Tallipaikat kaudella 2010

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Lähettäjä: Whitmarsh

Parahin pastori Mark

Naureskelin kesällä Ferrarille, kun niillä oli kuskeina Massa - tosin sairaalassa, Schumi - joka oli hidas ja kipeä, Alonso - tosin ilman paikkaa vielä, Santander - jolla oli kuskin paikka siellä johdossa, Kimi - joka oli niin hyvä että siitä haluttiin eroon, Badoer - joka oli "kehitellyt" näitä autoja, Gené - joka ei kelvanut kilpailuihin ja Fici - joka lähes voitti edellisen kisansa ennen pohjanoteerausFerrari-uraa. Anteeksi tästä ja ave Maria. Haukuin niiden juopon - mmmm moottorinkin.

No. Nyt meillä on kuskina tietysti mestari Hamilton edelleen. Eikä kohta Mersua takana - ei autossa eikä taloudessa.

Ja toisena kuskina meillä on mestari Räikkonen - sekä tavoitteena kaksi kisojen parasta lähtöruutua ja palkintosijaa. Lisäksi maailmanmestaruus myös valmistajien kisassa, lähes hallittu imago varikolla ja pr ulospäin sekä huima kaupallinen boosti. Mutta Räikkönen haluaa kaikenlaista ja Lewis sekoaa viimeistään kun kuulee niistä ellei sitten tee sitä radalla ajaessaan Kimiä vastaan samanlaisilla autoilla.

Meillä on myös tuore maailmanmestari Button - sekä Lewisillä uusi paineeton vuosi kilpailla maailmanmestaruudesta. Valmistajien maailmanmestaruus ei ehkä niinkään kipailtavissa eikä erityisen hyvä harmonia tallin sisälläkään saati mediasuhteissa. Kylläkin pirullisen kova kaupallinen menestys - ainakin alkuun muutaman kisan verran ( loppuvuodesta ne nauraisi meille ). Lööpeissä siis kaiken aikaa. Ja rahaakin vähän säästyisi. Mutta viimeistään seuraavana 2011 -vuonna Kimi voisi olla RedBullilla tai jopa hopeanuolessa Brawnilla ajamassa meitä vastaan yhdessä Haugin kanssa.

Ja voisi meillä olla Rosberg jr:kin. Kuulostaa ihan maailmanmestarilta. Voisi olla nopeakin, enpä tiedä - mutta ainakaan Lewis ei olisi tasapainossa, eikä kuskisopimuksetkaan. Tosi hieno pr-mies ja kaupallinen lähettiläs, mutta rahaa menisi hieman Buttonia enemmän. Mutta taas viimeistään seuraavana 2011 -vuonna Kimi voisi olla RedBullilla tai jopa hopeanuolessa Brawnilla ajamassa meitä vastaan.

Ja on meillä Heidfeldkin. Saksalainen markkina-alue hallussa niin kuin edellä eikä tarvitsisi maksaa niin paljon ( juuri mitään ) kuin Rosbergille. Lewis saisi ajella rauhassa mestaruudesta ( ellei Nick nipistele sitä pyllystä ) mutta tallimestaruus ei olisi tähtäimessä. Eikä fanimenestyskään. Mutta taas viimeistään seuraavana 2011 -vuonna Kimi voisi olla RedBullilla tai jopa hopeanuolessa Brawnilla ajamassa meitä vastaan. Siellä olisi myös Rosbergit ja Vettelit samoilla markkina-alueilla, Button omien saarien lööpeissä ja kaikki nämä lähtöruuduissakin Nickiä edellä.

ja on meillä vielä Kubicakin. Puolalainen markkina alue hallussa ja ... no, onhan näitä.

Eli jos se Ferrarille naureskelu tulkittiin ylhäällä vahingoniloksi niin iso Anteeksi tästä ja ave Maria. Kirjoitan taas ave Mariat vaikka pari sataa kertaa ( käsin, en copypastaa ), mutta saisiko tämän anteeksi ja jonkin ratkaisun tilanteeseeni.

Anteeksi vielä tämä keskustelumme näin sähköpostilla. Mutta kun on niin kiireitä, kuskeja lappaa vierailulla ja Haug on tosi hankala. Ron näyttää kans kiukkuiselta, myi vaimonsa mersunkin halvalla vaikka ei tiennyt voiko ostaa vielä Bemaria tilalle.

- ps. lähetän taas lippuja, kunhan kilpakalenteri ( ja uran jatko ) selviää.

sinun -W
 
Viimeksi muokattu:

Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Hitto toi Aittoniemi on pihalla oleva luku- ja ammattitaidoton vitsi:
Sattuuhan noita virheitä. Mutta tässä taas näemme jälleen yhden tavan millä uusia "mielenkiintoisia" huhuja syntyy, joiden lähteenä on useinkin mukamas luotettavat lähteet. Kun niitä luotettaviakin lähteitä voidaan tulkita väärin joko tahallaan tai vahingossa, tai niilläkin voi olla virheellistä tietoa. Tämä koskee siis juttuja yleensäkin, ei vain näitä kuskien sopimusjuoruja.
 
Trone

Registered Loser
Liittynyt
12.4.2002
Viestit
1222
Sijainti
Suomi

En ihan pistäisi kategoriaan "sattuuhan sitä", kun tartutaan niinkin luotettavan julkaisun kuin Mirrorin artikkelin yhteen, käsittämättömän totaalisen väärin ymmärrettyyn lauseeseen ja tehdään siitä oman copy-paste -jutun kärki. Kyse ei ole pilkkuvirheestä tms. vaan totaalisesta lähdekritiikin ja maalaisjärjen puutteesta, jonka vuoksi Aittoniemi ei missään vaiheessa pysähtynyt ajattelemaan että onko hänen päätelmissään ja väitteissään mitään järkeä ja pitäisiköhän asiaa vielä hieman miettiä ennenkuin pistää uutisen matkaan.

Mutta tätähän tämä on, niinkuin wilzukin jo sanoi. Nyt nettiaikana uutisoinnista on tullut ihan kauheaa ammattitaidotonta räpellystä kun ainoa mikä merkitsee on nopeus ja klikkaukset. Ja sitten tulee juuri tällaisia toisessakin toikissa puhuttuja asiayhteydestä irroitettuja väkisin väännettyjä uutisia tyyliin "Hamilton hehkuttaa Kimiä".

Ikävä, että Päätalon blogi päättyi Hesarin nettisivuilta eikä ainakaan Hesarin nettisivuillakaan ole pahemmin ollut mitään erityisen syvääluotaavia juttua Päätalolta. Käytännössä joutuukin siis tyytymään suomenkielisistä lähinnä Heikki Kultaan, joka tunnetusti on se ainoa ammattitaitoinen ja asioista ymmärtävä suomalainen F1-toimittaja. Ihmettelen vain, miksi asia on näin, kun kuitenkin muissa lajeissa Suomessa on ihan hyvääkin urheilutoimittajuutta olemassa...

Onneksi mikään muu suomalainen media ei ole tuohon Aittoniemen aivopieruun tarttunut ettei lumipallo lähtenyt vyörymään.
 
Viimeksi muokattu:

Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
On muuten erikoinen pykälä Rosbergin sopparissa jos todellakin pitää paikkansa, että toinen kuski ei saa saada enempää liksaa (entäs vähemmän? :rolleyes: ). Mitähän sillä mahdetaan tavoitella, mitä sillä oikeasti voitaisiin saavuttaa? Tulee joitain seikkoja toki mieleen, mutta ei mitään niin hyviä että oikein uskoisin niihin. Ja miksi talli tuollaiseen pykälään suostuisi?
 
Trone

Registered Loser
Liittynyt
12.4.2002
Viestit
1222
Sijainti
Suomi
On muuten erikoinen pykälä Rosbergin sopparissa jos todellakin pitää paikkansa, että toinen kuski ei saa saada enempää liksaa (entäs vähemmän? :rolleyes: ). Mitähän sillä mahdetaan tavoitella, mitä sillä oikeasti voitaisiin saavuttaa? Tulee joitain seikkoja toki mieleen, mutta ei mitään niin hyviä että oikein uskoisin niihin. Ja miksi talli tuollaiseen pykälään suostuisi?
Varmistetaan, ettei talliin tule sopimuskauden aikana ketään kallispalkkaista tähtikuljettajaa (Alonso, Hamilton, Räikkönen, Vettel...) jolle tulisi puoliautomaattisesti ykköskuskin asema. Raha itsessään siinä ei ole se juttu. Talli saattaisi suostua siihen Mercedeksen painostuksesta (pakko saada saksalainen) tahi sen vuoksi, että tallin palkkapolitiikka on tietoisen tiukkapipoinen (Brawn, Williams).
 
mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
On muuten erikoinen pykälä Rosbergin sopparissa jos todellakin pitää paikkansa, että toinen kuski ei saa saada enempää liksaa (entäs vähemmän? :rolleyes: ). Mitähän sillä mahdetaan tavoitella, mitä sillä oikeasti voitaisiin saavuttaa? Tulee joitain seikkoja toki mieleen, mutta ei mitään niin hyviä että oikein uskoisin niihin. Ja miksi talli tuollaiseen pykälään suostuisi?
Jos näin olisi - sillä saavutettaisiin vähintäinkin tasa-arvoinen asema tallissa taloudellisesti. Mikä yleensä korreloi myös asemaan tallissa yleensä. Samalla siinä lähes rajataan pois huippupalkkaiset maailmanmestarit ja muut tähdet uhkakuvista ( paitsi palkkakuoppaButton ).
 
Viimeksi muokattu:

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
http://f1.gpupdate.net/en/news/2009/11/15/lotus-signs-up-first-driver/

Lotus signs up first driver
15 November 2009

Lotus F1 team boss Tony Fernandes has revealed that the team signed up its first driver for the team's first season in Formula 1. Fernandes did not wish to reveal his name just yet but said a public announcement will be made very soon.

Lotus F1, also called 1Malaysia F1 Team, will enter Formula 1 next season but has yet to announce its drivers. Jarno Trulli is rumoured to be one of the candidates for the Malaysian team.

Team boss Tony Fernandes said this weekend: "1Malaysia Formula One team aka Lotus has signed it's first driver. He will soon be announced."
Eli Lotus palkkasi toisen kuljettajansa, julkistus lähipäivinä.

Vihje siitä että Räikkönen/McLaren vyyhti on purkautumassa muutenkin?
(ts. jos oliskin Heikin soppari kyseessä)

edit. jaha, Aziz kerkes jo reeeeeilusti aikasemmin :D
 
Viimeksi muokattu:

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Heikki ei halunnut lotukselle.
Alkaa vaan olemaan tallipaikat sen verta kortilla jo Heikillekin että ei liene paljon varaa valita enää :rolleyes:
(tehdastiimeihin kuitenkin tunkemassa aika monta kuskia: Glock/Heidy/Kimi/Trulli/Button/Heikki/Nico....)
Renaultia Heikille toivon, mutta kyllä vähän pahaa pelkään että Kovis löytyy nimenomaan Lotuksen listalta...
 
Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13752
...mutta kyllä vähän pahaa pelkään että Kovis löytyy nimenomaan Lotuksen listalta...
Mulle käy mikä tahansa paikka Heikille ilomielin. Ja voi joku uusista talleista olla aika hyväkin. Kumminkaan HK ei ihan heikoimpia kuskeja tuolla ole.
 
FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Mulle käy mikä tahansa paikka Heikille ilomielin. Ja voi joku uusista talleista olla aika hyväkin. Kumminkaan HK ei ihan heikoimpia kuskeja tuolla ole.
Jep samaa mieltä. :)
Lisäksi Gascoynen tekemisiin olen ainakin itse luottanut jo pitkään, ja kun Williamskin
siirtyi Cossuun niin ei kai tuo Lotuksen lähtökohta kaikkein heikoin onneksi ole :)
Ja Lotus on tietty merkkinä ollut suosikki jo vuosien ajan muutenkin :ahem:
 
Banaani

In stereo where available
Liittynyt
29.3.2006
Viestit
5232
Sijainti
Manse
Päivä päivältä alkaa tuntua siltä ettei yksikään suomalainen aja ensikaudella huipputallissa, jos ajaa ollenkaan.
 
|EdU|

Scuderia Ferrari
Liittynyt
23.12.2008
Viestit
1927
Sijainti
Järvenpää
Päivä päivältä alkaa tuntua siltä ettei yksikään suomalainen aja ensikaudella huipputallissa, jos ajaa ollenkaan.
Vähän samaa rataa itselläkin menee. Ei ole kuulunut kummankaan sopimusjutuista mitään merkittävää pitkään aikaan, mikäli tämä Wokingissa vierailu lasketaan merkittäväksi.
 
Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13752
Päivä päivältä alkaa tuntua siltä ettei yksikään suomalainen aja ensikaudella huipputallissa, jos ajaa ollenkaan.
1991 oli hieno kausi vaikka JJllä heikohko Dallara-Judd ja Mikalla vielä heikompi Lotus-Judd V8 :cool:
Mutta jep, yleisesti vaikuttanee maikkarin maxukanavan haluttavuuteen eli kansan formulainnostukseen.
 
Vilkku

Not member anymore
Liittynyt
26.1.2005
Viestit
1293
On muuten erikoinen pykälä Rosbergin sopparissa jos todellakin pitää paikkansa, että toinen kuski ei saa saada enempää liksaa (entäs vähemmän? :rolleyes: ). Mitähän sillä mahdetaan tavoitella, mitä sillä oikeasti voitaisiin saavuttaa? Tulee joitain seikkoja toki mieleen, mutta ei mitään niin hyviä että oikein uskoisin niihin. Ja miksi talli tuollaiseen pykälään suostuisi?
Mulla tuli kans het mieleen se, että Nico ei haluaisi kallispalkkaista kaveria talliin, joka nostetaan ykköskuskiksi. Mäkillekään ei aikoinaan mennyt siksi, koska pelkäsi/tiesi joutuvansa kakkoskuljettajaksi (kuten olisi todellakin käynyt).
 
Dwayne

Toimistosihteeri
Liittynyt
29.10.2009
Viestit
531
Sijainti
Hyvinkää
Toi Nicon sopimuspykälä, joka estää isommat kuskipalkat tallissa, haiskahtaa mun mielestä todella paljon p***apuheelta. Miksi Brawn olis suostunu tohon? Ei Nico oo sellasen statuksen kuski kuitenkaa, minkä pillin mukaan talli tanssii. Vai olenko tyystin väärässä? Tietysti Mersu saatto olla se tekijä jonka takia Brawn tohon suostu.

Otetaan siis hypoteesi, jossa mersu on luvannu ostaa 75 % Brawn GP:stä, mikäli niillä on 2010 saksalaiskuski, mielellään Rosberg. Nico oli vähän nihkee Brawnille menon suhteen, mutta heitti vaan tollasen pykälän esille neuvotteluissa (sai siten olla varma ykköskuskin paikasta) plus ku sai tietää mersun tulosta, niin eihän toi huono vaihtoehto oo.

Ja nyt sitten Buttonia keljuttaa, ku McLaren aikoo ottaa Kimin ja sille jää vaihtoehdoks Manor, Lotus ja Force India...

Ja Quick-Nickistä vielä... En voi uskoa että McLaren olis tosissaan miettimässä sitä, ellei Mersu olis sitten heittäny ukaasia, että ne lähtee kokonaan Brawnin riveihin ilman saksalaiskuskia... Mutta Heidfeld!?! Kuka oikeesti ajattelee, että sillä kuskilla olis mitään tarjottavaa tallimestaruuden voittamiseen?
 
Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6337
Samaa olen sanonut jo varmaan vuoden tai ehkä jopa kaksi että nuo aittoniemen kirjotuksethan on täyttä paskaa, jotka ei koskaa perustu faktoihin vaan hänen omaan Kimi vihaansa. Se mistä se kumpuaa niin kuka tietää.. Mutta aika suuri vitsi koko jätkä ja pistää kyllä huonoon valoon koko iltasanomat :D

Aittoniemen kirjoitukset lähinnä naurattaa ;)
 
DexDexter

Formuloita vuodesta 1982
Liittynyt
28.9.2008
Viestit
1022
Sijainti
Helsinki
Jep samaa mieltä. :)
Lisäksi Gascoynen tekemisiin olen ainakin itse luottanut jo pitkään, ja kun Williamskin
siirtyi Cossuun niin ei kai tuo Lotuksen lähtökohta kaikkein heikoin onneksi ole :)
Ja Lotus on tietty merkkinä ollut suosikki jo vuosien ajan muutenkin :ahem:
Gascoynen tekemisiin voit toki luottaa mutta samalla on muistettava että mies tuntuu riitaantuvan kaikkien kanssa ja häipyvän joka tiimistä suhteellisen nopeasti.
 
Banaani

In stereo where available
Liittynyt
29.3.2006
Viestit
5232
Sijainti
Manse
1991 oli hieno kausi vaikka JJllä heikohko Dallara-Judd ja Mikalla vielä heikompi Lotus-Judd V8 :cool:
Mutta jep, yleisesti vaikuttanee maikkarin maxukanavan haluttavuuteen eli kansan formulainnostukseen.
Kyllä meikäläisen formulan seuraaminen jatkuu vielä vaikka siellä ajaisi vain ruotsalaisia. :cool:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös