Tallipaikat kaudella 2010

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8256
Sijainti
Helsinki
Sehän on hyvinkin todennäköistä, että Ferrari on yksi kärkitalleista ensi kaudella. Ja voi hyvinkin olla, että juuri tuleva Ferrari kaksikko vetää taistelun mm:stä. Silti näkisin mieluummin Kimin McLarenilla tai tulevalla Mercedeksellä.

Ferrari ja siinä sivussa varsinkin italian ja espanjan media ovat kaiken kaikkiaan jotain niin ärsyttävää :yuck: Lisäksi tallin maine ja sen henkilökunta, nyt kun Brawn ja Todt ovat poissa, on jotenkin niin luotaan työntävää, että ainut "normi" keski- tai pohjoiseurooppalainen joka siihen ilmapiiriin sopii on Rosbergin Keijon poika.
 
Liittynyt
28.3.2007
Viestit
847
Mulle tuli mieleen yks juttu, osaiskohan kukaan keksiä ratkaisua mun pohdintoihin. Mua on koko ajan mietityttäny että miks tätä Alonso-sopimusta alettiin väsäämään heti kun Kimi alkoi pärjäämään, kun nimenomaan olisi ajatellut että nyt kannattaa Kimi pitää koska Massan tilanteesta ei voi olla täysin varma.

Toisaalta voi ajatella että sopimus olisi ollut jo aikaisemmin voimassa, mutta miksei sitä julkaistu Monzassa, kuten Ferrari on normaalisti tehnyt? Tähän asti selitys olisi ollut että haluavat Kimistä vielä kaiken irti eivätkä sen takia sotke loppukautta, mutta nyt ovat julkistamassa sopimusta tällä viikolla, tai ainakin piakkoin.

Voiko tässä jutussa olla vielä koira haudattuna?
Meinaatko tosissas että innostuivat Alonsosta samoihin aikoihin kun Massa lähti lomille?
 

Timmyh

Formuloita vuodesta -98..
Liittynyt
23.2.2009
Viestit
2933
Sijainti
Tampere
Meinaatko tosissas että innostuivat Alonsosta samoihin aikoihin kun Massa lähti lomille?
Enhän mä niin oo väittäny, ihmettelin että miksi ferrarilta on tuotu asia nyt julkisuuteen kun Kimi on ajanut loistavasti, kun nimenomaan luulis että asia olis ollu varma jo kauemmin eikä nyt suunniteltua.

E: Okei joo, tää ei taida käydä täysin ilmi alkuperäsestä viestistä. Voisin kohta vähän tarkemmin muotoilla asiani tohon ekaan viestiin.:thumbup:
 
Viimeksi muokattu:

TIMOMIES

Well-known member
Liittynyt
8.5.2006
Viestit
1189
Olisiko kaikkien aikojen (f1-)antikliimaksi jos Alonso ilmoittaisi jäävänsä Renaultille, Kimi Ferrarille ja Heikki McLarenille. :eek:
 

Dev

Well-known member
Liittynyt
28.2.2007
Viestit
4020
Sitten tulee yllätyksiä kuljettaja rintamalla, sillä Toyota on ilmoittanut Glockille, että tämä ei jatka tallissa ensi kaudella. Mielenkiintoista, alkaa vähän näyttämään siltä, että talliin tulee japanilainen kuljettaja ja toinen lienee sitten varmaan Heikki Kovalainen? Toivotaan ainakin että on, sillä se on nyt äkkiseltään mietittynä paras vaihtoehto Heikille.

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/t/formula1/1735199
 
Viimeksi muokattu:

Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4167
Olisiko kaikkien aikojen (f1-)antikliimaksi jos Alonso ilmoittaisi jäävänsä Renaultille, Kimi Ferrarille ja Heikki McLarenille. :eek:
Tosin Renaulthan jossain uutisessa antoi ymmärtää Alonson jättävän Renaultin. Tosin, luin sen maikkarilta. :doubtful:

En kyllä vieläkään oikein jaksa uskoa, että Ferrari vaihtaisi Kimin Alonsoon, varsinkin kun se on tällä hetkellä aika kriittisessä tilanteessa. Ja varsinkin että maksaisi siitä, että Kimi ensi kaudella voisi ihan hyvin piestä heidät.

Mielestäni Massa-Kimi parivaljakko on parhain mitä Ferrarilla tai Fykkösissä on pitkiin aikoihin nähty. En usko että Alonso sen parempaa autoa "kehittää", tai keskimäärin yhtään sen parempiin tuloksiin yltää kuin Kimi.

Sitäpaitsi, mitenkä Fernando viime vuosien jälkeen suostuisi niinkin kovan kuskin pariksi kuin Massa? Ferrari kumminkin on jo useamman kauden sopinut Massan hanskaan kohtalaisen hyvin. Ja se on varma että Massa ei kakkoskuskiksi "enään" kenellekään ala.
 
Viimeksi muokattu:

belated

Well-known member
Liittynyt
25.1.2002
Viestit
1843
Sijainti
Αθήνα
Tosin Renaulthan jossain uutisessa antoi ymmärtää Alonson jättävän Renaultin. Tosin, luin sen maikkarilta. :doubtful:
Tai Renault on jättämässä ykköset..

Jotenkin toi Ferrarin touhu on enemmän ja enemmän vaan lähtemässä käsistä. Domencialli olisi mielestäni se henkilö, joka tulisi ensimmäisenä vaihtaa, ei kuskeja. Nyt pahimmassa tapauksessa tiimi pysyy samana, mutta molemmat kuskit vaihtuu. Odotellaanko tässä kuskijulistuksessa nyt Massan ekoja kartinkisoja?
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18215
Ihmeellisiä päätöksiä japanilaistallilta, näin ulkopuolisen silmiin. Trullin sopimuksen jatkamattomuus on ihan järkeenkäypää, jos kaveri ei suostu palkanalennukseen, mutta luulisi Glockin irtoavan vähän halvemmalla. Kaveri veti vielä ihan kostoksi Singaporessa palkintopallille, kun sai kuulla että jatkoa ei tule...
 

Nick

sadasseitsemäs
Liittynyt
30.6.2004
Viestit
2047
Sijainti
Tampere
Heikki Kulta sanoi:
Kuskipuolella Force Indian suunnitelmissa on pitää joko Adrian Sutil tai Vitantonio Liuzzi ja hakea tämän rinnalle nimekkäämpi ja kokeneempi kuljettaja.

Turun Sanomat, Singapore
Koko juttu löytyy täältä.

Eikö FI joku aika sitten ilmoittanut, että jatkaa ensi kauden nykyisillä kuskeilla?
 

Altair

Well-known member
Liittynyt
21.3.2009
Viestit
283
Mitäs mieltä porukka on. Nouseeko Intian Voima vielä keskikastin yläpuolellekin jopa. Kovalainen Force Indiassa kuulostaa erikoiselta, mutta jos sattuisikin tuuri ja FI tekisi Brawnit. :D
 

Ruutulippu

Pohjosen Räikkönen
Liittynyt
31.8.2009
Viestit
251
Sijainti
Suomi - Tornio
Nousee ainakin Suzukassa, nopea rata, samaa tyyliä vähän Span kanssa, joten luulis että top10 sijotukset on realismia.
e: vai puhuitko ensikaudesta...sitähän ei tiedä kukaan, potentiaaliahan siellä näyttää olevan kuten Monza ja Spa antaa ymmärtää.
 
Viimeksi muokattu:

Altair

Well-known member
Liittynyt
21.3.2009
Viestit
283
Juu, ensi kautta tarkoitin, kun saavat nyt sen rahoittajankin.
 

Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Ihmeellisiä päätöksiä japanilaistallilta, näin ulkopuolisen silmiin. Trullin sopimuksen jatkamattomuus on ihan järkeenkäypää, jos kaveri ei suostu palkanalennukseen, mutta luulisi Glockin irtoavan vähän halvemmalla. Kaveri veti vielä ihan kostoksi Singaporessa palkintopallille, kun sai kuulla että jatkoa ei tule...
Kumma juttu tosiaan, ja viittaisikin siihen että neuvotteluja käydään astetta isompien kalojen kanssa. Heikkihän ei varmasti luota siihen, että sopimuksen McLarenilta saisi nyt kun miehen paikalle ollaan tunkemassa Nicoa ja Kimiä. Heikin rinnalle istutetaan se Kullan jossain mainitsema Macaon voittaja Keisuke Kunimoto tai GP2 Asia -mestari Kamui Kobayashi.

Toisaalta voihan olla niin, että Toyo on vain valmistelemassa vetäytymistä eikä halua pitää yllä samanlaisia kulissisopimuksia kuin BMW.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Kenelleköhän Toyota raivaa tilaa? Kubica? Kovalainen? Heidfeld?

Nicon tekemiset kiinnostaa kanssa. Veikö nyt Kimi Nicolle ajatellun McLaren paikan?:doubtful:
 

DexDexter

Formuloita vuodesta 1982
Liittynyt
28.9.2008
Viestit
1022
Sijainti
Helsinki
Nicollehan voi löytyä paikka myös Brawnilta missä on myös mersun koneet ja johon mersu ilmeisesti aikoo panostaa.
Eiköhän Nico tosiaan siirry melko varmasti Brawnille, kun siitä nyt kuitenkin tulee Mersun "tehdastalli" parin vuoden sisällä. Hyvä paikka hänelle. Mutta Heikillä on vaikeampaa, Force Indian paikka olisi lopun alkua, Toyota voisi hyvällä tsäkällä olla uuden nousun alku.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Miettikääs mitä itkua ja kitinää siitä seuraa jos/kun Alonso alkaa napsimaan voittoja Ferrarilla :D Inhokkitalli #1 tekee paluun? (ei siis itselleni niinkään, mutta monia taisi joskus aikoinaan jurppia xP)
Miten niin paluun.. eihän se ole mihinkään lähtenytkään. Omalta kohdaltani voin sanoa että olen Ferraria sietänyt koska Kimi siellä ajaa, siitä huolimatta "Malesia 99 ei unohdu".. ;)
Niin tai näin, Häkän rakentama McLaren-hohto on myös karissut lähes täydellisesti taannoisten jupakoiden jälkeen.

Jotenkin tuo Kimin McLaren-siirto alkaa kuulostamaan itselleni hyvältä, vaikka en alkuun uskonut Kimin vielä Ferrarilta lähtevän mihinkään. Hauskintahan tässä olisi jos sponssit laittaisivat kymmeniä miljoonia rahaa peliin ja sitten tuloksena olisi pannukakku ensi vuonna Ferrarilla...
Kyllähän tuo Ferkun nykyinen makaronimeininki on alkanut ottaa päähän. Jos Schumin aikaan pelattiin sääntöjen rajamailla, välillä rajan toisellakin puolella, niin kyllähän silloin tallissa oli varikon puolella rautaisia ammattilaisia ja jämäkkä johtaja. Se pumppu on hajaantunut ja nyt tuntuu ettei siellä oikein tiedetä kuka tekee, mitä ja minkä takia.
 

Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
En kyllä vieläkään oikein jaksa uskoa, että Ferrari vaihtaisi Kimin Alonsoon, varsinkin kun se on tällä hetkellä aika kriittisessä tilanteessa. Ja varsinkin että maksaisi siitä, että Kimi ensi kaudella voisi ihan hyvin piestä heidät.
Sehän tässä kaikkein oudointa onkin, miksi ihmeessä Ferrari maksaa itsensä kipeäksi vain jotta saa Kimin pois ja Lonson tilalle, kun riskinä on tosiaan nolo tappio juuri Kimille (ja toki Lewisille) ensi vuonna jos McLaren jatkaa loistavien autojen rakentamista. Olisivat odottaneet vuoden ja kaikki olisi käynyt paljon helpommin, nythän heille tulee imagotappio jopa tifosien keskuudessa tästä Kimin potkimisesta, sehän on jo nähty. Osa Ferrarifaneista (ulkomaisilla foorumeilla) jopa toivoo näkevänsä Kimin kurmoottavan Ferrari ensi vuonna. Milloin tämmöistä on nähty aiemmin?

Siksipä epäilenkin, että vaikka Ferrari olisikin halunnut vaihtaa Kimin Alonsoon, on ajoitus saneltu heille Santanderin puolelta. Ehkä se liittyy Marlboron lähtöön ja Santanderin haluun sitoutua Ferrariin pitkällä aikavälillä, ja siihen liittyen sponsorimiljoonien määrään vuosittain.

Toivottavasti tämän koko saagan taustat selviävät mahdollisimman tarkasti joskus tulevaisuudessa, sen verran erikoinen juttu tämä kaikkiaan on.
 

belated

Well-known member
Liittynyt
25.1.2002
Viestit
1843
Sijainti
Αθήνα
Kyllähän tuo Ferkun nykyinen makaronimeininki on alkanut ottaa päähän. Jos Schumin aikaan pelattiin sääntöjen rajamailla, välillä rajan toisellakin puolella, niin kyllähän silloin tallissa oli varikon puolella rautaisia ammattilaisia ja jämäkkä johtaja. Se pumppu on hajaantunut ja nyt tuntuu ettei siellä oikein tiedetä kuka tekee, mitä ja minkä takia.
Paras osoitus tästä on kanssa, jos siis huhut pitävät paikkansa, että maksavat palkkaa ensikaudella neljälle kuskille. Kuskeista tällä hetkellä paras ajaisi pahimman vastustajan tallissa, ykköskuskilla reikä päässä, kakkoskuski tulisi uutena kuskina tiimiin ykköskuskin statusta itkemään ja neljännellä olisi vapaat kädet ajella missä tallissa haluaa.. :D
 

tsinivuo

Well-known member
Liittynyt
31.5.2004
Viestit
310
Paras osoitus tästä on kanssa, jos siis huhut pitävät paikkansa, että maksavat palkkaa ensikaudella neljälle kuskille. Kuskeista tällä hetkellä paras ajaisi pahimman vastustajan tallissa, ykköskuskilla reikä päässä, kakkoskuski tulisi uutena kuskina tiimiin ykköskuskin statusta itkemään ja neljännellä olisi vapaat kädet ajella missä tallissa haluaa.. :D
Jos kerran rahaa riittää poltettavaksi, niin eiku vaan, pois se on auton kehityksestä. :ahem:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös