Tallipaikat kaudella 2010

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Oberfeldwebel

Ylivääpeli
Liittynyt
6.9.2003
Viestit
4275
En kyllä oikein silti ymmärrä että jos ferrarilla olisi sopimus Alonson kanssa niin miksei sitä voisi jo julkistaa?
Jos kaikki halutaan julkistaa kerralla, Monzassa. Siis myös Kimin uutiset.

En toki vielä usko että Kimi ei ajaisi ensi vuonna Ferrarilla, mutta tuo yllä oleva on kuitenkin syy olla julkistamatta Alonsoa mahdollista sopparia. Muut tallipaikat on sitten vähän jäissä kun Kimi kikkailee entten tentten.

Massan tilanne taisi sotkee hommia sen verran että julkistamiset saattaa venyä Monzan jälkeisiin aikoihin. Jos siis muutoksia on tiedossa.
 

mustakaari

"Se on juurikin näin"
Liittynyt
15.1.2001
Viestit
6788
Sijainti
Rysälä
Massan tilanne taisi sotkee hommia sen verran että julkistamiset saattaa venyä Monzan jälkeisiin aikoihin. Jos siis muutoksia on tiedossa.
Varmaankin näin. Saattaahan olla että massasta ei enää hyväksi kuskiksi ole, kukaan ei voi tietää millaisia traumoja ja pelkotiloja miehen päähän on tästä jäänyt. Vauhdin näkee vasta ensimmäisessä testissä/kisassa. Olisi hieman riskaabelia lähteä tekemän soppareita tietämättä asioiden oikeaa laitaa.

Se tosin taitaa olla jo aika mahdollista, että ensi kaudella ei kahta suomalaista ykkösissä nähdä. Ainakin toinen tai jopa molemmat nähdään ainakin uusissa talleissa. Ferrarilla Massa ja Alonso, Kimi saanee "kenkää" ja jonkun kultaisen kädenpuristuksen = osapalkan ja vapautuksen ajaa muussa tallissa. Jos näin käy, tarjolla on vain "jämäpaikkoja". Ferrari ja McLaren palaavat huipulle ensi kaudella ja vanhat voimasuhteet palaavat, ma veikkaan. Ferrarin puolelta avainasemassa on Massan nykykunto ja vauhti. McLarenilla on taas brittien suurin toivo, ja siellä ei ole kun statistille apukuskin paikka.
 

retypeNick

Iltalehti kunniaan
Liittynyt
27.7.2007
Viestit
2009
Sijainti
Helsinki, Finland
Hienoa että menee taas näin. Nyt ferrari lopettanut jo auton kehittämisen ja ensi vuonna se on parhaimpia autoja ruudukossa... ja kas kummaa kun Fernando tuli ja kehitti autosta MM auton. Niin siistiä :jaska:

Täytyy nyt sitten toivoa että Kimi ajaa jotain autoa millä voi kisata...
 

Quasimodo

Well-known member
Liittynyt
30.6.2008
Viestit
5455
Sijainti
Helsinki
Räikkösen puheista alkaa aina vain enemmän ja enemmän paistaa se, että jotain 'vääntöä' on meneillään Ferrarin sisällä. Miksi Räikkönen antaa ymmärtää, että paikka tallissa ei ole 100% varma? Onko Allulla jo sopimus ensi kaudelle, vai neuvotellaanko siitä parhaillaan? Miksi erinäisiltä tahoilta on tullut lipsahduksia Alonsoon viitaten? Miksi Ferrari pitäisi kaudenpäätösjuhlansa Espanjassa Italian sijaan? Alonson mahdolliseen siirtoon löytyy jo argumentteja toisin kuin viime kaudella, jolloin Kulmakarvalla piti varmuudella sopimus tälle kaudelle. Toivottavasti asiaan saadaan mahdollisimman pian vastaus, esim. Monzassa. Joka tapauksessa en ole enää itsekään täysin varma Räikkösen jatkosta Ferrarilla, toisin kuin pari kuukautta sitten.

Voisikohan Ferrari tavoitella muitakin kuin Fernandoa? Kenties Kubicaa tai Schumacheria? Kubicaa veikkailtiin jo viime kaudella Ferrarille ja hän on osoittanut olevansa rattimiehiä. Schumacheria puolestaan selvästi syyhyttää palata Ferrarin rattiin. En pitäisi mahdottomana, että Schumacher voisi tehdä esimerkiksi yhden kauden mittaisen paluun.
 

Tomacu

Well-known member
Liittynyt
11.3.2006
Viestit
2760
Sijainti
Jyväskylä
En kyllä millään näe Kimiä enää menossa McLarenille. Kimi on kuitenkin kommentoinut että ei viihtynyt siellä niin hyvin. Lisäksi jos Mäcci aikoo vaihtaa Heikin pois, niin luulisin että tilalle tulee vihdoinkin saksalaiskuljettaja, jota mersu on toivonut jo ties kuinka kauan. Tässä tapauksessa Nico.

Kimiä on huhuttu myös Renaultille, mutta jotenkin en vain millään osaa nähdä sitä että Kimi ajaisi Flavion tiimissä, ei vain onnistu. :doubtful:

Vaihtoehtoina olisi sitten Williams, Brawn tai Toyota. Millään noista tuskin kamppaillaan kärkisijoista ensi kaudella.

Eiköhän se ole Ferrari tai ralli Kimin osoitteena.

Omia arvauksia ensi kauden kuljettapaikoista kärkitiimien osalta:

Vaihtoehto 1 (Kimi jatkaa Ferrarilla):

Ferrari:
-Räikkönen
-Massa

McLaren:
-Hamilton
-Rosberg

Renault:
-Alonso
-Grosjean

Williams:
-Kubica
-Hülkenberg

Vaihtoehto 2 (Alonso ajaa Ferrarilla):
Ferrari:
-Alonso
-Massa

McLaren:
-Hamilton
-Rosberg

Renault:
-Kubica
-Grosjean

Williams:
-Heidfeld/Kovalainen/Trulli?
-Hülkenberg
 

Timmyh

Formuloita vuodesta -98..
Liittynyt
23.2.2009
Viestit
2933
Sijainti
Tampere
Oli kyllä mielenkiintoinen kommentti Kimiltä, vaikken siitä yhtään vedä enempää johtopäätöksiä kuin muista asiaan liittyvistä kommenteista. Mites muut, minä ymmärrän tuon niin että vaikka Kimi saisikin potkut - mitä itse ei vielä usko - niin hän olisi kiinnostunut ajamaan ensi kaudella kenties jonkun toisenkin tallin autolla.
 

jameson

Well-known member
Liittynyt
19.2.2007
Viestit
3554
Badoer uhkailee jo olevansa Spassa hyvin lähellä kimiä. No jos alle sekunnin päässä on harkkojen jälkeen ja aika-ajojen jälkeen niin hyvä on. Ei kai se ihan puolen sekan sisään vielää pääse aika-ajoissakaan, luultavammin. Yllättynyt olen jos pääsee.
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Ymmärrän Macciä hyvin. Jos ja kun menettävät Santanderin miljoonat niin luonnollisesti yrittävät saada sponssia takaisin. Vaikka hintana olisikin vaikea Alonso kylkiäisenä - tosin kelpo kuski samalla. Ja jos taas todennäköisempää kun on, menettävät mainitun maksajan ja Ferrari suostuu ottamaan myös Alonson sekä luopuu rahalla toisesta kuskistaan niin silloin on kyllä pieni altavastaajan rooli Macillä kun heillä toisena kuskina olisi Heikki tai Nico.

Parastahan olisi jos tähän voisi vastata vaikka tuplamestareilla Hamilton/Räikkönen. Se kävisi jo kädestä jos vastapuolen korteissa lukee Alonso/Massa - joista niistäkin jälkimmäisen iskukyky on pitkään avoin. Alonso/Räikkönen ja vielä Santanderin rahat vastapuolella olisi jo paha kyykytys Macille.

Aivan selvää, että McLaren siis ilmoittautuu myös neuvottelupöytään. Samasta syystä näiden kolmen maailmanmestarin pyörittäessä kuljettajarulettia, joillakin siirtyy ajatukset puolivakavasti vanhoihin mestareihin - josko sieltä löytyisi tasapainoittavia kortteja: Montoya, Villeneuve, Schumacher.

Alonson/Ferrarin tilanne puhutti, Mac otti yhteyttä niin Alonso/Santander -pakettiin kuin Kimiinkin. Ja siksi myös Heikkin soppari on auki ja ns ehdollinen menossa jolloin siihen vedoten voi hommaa viivyttää. Ferrari sekin lienee ajanut itsensä pulmalliselle kaistalle: Alonson kanssa vipinää, Massa arvoitus, Kimi kallis eikä koko settiä voi jakaa voimassaolevassa sopimustilanteessa uusiksikaan.

Ja Kiminkin avaus on ymmärrettävä - jos kerran Ferrari syö sanansa, on tilanne Ferrarille aivan toinen silloin kun Kimi sanoo lopettavansa siihen kuin, että jos he löytävätkin Kimin lähtöruudukossa McLarenin puikoissa toinen mm-mies tallikaverinaan. Siinä innokkainkin Kimin dissaaja Ferrarilla nielaisee toisekin kerran, vähemmän varmana asiastaan.
 
Viimeksi muokattu:

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
.....joillakin siirtyy ajatukset puolivakavasti vanhoihin mestareihin - josko sieltä löytyisi tasapainoittavia kortteja: Montoya, Villeneuve, Schumacher.
:rolleyes: Montonenko mestari? Lähellä oli kyllä 2003, mutta..
 

Pecca

Well-known member
Liittynyt
9.6.2009
Viestit
2004
Sijainti
Suomi
Joo mutta ajatelkaas jos Ferrari nyt viivyttelee vielä valintojaan, ja pitää Kimiä löysässä siimassa. Ja sitten lopulta Kimiä ei valitakaan, niin sehän on ulkona kaikista talleista! Ei tässä mitään Monzia voida odotella! Selvästi Kimi haluaa vielä nimenomaan ajaa formuloita.
 

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Jos tässä touhussa joku asia alkaa olemaan jo tässä vaiheessa aika varma näin ulkopuolisen silmin, niin se on se, että Kovalainen ei McLarenilla ensi kaudella aja. Nyt on vähän liian kovan kaliiberin miehiä nimittäin tarjolla: Rosberg + Saksan passi, Kubica, Alonso + Santanderin miljoonat ja sitten ehkä jopa Räikkönen. Tuossa porukassa Heikillä on aika vähän tarjottavaa. Ainoa plussa on se, että Hamiltonin taustajoukot haluavat pitää helpon tallikaverin Lewiksella.

Se on kyllä myös ihan varmaa, että jos Räikkönen on oikeasti McLarenille mahdollinen, niin Rosberg lentää romukoppaan alta aikayksikön vaikka värjäisi hiuksensakin Saksan väreihin. Siinä ei paljoa teutoonien kielen hallitseminen paina kun olisi maailmanmestari tarjolla. Noin ihan niinkuin markkinamiehenkin näkökulmasta.

Itse olen aivan varma, että Kimillä on vain kolme vaihtoehtoa: Ferrari, McLaren tai adios F1. Minnekään Rellulle tai Brawnille se ei mene kyllä vaikka mikä olisi.
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Tää ameriikan mestari on syönyt siellä amerikassa sen verran purilaisia että tokkopa edes F1-autoon enää mahtuu :)
Juuri tuossa joku harkitsi niskavaivaista ja ylipainoista sekä kuoleman läsnäolon tuntemuksista kärsivää vanhaa mestariakin kuskiksi ja päätyi eläkekuskiin joka oli hionut Ferrarin iskukunton kauden alkuun ja tuon ensinmainitun hänelle ajo-opettajaksi.
 

ohjeah

Well-known member
Liittynyt
8.3.2009
Viestit
1203
Joo mutta ajatelkaas jos Ferrari nyt viivyttelee vielä valintojaan, ja pitää Kimiä löysässä siimassa. Ja sitten lopulta Kimiä ei valitakaan, niin sehän on ulkona kaikista talleista! Ei tässä mitään Monzia voida odotella! Selvästi Kimi haluaa vielä nimenomaan ajaa formuloita.
No noin tuskin tulee käymään, koska kaikki tallit odottaa ferrarin päätöksen. Sieltä jää vapaaksi joka tapauksessa Räikkönen, Massa tai Alonso, joista jokaisen varmaan lähes mikä tahansa talli olisi valmis palkkaamaan.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24274
Sijainti
lappeen Ranta
No noin tuskin tulee käymään, koska kaikki tallit odottaa ferrarin päätöksen. Sieltä jää vapaaksi joka tapauksessa Räikkönen, Massa tai Alonso, joista jokaisen varmaan lähes mikä tahansa talli olisi valmis palkkaamaan.
Eiks Alonso jää vapaaksi ennemminkin Renaultilta?
 

mauke

Well-known member
Liittynyt
15.7.2009
Viestit
371
Eiks Alonso jää vapaaksi ennemminkin Renaultilta?
Sama kai se mistä on jäämässä, mutta joku noista kolmesta jää vapaaksi ellei sitten kaikki jatka samoilla paikoilla. Tuon sopan selviämistä varmasti moni talli odottelee ennen kuskipäätöksiään.
 

Herman Gold

Well-known member
Liittynyt
15.5.2007
Viestit
555
Jos Kimi saa potkut primadonnan tieltä, Ferrari saa painua vittuun :mad:

Huomaa että on surkea mm-taistelu menossa kun kohistaan ainoastaan Kimin ja Alonson sopimuksista :alppu:
 

swift

Member
Liittynyt
24.8.2009
Viestit
16
Ensi kauden tallipaikat :thumbup:

Ferrari | Alonso, Massa
Mclaren | Hamilton, Rosberg
Renault | Räikkönen, Grosjean
Brawn | Button, Barrichello
Toyota | Kubica, Glock
Williams | Kovalainen, Hulkenberg
Red Bull | Webber, Vettel
Torro Rosso | Alguersuari, Buemi

jne...
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös