Tallipaikat kaudella 2010

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

-Sentteri-

Well-known member
Liittynyt
27.8.2009
Viestit
466
Jostain luin, että Kimin Ferrari sopimuksen optio vuodelle 2010 oli Kimin omissa käsissä ja hän sai itse päättää jatkaako. Tässä voisi olla selitys sille, miksi Ferrari yrittäisi päästä Kimistä eroon. Toivon ettei näin ole, mutta en millään jaksa uskoa, että nuo huhut olisivat täysin perusteettomia. Kyllä siellä kulissien takana jotain väännetään, sen verran voi lukea erinäisten henkilöiden kommenteista. Anteeksi pessimistisyyteni, mutta kyllä mulla alkaa olla aika vahva fiilis siitä, että Fernando Alonsolla on punainen ajohaalari ensi kaudella. Mutta siitä Massan tämänpäiväisestä lääkärintarkastuksesta riippuu paljon, milloinkahan sen tuloksia tulee julkisuuteen? Sitten taas jos ensi kaudella Ferrarilla on kolme autoa käytössä, niin tilanne muuttuu jälleen melkoisesti. Silloinhan Schumia oltaisiin ottamassa takaisin, mistä ei varmasti tule mitään, mikäli Alonso on samassa tallissa, kun molemmat ovat tottuneet melko selvään ykköskuskin asemaan, eikä kumpikaan halua kilpailla siitä asemasta (Todisteena Alonson McLaren-kausi ja Schumin päätös lopettaa, kun selvisi, että Kimi tulisi tallikaveriksi.)
 
Ruutulippu

Pohjosen Räikkönen
Liittynyt
31.8.2009
Viestit
251
Sijainti
Suomi - Tornio
Jeps, kyllähän Alonso voi olla ensikaudella Ferrarin mies, mutta ei Räikkösen tilalla.
Miksi julkistaa Räikkösen ja Santanderin sopimuksen samassa paikassa (Monza 2008) jos olis jotain takana siinä että Räkä ei ajelis kautta 2010.

Ja kuten todettua, Jean Todt hoiti Massalle jatkosopparin Ferrarille ennenkö lopetti tallipäällikkönä, nyt siellä ei ole mitään "sukulaissuhteita" Ferrarilla, niin siinä olis semmonen mistä päästä eroon.
+Tulokset puhukoot puolestaan.

edit: Spekulaatioista ehkä paras oli se, että Räikkönen Brawnille ja mersu maksais palkan :eek: ;salee
 
Viimeksi muokattu:

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
No mä olen lukenut Autosportia yli 15 vuotta ja jos ne jonkun uutisen tosta Alonso-spekulaatiosta on postannut, tarkoittaa se sitä että siellä taustalla on ihan oikeasti ollut neuvotteluja. Erittäin luotettava lähde.
Ei tarkoita. Pitää lukea mitä se Autosportin uutinen sisältää. Jos se on:

Espanjalaismedia se ja se kirjoittaa, että Ferrari ...

Niin se on totta, mutta ei tarkoita, että Ferrari oikeasti ... vaan että joku vain niin väittää.

Sitten kun siellä kirjoitetaan, että neuvotteluja on käyty ja Autosport antaa sille luotettavan lähteen, niin sitten sitä voi uskoa.
 
rageon

Well-known member
Liittynyt
31.8.2009
Viestit
291
Olisi ihan oikein, jos Ferrari ilmoittaisi Monzassa, että 2010 kuskit ovat Räikkönen ja Kovalainen :tongue: (koska Ferrari selvästi kulkee parhaiten suomalaisen käsissä). Ja sitten Monteze-MOLO vielä ilmoittaisi että Alosoa, tuota selkärangatonta ja valehtelevaa kuonaläjää, ferrari ei ottais ikinä.:D

:D:D:D Ja kaiken kruunaisi se, että pikku Felipen ärsyttävä isä lennätettäisiin vaikka kuuhun.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Jos nyt Fisichella menee Ferrarille, espanjalaislehdistö alkaa spekuloimaan että ens vuonna kuskit on Alonso ja Fisichella jos Massa ei parane ja Kimi saa potkut. Alonson aisankannattaja menee sinne jo lämmittelemään.
 
Vilkku

Not member anymore
Liittynyt
26.1.2005
Viestit
1293
Jeps, kyllähän Alonso voi olla ensikaudella Ferrarin mies, mutta ei Räikkösen tilalla.
Miksi julkistaa Räikkösen ja Santanderin sopimuksen samassa paikassa (Monza 2008) jos olis jotain takana siinä että Räkä ei ajelis kautta 2010.

Ja kuten todettua, Jean Todt hoiti Massalle jatkosopparin Ferrarille ennenkö lopetti tallipäällikkönä, nyt siellä ei ole mitään "sukulaissuhteita" Ferrarilla, niin siinä olis semmonen mistä päästä eroon.
+Tulokset puhukoot puolestaan.

edit: Spekulaatioista ehkä paras oli se, että Räikkönen Brawnille ja mersu maksais palkan :eek: ;salee
Niin, ei Kimi aio olla Ferrarilla kakkoskuski, eikä Alonsokaan... siis alonso tulee Massan kaveriksi Ferrarille ja MAssa toipuu sopivasti kakkoskuskiksi Ferrarille ottamaan tuntumaa uuteen autoon.

Tai sitten, jos Kimi on Alonson kanssa Ferrrilla yhtä aikaa, niin Alonson sopimuksessa lukee, että ensimmäisenä vuonna on kakkoskuski.

Ei, Massa on joka tapauksessa Ferrarilla ensi vuonna, siitä ei mihinkään päästä.
Kimin siirto on jo sovittu!
 
APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362
Ei, Massa on joka tapauksessa Ferrarilla ensi vuonna, siitä ei mihinkään päästä.
Kimin siirto on jo sovittu!
Mistä sinä anti-kimi-fani tiedät antavatko tohtorit FM:lle enää ylipäänsä lupaa jatkaa moottoriurheilu-uraa?
 
Viimeksi muokattu:

Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8256
Sijainti
Helsinki
Heitänpä sellasen pikkuarvion tähän kehiin muutamasta tallista:

Ferrari: Kimi ja Massa
Brawn: Alonso ja Button
McLaren: Lewis ja Nico
Williams: Kubica ja Heikki
RB: Vettel ja Webber

Muut onkin sit enemmän tai vähemmän auki.

Hassua tässä on se, että jopa McLarenin väki alkaa epäilemään, että olisiko näissä Alonso huhuissa perää ja pitävät siksi ovea auki Kimin paluulle. He jos ketkä tietävät kimin kyvyt ja puutteet. Epäilykseen voi olla aihetta mm. siksi, jos he arvelevat, että Kimin jäämies-asenne ei tunteikkaille italiaanoille enää kelpaa?

Sinänsä kylmä McLaren/Kimi -yhdistelmä oli huomattavasti parempi paketti kuin tämä kuuma Ferrari / kylmä Kimi yhdistelmä. Ne vähän niinku haalistavat toisiaan :D
 
DexDexter

Formuloita vuodesta 1982
Liittynyt
28.9.2008
Viestit
1022
Sijainti
Helsinki
Ei tarkoita. Pitää lukea mitä se Autosportin uutinen sisältää. Jos se on:

Espanjalaismedia se ja se kirjoittaa, että Ferrari ...

Niin se on totta, mutta ei tarkoita, että Ferrari oikeasti ... vaan että joku vain niin väittää.

Sitten kun siellä kirjoitetaan, että neuvotteluja on käyty ja Autosport antaa sille luotettavan lähteen, niin sitten sitä voi uskoa.
No jo se että ne siteeraa jotain kertoo paljon, useimmiten Autosport jättää noi turhanpäiväiset höpinät pois ja keskittyy huhuihin jotka nyt eivät ole ihan kokonaan tuulesta temmattu. Mikä siinä nyt on sitten käsittämätöntä että osa Ferrarin väestä halusi uuden ykköskuskin kauden 2008 jälkeen?
 
Pecca

Well-known member
Liittynyt
9.6.2009
Viestit
2004
Sijainti
Suomi
Heitänpä sellasen pikkuarvion tähän kehiin muutamasta tallista:

Ferrari: Kimi ja Massa
Brawn: Alonso ja Button
McLaren: Lewis ja Nico
Williams: Kubica ja Heikki
RB: Vettel ja Webber

Muut onkin sit enemmän tai vähemmän auki.
On muuten fiksusti laadittu lista!:thumbup:

Voisi hyvinkin toteutua 100 %.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
No jo se että ne siteeraa jotain kertoo paljon, useimmiten Autosport jättää noi turhanpäiväiset höpinät pois ja keskittyy huhuihin jotka nyt eivät ole ihan kokonaan tuulesta temmattu.
No, tuosta Alonson Ferrarisiirrosta ei kuitenkaan ole ainuttakaan faktatodistetta tai lausuntoa. Sen tunnustavat espanjalaistoimittajatkin (no, ainakin yksi).
Mikä siinä nyt on sitten käsittämätöntä että osa Ferrarin väestä halusi uuden ykköskuskin kauden 2008 jälkeen?
Jos minulta kysyt, niin ei mikään. Eihän kaikki kaikista pidä, joten varmaan on Ferrarilla sellaisiakin, jotka mielummin näkisivät toisentyyppisen kuskin. Mutta tuosta ykköskuskista en ole niin varma. Kimi ei sellainen ollut, enkä tiedä miksi joku haluaisi (yleisesti pidetyn) Massan kakkoskuskiasemaan. Vai tarkoititko, että Alonso tuotaisiin Massan kakkoskuskiksi? ;)

Mutta henkilöstön mielipiteillä ei ole väliä, pomot tekee ratkaisut.
 
Viimeksi muokattu:

Froilan Gonzales

Well-known member
Liittynyt
21.7.2008
Viestit
897
Ferrarin tilanne on hankala:

- Kukaan ei tiedä, palaako Massa ensi kaudella ja missä ajokunnossa
- Vaikeaa tässä vaiheessa sivuuttaa sairaslomalaista
- Loppukauden kisoihin voitaisiin palkata kuski, joka olisi valmis tarvittaessa jatkamaan ensi kaudella kisakuskina, mutta on valmis ottamaan riskin että jää testikuskiksi. Kubica olisi hyvä, mutta onko valmis tilanteeseen, että on samassa tallissa Kimin ja Massan kanssa, olisiko valmis siihen jos luvataan varma kisakuskin paikka 2011?
- Lonso on ongelma. Mitä talli tekee, jos ensi kaudella kirjoilla on Kimi+Lonso+ täysikuntoinen Massa? Massan epäselvän tilanteen vuoksi eivät mielestäni voi nyt antaa Span voittajalle potkuja!

Eli ensi vuodeksi on ajateltava Kimin ja Felipen olevan kisakuskeja ja kolmoskuskina on oltava Badoeria parempi ja Schumia varmemmin ajamaan pystyvä mies (tai nainen, JEE, Danica kehiin!), joka pystyy ajamaan vaikka koko kauden, mutta on valmis testikuljettajan rooliinkin. Ehkä Kubica? Yllättävä veikkaukseni on, että tämän kauden loput kisat ajaa joko Fisico (Force India vahvisti hänen ajavan heillä Monzassa ja sillä nosti hintalappua), Bourdais, Gene tai Piquet ja ensi vuoden kuljettajakolmikko on Räikkönen-Massa-Barrichello!:eek: Ei ole estettä Rubensin paluulle Ferrarille (mies oli siellä suosittu), kunhan Schumilla ei ole liian suurta roolia tallissa, pystyisi ajamaan kisaa, motivoituisi varsinkin Massan tukemisesta ja vahvasta roolista tallissa. Suurin kysymysmerkki olisi, miten Schumi-Barrichello tulisivat toimeen ja mahtuisivat samaan loosiin varikolla.
 
mmjj

Tavallinen katsoja
Liittynyt
30.7.2003
Viestit
423
Sijainti
Helsinki
Sallikaa mun veikata:

Brawn: Jenson Button, Rubens Barrichello
McLaren: Lewis Hamilton, Nico Rosberg
Ferrari: Felipe Massa, Kimi Räikkönen
Red Bull: Mark Webber, Sebastian Vettel
Renault: Fernando Alonso, Robert Kubica
Toyota: Heikki Kovalainen, Timo Glock
Williams: Nick Heidfeld

Yleensä muutoksia tapahtuu lopulta vähemmän kuin huhutaan.
 
-Sentteri-

Well-known member
Liittynyt
27.8.2009
Viestit
466
Sallikaa mun veikata:

Brawn: Jenson Button, Rubens Barrichello
McLaren: Lewis Hamilton, Nico Rosberg
Ferrari: Felipe Massa, Kimi Räikkönen
Red Bull: Mark Webber, Sebastian Vettel
Renault: Fernando Alonso, Robert Kubica
Toyota: Heikki Kovalainen, Timo Glock
Williams: Nick Heidfeld

Yleensä muutoksia tapahtuu lopulta vähemmän kuin huhutaan.
Tuo on muuten ihan mahdollinen, mutta siitä olen varma, että Fernando ei hyväksyisi Kubican siirtymistä Rellulle, mikäli hän siellä itse jatkaisi, sillä Kubica voisi olla vaikea alistaa täydelliseksi aisankannattajaksi. Itse en uskalla vielä veikkailla mitään, riippuu niin paljon tuosta Monzan viikonlopusta. Siellä viimeistään selviää Ferrarin kuljettajat ja myös se, saako Ferrari ja McLaren ja mahdollisesti joku muu talli kolmannen auton käyttöönsä.
 
Poistettu jäsen 5082

Guest
Kimi ei ole lähdössä Ferrarilta mihinkään ennenkuin itse niin haluaa, tämä tuli selväksi Spa:n kommenttien jälkeen että ei ole koskaan ollutkaan lähdössä. Koko show oli kuin olikin päätöntä espanjalaislehdistön huhumyllyä.

Jos Ferrari olisi fiksu ottaisi se kauden loppuun Kubican ajamaan, miehessä on potentiaalia vaikka mihin ja tuskin enää haluaa junnata BMW:llä loppukauden kun tietää että jatkoa ei ole luvassa siellä. Mitä hävittävääkään olisi? Toista testikuskia Ferrarilla enää tuskin on vara testata tositilanteissa. Jos Schumi ois kunnossa ois se selvä valinta, mutta kun ei... Liikaa raatoja kuskeja pyörii nyt Ferrarin pilttuussa. :D

Ensi kauden paikoista en osaa ennustaa muita kuin nämä:

Ferrari: Kimi + Massa (epävarma vieläkin)
McLaren: Elwis + ? (Nico? 90%)
Brawn: Jenson + Barichello (70%)
Renault: Alonso + Groesjan (jos penalttia ei ketään)
RBR: Vettel + Webber
Toyota: Glock + ?
 
Tööt

Well-known member
Liittynyt
15.1.2008
Viestit
196

Myös tojotan jatko lienee vielä epävarmaa
 
Ratahans

Well-known member
Liittynyt
8.5.2001
Viestit
840
Monikos ykkösrivin mies tohtii edes lähteä muutaman päivän varoituksella ajalemaan Ferrarilla. Luulen että Kubica on ainoita. Riski että homma kusee on kyllä kova, niin kuin Bad:n tilanne osittaa, puhumattakaan ettei Sumia saa missään tapauksessa enää rattii noilla testimäärillä.

Sen verran pitää kyllä vielä jossitella, että jos ja kun Sumi olis rämpinyt, niin siitä ois kyllä saatu kunnon mediamyräkkä aikaan:)
 
Poistettu jäsen 5082

Guest
Myös tojotan jatko lienee vielä epävarmaa
Juu, mutta käsitin että kun ne meni kirjottamaan alle sen uuden concordesopparin että eivät oo lähössä ennen sen päättymistä mihinkään. Eikös tästä tuu pirulliset sakot? BMW just tän takia ilmottautu äkkiä pois ennen allekirjotusta.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Juu, mutta käsitin että kun ne meni kirjottamaan alle sen uuden concordesopparin että eivät oo lähössä ennen sen päättymistä mihinkään. Eikös tästä tuu pirulliset sakot? BMW just tän takia ilmottautu äkkiä pois ennen allekirjotusta.
Toyotan jatko riippuu emäyhtiön tallille varaamasta budjetista. Leikkauksia on joka tapauksessa tulossa, mutta vetäytyminenkin on vaihtoehto. Juttua vaikka BBC:ltä.

Sakot ovat joka tapauksessa merkittävästi vähemmän kuin kolmen tai edes yhden vuoden budjetti.
 
DexDexter

Formuloita vuodesta 1982
Liittynyt
28.9.2008
Viestit
1022
Sijainti
Helsinki
Juu, mutta käsitin että kun ne meni kirjottamaan alle sen uuden concordesopparin että eivät oo lähössä ennen sen päättymistä mihinkään. Eikös tästä tuu pirulliset sakot? BMW just tän takia ilmottautu äkkiä pois ennen allekirjotusta.
Ei ne sanktiot mitään estä. Turha luulla että joku allekirjoitettu sopimus pelkästään saa Toyotan pysymään formuloissa.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös