, Jerez -97, -98 Monacossa & Argentiinassa & Spassa, 2001 tiimikaverin kyykytystä, 2006 Monacon temppuilu aika-ajoissa....
Tietty Schumi oli F1:ssä pidempään kuin Senna (15 täyttä kautta ja rapiat päälle vs. Sennan karvan yli kymmeneen kauteen)
joten kerkiäähän siinä tapahtumaankin enemmän...