Suomalaisten F1-taru loppuu 2009!

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Reality check nyt ihmiset! Ei ole mielestäni mitään syytä epäillä nimimerkki Miikka81:sen rehellisyyttä mutta muistakaa nyt, että vaikka Kimi onkin suuri stara niin lopulta sekin on vain ihminen. Eli toisin sanoen hän on hyvinkin voinut sanoa noin mutta kukapa meistä ei joskus lausuisi kavereilleen jotain ei-niin-loppuun asti-mietittyä? Mies on voinut olla turhautunut tuohon FIA/FOTA-vehkaukseen ja heittänyt puoliläpällä että 'se voi nyt olla vika vuos menossa', ilman että se tarkoittaa mitään sen konkreettisempaa. Oletteko koskaan kuulleet vaikkapa oman kaverinne puhisevan turhautuneena, että 'en muuten mene enää maanantaina töihin'? Otatteko senkin aina tosissanne? Ja alatte kertomaan yhteisille tuttavillene, että Pekka aikoo irtisanoutua? Tai jos kuulette jonkun tuollaista väittävän, niin aloitatte siitä suuren väittelyn, että juupaseipäs. Helou nyt.

Jeesus kun ihmiset aina tulkitsevat näitä "isojen tähtien" asioita eri lailla kuin normaalien ihmisten. Samaa porukkaa kuin ne, jotka räpsivät kännykällä kuvia kun julkkis käy ruokakaupassa. Härregyyd, se ostaa maitoa!!!
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Jos mediasta puhutaan niin Iltasanomat ja Veikkaaja ovat jo puolisen vuotta jauhaneet Räikkösen potkuilla siinä missä espanjalainenkin media. Jos Räikkönen jatkaa niin se jonka uskottavuus pahiten menee on juuri Veikkaaja -lehti. Kolmosen juontajaporukka on ollut aiheesta kuin kusi sukassa, taitaa katsojaluvut tippua, jos pojilta loppuu hommat ykkösissä.
Ei Veikkaajalehdellä Sihvosineen ole mitään uskottavuutta menetettävänä. Maikkarillakin F1 uutisoinnin suhteen Jäljellä melko vähän.
 

Miikka81

Active member
Liittynyt
29.7.2009
Viestit
32
Tuota en toki epäile, tahi ihmettele. Minua ei vaan vakuuta tuollaiset välikäsien kautta hankitut kuulopuheet. :)
Se on oikeastaan ihan tervettä.

Fakta lienee, että tuskin Kimi ajaa innokkaimmankaan fanin mielstä kuin ehkä yhden - kaksi kautta. Mistä siihen mennessä löytyy seuraava suomalainen kuski ykkösiin, jos Kovalaisen ajot Mäkillä päättyy tähän vuoteen (tai hän ajaa jotakin surkeaa tulokasautoa)?
 

JRantajoki

Well-known member
Liittynyt
30.1.2008
Viestit
640
Kyllä minä Kovista seuraisin, vaikka ei muuta jännitettävää tuloksellisesti olisikaan kuin että miten pärjää tallikaverilleen. Tosin seuraisin kyllä formulaa ihan ilman suomalaisiakin.
 
Liittynyt
28.3.2007
Viestit
847
Osa jengistä täällä pitää tosissaan tuulesta temmattuina näitä lopettamis/korvaus-uutisia. Väkisin niissä on perää kuten useissa näin vahvoissa huhuissa.
 

Vice

Reality bites
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
6418
Jos mediasta puhutaan niin Iltasanomat ja Veikkaaja ovat jo puolisen vuotta jauhaneet Räikkösen potkuilla siinä missä espanjalainenkin media. Jos Räikkönen jatkaa niin se jonka uskottavuus pahiten menee on juuri Veikkaaja -lehti.
Mistä lähtien IS ja Veikkaaja ovat olleet uskottavia muutenkaan? Suomalaismedian F1-uutisointi tuppaa olemaan sellaista sensaatiojuoruscheissea että oksat pois.
 

Quasimodo

Well-known member
Liittynyt
30.6.2008
Viestit
5455
Sijainti
Helsinki
Mistä lähtien IS ja Veikkaaja ovat olleet uskottavia muutenkaan? Suomalaismedian F1-uutisointi tuppaa olemaan sellaista sensaatiojuoruscheissea että oksat pois.
Jep, noin se valitettavasti tuppaa olemaan nykyään. Turun Sanomat on mielestäni ainoa oikeasti asiantunteva suomalainen uutislähde.
 

Micqou

Well-known member
Liittynyt
14.9.2008
Viestit
299
Tuskinpa on tämä sekä Kimin että Heikin viimeinen kausi ykkösissä, mutta jos on, niin sitten on. Kimiä kyllä tulisi "ikävä", mutta eipä tuo omaan seuraamiseeni vaikuttaisi mitenkään. Seuraan lajia lajin itsensä vuoksi, en suomalaisten / muun fanittamisen vuoksi.
Tästä aiheesta olisi tosiaan voinut keskustella Kimin ja Heikin omissa topikeissa mutta kommentoidaanpa lyhyesti.

Kimiä todellakin tulisi ikävä. Kyseessä on ensimmäinen suomalainen jota olen formuloissa fanittanut ja olisi erittäin ikävää jos mies tämän kauden jälkeen jo vetäytyisi pois. Heikin tekemisillä ei sitten taasen ole itselleni mitään merkitystä ja aivan sama vaikka kaveri ei F1:ssä enään tämän kauden jälkeen ajaisikaan. Mutta kyllähän sieltä noita uusia talleja on sen verran tulossa että aivan varmasti ajaa jonkin tason autoa myös ensi kaudella.

Edit. Formuloita tulisi kyllä seurattua aivan yhtä paljon vaikka siellä ei suomalaisia kruisailisikaan, mutta se pieni pelko on perseessä et jos useampi kausi ajetaan ilman sinivalkoista edustusta niin F1:n näkyvyys romahtaisi Suomessa selvästi nykyisestä. Ja sitähän meistä ei varmaan kukaan halua? Tästä syystä pitää toivoa että Heikkiä kiinnostaa ajamien myös pienemmissä talleissa jos Kimi päättä lopettaa eikä Heikki saa jatkoa McLarenilla.
 
Viimeksi muokattu:

Torres

Well-known member
Liittynyt
15.3.2008
Viestit
2011
Mistä lähtien IS ja Veikkaaja ovat olleet uskottavia muutenkaan? Suomalaismedian F1-uutisointi tuppaa olemaan sellaista sensaatiojuoruscheissea että oksat pois.
Nimenomaan. Lähes poikkeuksetta iltapäivälehdet siteeraavat jutuissaan mm Marcaa, Gazzettaa sekä brittiläisiä lööppilehtiä. Omia tietolähteitä ei ole, joten täytyy kopioida muiden sanomisia ja käännökset menevät vieläpä vähän rivien välistä lukien.

Nipsun mainitsema TS luottaa sentään pääasiassa omiin tietoihinsa ja Kulta pysyy asialinjalla, vaikka välillä varikkohuhuihin sortuisikin.

Raflaavat otsikot kysymysmerkein varustettuna ovat kaikkein ärsyttävimpiä. Niistä tietää lukemattakin, että pelkkää sensaationhakuista roskaa on taas tuutista tuupattu. Maikkari on nykyään jopa kaikkein pahin sensaatiomedia, mitä formuloihin tulee.
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Kimin uran jatko selviää sitten aikanaan. Mutta en jaksa uskoa, että McLaren-pestin päättyminen päättäisi Heikin F1-uran. Kyllä sisäpiirissä on huomattu, että Heikki on tehnyt hyvää, vaikkakaan ei loistokasta työtä hankalassa raossa. Ajattelin jo kauden 2007 jälkeen, että siirto McLarenille Kinkun apumieheksi voi olla huonoin mahdollinen liike. Näin se näyttää olleen, vaikka yksi voitto on tullutkin. Saattaisi olla parasta ottaa askel alaspäin ja alkaa rakentamaan uraa uudelleen. Esim. siirron Nico, McLaren <-> Heikki, Williams näen hyvin mahdollisena. Se taas saattaisi kyllä olla Nicolle se huonoin mahdollinen siirto...
 

panche

nollajaakko
Liittynyt
28.1.2007
Viestit
252
Tänään iltasanomien toimittaja kertoi sivunkokoisessa jutussa että Alonsolla on Ferkun kanssa sopimus 2010-11 ja optiot kaudesta 12-14 .

On se hatunnoston arvoinen suoritus että on itse päässyt silmäilemään sopimuksia ennen ns. Isoja kihoja :D
 

Tomacu

Well-known member
Liittynyt
11.3.2006
Viestit
2760
Sijainti
Jyväskylä
Itselleni voisi olla jopa helpotus, jos suomalaisia ei olisi mukana, sillä oli laji mikä tahansa niin aina suomalaisia tulee kannatettua. Eipähän enää tarvitsisi tuskailla keskeytyksien/virheiden/tappioiden/yms. kanssa. Ilman suomalaiskuskeja voisin seurata formuloita huomattavasti puolueettomammin, kiinnostuskaan tuskin vähenisi sillä on tätä touhua tullut nyt pian 20 vuotta aktiivisesti seurattua. Pidän itseäni nimenomaan F1-fanina, oli suomalaisia mukana tai ei. Ikävämpi homma tietysti niiden kannalta jotka seuraavat lajia pelkästään suomalaiskuskien takia, mutta ovatko he edes F1-faneja? Suuren yleison mielenkiinto kyllä kaikkoaisi, se on kyllä varma.

Ja eiköhän se kanavapaketti tulisi myös hommattua, jos sellainen vain on tarjolla.
 

Vertti

Well-known member
Liittynyt
16.3.2008
Viestit
1533
Sijainti
Helsinki
Kimistä ei kyllä malttaisi päästää irti, mutta onneks on Kubicat ja Vettelit niin kyllä mä tuun formuloita kattomaan, vaikka suomalaisia ei ajaisi.
 
Liittynyt
12.4.2008
Viestit
5798
Sijainti
Kerava
Harmittaisi suomalaisten puuttuminen, mutta ei yhtään vähentäisi seuraamista. Vielä jos saisivat Bruno Sennan ajamaan niin olisi joku suosikki jo GP2-ajoilta lähtien.
 

Kakenstain

Wololo
Liittynyt
1.4.2009
Viestit
649
Veikkaan kyllä, että kun Kovis lopettaa, niin sarjaan on jo tyrkyllä Bottas/Mäki/Niemelä
 

jhalli

New member
Liittynyt
9.12.2008
Viestit
3
No eipä tarvi enää maksaa kolmosen kanavapakettia, mutta tilanne on todella outo monen menestyksekkään vuoden jälkeen. Uusia huippuja ei näytä tulevan vielä vuosiin, joten se taisi sitten olla siinä muutamaksi vuodeksi...

mitäh, kehtaako siitä paskasta jotain maksaa, lopetinkin juuri ajoissa f1:n katsomisen kun kanava meni turhan ahneeksi..netistä näkee ilmaiseksi ihan tarpeeksi mutta......:thumbdownn :yuck:
 

APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362
2 vuoden sisällä tältä foorumilta olen saanut lukea, että kavereiden mukaan KR sanoi kesken kauden 2003 haluavansa lopettaa uransa heti kun on voittanut mestaruuden ja jättää sen jälkeen kaiken f1-maailman taakseen.

ihmisen mieli muuttuu.
 
Liittynyt
12.4.2008
Viestit
5798
Sijainti
Kerava
2 vuoden sisällä tältä foorumilta olen saanut lukea, että kavereiden mukaan KR sanoi kesken kauden 2003 haluavansa lopettaa uransa heti kun on voittanut mestaruuden ja jättää sen jälkeen kaiken f1-maailman taakseen.

ihmisen mieli muuttuu.
Näinhän se on. Ferrarilla on niin paljon parempi työskennellä kuin McLarenilla hänelle.
 
Ylös