Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / SYYSkausi '09

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Valuuko RAY:n rahaa politiikkojen vaalityöhön?
Sunnuntai 20.9.2009 klo 17.57
Onko Raha-automaattiyhdistyksen tukirahoja valunut poliitikkojen vaaliavustuksiin? Ei, vakuuttivat kaikki ne muutamien järjestöjen edustajat, joilta STT kysyi asiaa sunnuntaina.

Epäilys heräsi, kun aiemmin viikolla paljastui, että suomalaisten pelirahoista osansa saanut keskustataustainen Nuorisosäätiö oli rahoittanut Matti Vanhasen (kesk) presidentinvaalikampanjaa.

Lisäksi Nuorisosäätiön hallitusta johtava kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk) oli ollut jakamassa tukea itselleen monissakin vaaleissa.

Osalla RAY:n tukea saaneista järjestöistä on jokin kytkös puolueisiin ja monissa myös kansanedustajia hallintoelimissään.

Ensi- ja turvakotien liiton hallitusta johtava ex-kansanedustaja Virpa Puisto (sd) sanoi, että ainakaan 2000-luvulla heiltä ei vaalitukea ole annettu.

- Liiton hallituksessa ei ole keskusteltu tuen antamisesta. Meille on täysin selvää, että me ollaan RAY:n tukema, eikä meillä ole semmoiseen edes mahdollisuutta.

Puisto muistelee, että "kalliisiin" seminaareihin osallistumisesta on joskus keskusteltu, mutta niihin ei ole lähdetty.

Puolueiden tai ehdokkaiden järjestämät rahankeräysseminaarit on yleistynyt tapa kerätä vaalirahaa. Seminaarimaksut ovat usein kohtalaisen hinnakkaita. Maksajina onkin usein yrityksiä ja järjestöjä.

"Paheksun Nuorisosäätiötä"

Miina Sillanpään säätiön hallitusta johtava Pirkko Lahti (sd) sanoo, että säätiö ei ole antanut vaalitukea. Jonkun patsaan on saattanut ostaa.

Lahden mielestä säätiöille ei ole sopivaa tukea esimerkiksi kansanedustajaehdokkaita ainakaan silloin, jos ne saavat valtionapua.

- Jos säätiö rahoittaa itsensä, niin silloin saa tehdä mitä haluaa. Mä on vanha rahiksen (RAY) tyyppi ja paheksun Nuorisosäätiötä.

Seminaarikutsuja tulee

Reumaliiton toimitusjohtaja Kaarina Laine-Häikiö sanoi, että ainuttakaan avustuspyyntöä ei ole tullut sinä aikana, kun hän on hoitanut tehtävää vuodesta 1987. Koskaan ei myöskään ole keskusteltu siitä, tuettaisiinko liiton hallinnossa ehdokkaina olevia.

- Joskus joku seminaarikutsu on tullut, mutta yhteenkään en ole osallistunut.

Seminaarikutsuja muistaa saaneensa myös Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Pirkko Karjalainen. Sitä hän ei muistanut, onko niihin osallistuttu. Vaalirahoja ei ole annettu.

- Olen ollut 16 vuotta toiminnanjohtajana ja tänä aikana liiton hallituksessa on kansanedustajista olleet Leena Luhtanen (sd), Kerttu Törnqvist (sd), Marjatta Vehkaoja (sd) ja nyt Sirpa Asko-Seljavaara (kok). Kukaan heistä ei ole koskaan vihjannutkaan, että haluaisi vaalitukea.

Rahaa myös eläkeläisjärjestöille

Raha-automaattiyhdistyksen tuella rahoittavat toimintaansa myös puolueita lähellä olevat eläkeläisjärjestöt. Kokoomustaustaisen Kansallisen senioriliiton toiminnanjohtaja Marjo Palomäki sanoo, että vaalitukeen RAY:n rahaa ei valu missään tapauksessa.

- Noudatamme täysin määräyksiä, joita sieltä tulee.

Palomäen mukaan liitto vetää niin tiukkaa linjaa, ettei anna edes tuki-ilmoituksia toisille järjestöille.

Tukisäännöt uusiksi

Raha-automaattiyhdistyksessä on valmisteltu nykyistä tarkempia säännöksiä järjestöille myönnettävälle tuelle. Muutokset koskevat yleisavustuksia, joita on voinut käyttää esimerkiksi henkilökunnan palkkoihin ja viestintäkuluihin. Näiden avustusten käytöstä RAY saa nykyisin vain yleisluontoiset raportit.

RAY:n hallituksen on määrä hyväksyä uudet säännöt 30. syyskuuta.


STT
Josko noissa kepu-säätiössä lukee säännöissä, että säätiön toimintaan kuuluu vaaliavustusten jakaminen kepun ehdokkaille???:rolleyes:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Keskustan vaalirahakapina kovenee
julkaistu tänään klo 07:08, päivitetty tänään klo 07:13

Keskusta pysyy edelleen vaalirahamyllerryksen keskipisteessä. Keskusta ei ole toistaiseksi palauttanut Nova-tukiaan, ja uusin kohu nousi puheenjohtaja Matti Vanhasen presidentinvaalikampanjaansa saamista säätiörahoista.

Keskusta yritti kiillottaa kuvaansa julkistamalla ensimmäisenä sekä eduskunta- että presidentinvaalien vaalirahoituksensa.

Se ei kuitenkaan ole enää riittänyt. Vaalirahakriisissä ollaan nyt jo siinä pisteessä, että kohutuimmat rahat pitäisi maksaa takaisin. Keskustassa onkin katseltu kulmat kurtussa kokoomukseen, joka omat Nova-rahansa jo palautti.

Keskustan Nova-tuet ovat moninkertaiset ja tuska niiden maksamisessa selvästi suurempi. Keskustajohto vetosi viime viikon lopulla puolueen omiin kansanedustajiin, että päätökset tukien palauttamisesta tehtäsiin vasta, kun konkurssipesä niitä karhuaa.

Puoluejohdon ja kansanedustajien kellot tikittävät kuitenkin jo eri tahtiin. Kansanedustajat painoivat omaa paniikkinappulaansa ja ovat alkaneet jo palautella rahoja.

Vanhanen kohun keskipisteessä
Viikonvaihteen tietämissä keskustan piina vain lisääntyi. Kävi ilmi, että puheenjohtaja Matti Vanhanen sai presidentinvaalikampanjaansa rahaa myös niin sanotuilta yleishyödyllisiltä säätiöiltä. Säätiöiden toimintatavat ylipäätään joutuivat samantien selvitysten alle
.

Keskustalle piinaavasti vaalirahasotkun tömäykset osuvat usein suoraan puheenjohtaja Vanhaseen. Kokoomuksen Jyrki Katainen on päässyt vähemmällä, kun kohukansanedustajat Marja Tiura ja Ilkka Kanerva polkevat julkisuudessa pahimmat miinat. Seuraava näytönpaikka kokoomuksella on kuitenkin jo ensi viikolla, kun puolue julkistaa Sauli Niinistön kampanjarahat.

Vanhasta vähemmällä on selvinnyt myös SDP:n Jutta Urpilainen, kun demareiden ja Tarja Halosen ammattiyhdistysliikkeeltä saamat tukirahat eivät ole herättäneet julkisuudessa samanlaisia intohimoja kuin keskustan liikemiesseikkailut.

Pahimpien paineiden alla juuri nyt oleva Vanhanen vakuutteli viikonvaihteessa, ettei vaaleja ratkaistu Nova-rahoilla.

- Niiden merkitys keskustan vuosittaisista menoista on aivan yksittäisten prosenttiyksiköiden luokkaa. Ihmiset äänestävät vaaleissa, ei tällaisilla ole vaikutusta vaalin tulokseen, Vanhanen kommentoi.

Vaalien alla tukisummat kernaasti kelpasivat, mutta olivat siis nyt muuttuneet jo pelkiksi taskurahoiksi. :D

YLE Uutiset / Jouni Turunen
:eek::eek::eek:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Räykin pohtii jo, mihin 'yleishyödylliseen' rahansa on antanut!:rolleyes:

RAY selvittää lisätarkastusten tarpeen
julkaistu eilen klo 15:40, päivitetty eilen klo 19:39

Valtion peliyhtiö RAY ei sunnuntaina osannut sanoa, ovatko muut siltä avustuksia saaneet säätiöt tai yhdistykset antaneet vaalitukea viime vaaleissa.

Raha-automaattiyhdistyksen RAYn viestintäjohtaja Matti Hokkanen kertoi YLE Uutisille, että asiaa selvitetään ja sen jälkeen katsotaan, onko tarvetta muuttaa olemassa olevaa tarkastussuunnitelmaa.

RAY tutkii vuosittain tarkemmin 50-100 avunsaajansa rahankäytön. RAY jakaa tukea noin 1 000 järjestölle vuodessa. Kaikkien on annettava selvitys avustuksen käytöstä.

Jo lauantaina RAY kertoi, että se tekee tarkastuksen vaalitukea antaneessa Nuorisosäätiössä. Säätiö tarjoaa vuokra-asuntoja nuorille. Säätiö on antanut vaalitukea mm. säätiön hallitusta vetävälle kansanedustaja Antti Kaikkoselle.

RAY uusii avustusehtoja
RAY on myös uusimassa yleisavustustensa saantiehtoja. Nykyisin näitä avustuksia voidaan käyttää ennalta määrittelemättömiin kohteisiin kuten hallintokuluihin tai palkkoihin. Muiden avustusten käyttö on tarkasti rajattu. Näitä ovat esimerkiksi investointiavustukset.

Hokkanen ei halunnut kertoa, millaisia muutoksia yleisavustuksiin on suunnitteilla. Muutoksista päättää RAYn johtokunta.

YLE Uutiset
Valvoja tutkii vaalirahaa antaneet säätiöt
julkaistu eilen klo 14:52, päivitetty eilen klo 17:16

Säätiöitä valvova patentti- ja rekisterihallitus PRH selvittää, ovatko vaalirahoitusta antaneet säätiöt toimineet sääntöjensä mukaan rahaa jakaessaan. Säätiöiden on määriteltävä, mihin tarkoitukseen apurahaa ja tukea voidaan antaa.

Esimerkiksi Maaseudun Kukkasrahasto Säätiö kertoo tukevansa suomalaista kasvatusta ja koulutusta. Säätiö antoi pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) presidentinvaalikampanjaan 50 000 euroa.

Vaalirahaa on antanut myös vuokra-asuntoja nuorille tarjoavan Nuorisosäätiö.

PRH:n linjajohtaja Olli Koikkalainen sanoi YLE Uutisille aavistelevansa, että jo julkisuudessa olleet säätiöt eivät ole ainoita, jotka ovat saattaneet toimia vastoin sääntöjään. Hän kuitenkin tähdensi, että useiden säätiöiden säädekirjassa on perustehtävän lisäksi maininta yhteiskunnallisesta toiminnasta.

- Selvitämme heti maanantaina, onko meillä tarvetta saada lisätietoa säätiöiltä, Koikkalainen sanoi.

Hänen mukaansa mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä tehdään Raha-automaattiyhdistyksen RAYn kanssa.Nuorisosäätiö on saanut tukea valtion peliyhtiöltä RAYltä.

PRH saa säätiöitä vuosiselvityksen ja siihen voidaan tarvittaessa hakea säätiön hallitukselta lisätietoja.

Omavalvonta avainasemassa
Koikkalainen tähdensi, että käytännössä PRH voi vain katsoa, onko säätiö jakanut rahaa sääntöjensä mukaan. Tässäkin päävastuu on säätiön tilintarkastajalla, ja PRH tukeutuu pitkälti tarkastajan selvitykseen.

- Me emme voi jäljittää rahan käyttöä, Koikkalainen sanoi.

Muutoinkin säätiöiden omavalvonnalla on vahva paino. Säätiöitä voi perustaa vain hyödyllistä tarkoitusta varten.

Koikkalaisen mukaan rajanvetoa valvonnan pelisäännöistä käydään sopivin välein: PRH:n toiminnasta on parhaillaankin kantelu tutkittavana.

Uudet työkalut toiveissa
PRH teki 4-5 vuotta sitten aloitteen valvonnan pelisääntöjen selkiyttämisestä. Toiveissa oli myös saada uusia työkaluja valvontaan. Nykyisin riitoja joudutaan ratkomaan oikeudessa. Se on Koikkalaisen mukaan hankalaa ja kallista.

PRH on toivonut mm. mahdollisuutta uhkasakon ja selvitysmiehen käyttöön.

Koikkalaisen mukaan väärinkäytökset säätiöissä ovat harvinaisia.

Syksyllä Helsingin käräjäoikeus saa ratkaistavakseen siviilikanteen vuokra-asuntoja omistavan Riihi Säätiön toiminnasta. PRH on vaatinut säätiön lakkauttamista tai hallinnon vaihtamisesta.

Rikosoikeudenkäynti säätiötä vastaan jatkuu Rovaniemen hallinto-oikeudessa. Oulun käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet viime vuoden lopussa. Oikeus ei löytänyt näyttöä siitä, että säätiön hallituksen puheenjohtaja perheineen olisi kanavoinut säätiöstä rahaa itselleen.

Myös Riihi Säätiö oli aikanaan vahva vaalitukija. Sen lähimpänä yhteistyökumppanina on pidetty sosiaalidemokraatteja.

YLE Uutiset
 
Viimeksi muokattu:

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Josko noissa kepu-säätiössä lukee säännöissä, että säätiön toimintaan kuuluu vaaliavustusten jakaminen kepun ehdokkaille???:rolleyes:
No sittenhän se ei olisi laitonta puuhaa lain'! ...niin no joku lainoppinut saisi kertoa, että mitenkäs noitten yleishyödyllisten säätiöiden ja yhdistysten kanssa, jotka saavat tukia yhteiskunnalta?
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Hommaisivat nyt syytesuojan Matti Vanhaselle ja kumppaneille Italian malliin, niin päästäisiin tästäkin.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
No sittenhän se ei olisi laitonta puuhaa lain'! ...niin no joku lainoppinut saisi kertoa, että mitenkäs noitten yleishyödyllisten säätiöiden ja yhdistysten kanssa, jotka saavat tukia yhteiskunnalta?
Ei tietenkään olisi, mutta voisi olla hankalampaa saada RÄYn avustuksia säätiölle, jonka tehtävä on kepun tukeminen.:eek:
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Vanhanen vois vielä vaikka sanoa ettei ole hänen vikansa jos säätiö haluaa tukea ehdokasta jonka uskoo olevan hyväksi toiminnalleen.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Vanhanen vois vielä vaikka sanoa ettei ole hänen vikansa jos säätiö haluaa tukea ehdokasta jonka uskoo olevan hyväksi toiminnalleen.
Johan tuo Kaikkonen sanoi, jotta Vanhasen tukeminen oli kultainen kädenpuristus hyvin hoidetusta aiemmasta vakanssistaan säätiön johdossa.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Ilta-Sanomat sanoi:
PRH tutki: Vanhasen ja Kaikkosen vaalituet säätiöiltä sääntöjen vastaisia

Keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön ja Kukkaissäätiön antamat avustukset keskustapoliitikoille rikkovat säätiöiden sääntöjä.

- Kyllä tämä on selkeä tapaus. Säätiöiden säännöistä ei ole mainintaa siitä, että ne voivat antaa avustusta poliittiseen toimintaan tai harrastaa yleistä yhteiskunnallista vaikuttamista, linjanjohtaja Olli Kaikkolainen säätiöitä valvovasta Patentti- ja rekisterihallituksesta kertoi IS:lle aamupäivällä.

Asia varmistui, kun Koikkalainen kävi säätiöiden paperit aamulla läpi.

Viikonloppuna kävi ilmi, että kyseiset säätiöt ovat rahoittaneet mm. pääministeri Matti Vanhasen (kesk) presidenttikampanjaa sekä säätiön hallituksen puheenjohtajan Antti Kaikkosen (kesk)
Hyvä meininki. Kukaan tuskin muistaa mitään taaskaan, tai ei ainakaan tiennyt. Lisäksi nuo olivat niin pikkurahoja, ettei niillä ollut mitään merkitystä..
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Kun tehdyt lahjoitukset ovat säätiln sääntöjen vastaisia, ne tulee korvata säätiölle. Mikäli tuetut eivät rahoja palauta, korvausvastuussa on tukipäätöksen tehnyt taho ja säätiön hallitus.
 

VR

Syytön ja sillä sipuli
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
10649
Sijainti
U15
Yhtään Sibeliusta vähättelemättä, näitä liputuspäiviä alkaa olla jo liikaa.

Jean Sibelius ja Eurooppa saavat kalenteriin omat liputuspäivät. Päivät löytyvät ensimmäisen kerran vuoden 2011 kalenterista. Tähän asti sisäministeriö on vain suosittanut liputtamista näinä päivinä.

Jean Sibeliuksen eli suomalaisen musiikin päiväksi tulee 8. joulukuuta. Liputuspäivänä liputetaan normaalisti kello 8:sta auringonlaskuun. Pimeän vuodenajan takia Sibeliuksen päivänä liputetaan kello 8–16.

Eurooppa-päivää vietetään 9. toukokuuta. Sisäministeriö on suositellut Eurooppa-päivän kunniaksi liputtamista jo aiemminkin, mutta nyt vasta liputtamista suositellaan kalenterissa.

Suomessa liput nostetaan salkoihin virallisina ja vakiintuneina liputuspäivinä. Sibelius ja Eurooppa saavat poikkeuksellisesti omat liputuspäivät sen takia, että sisäministeriö on useina vuosina suosittanut niiden kunniaksi liputtamista.

HS
 

Melinda

Sponsored by Sam
Liittynyt
16.2.2003
Viestit
6280
Sijainti
Melko kaukana
HS.fi sanoi:
Rumpali synnytyslaitokselle kesken Maija Vilkkumaan konsertin

Maija Vilkkumaan juhlakiertue sai lauantaina Lahdessa yllättävän käänteen, kun rumpali Johanna Haapiainen vietiin kesken konsertin synnyttämään, kertoo Ilta-Sanomat. Kiertueella esiintyvät myös Hunajamelonit- ja Tarharyhmä-kokoonpanot, joissa Vilkkumaa ennen soolouraansa esiintyi.

Hunajamelonit oli juuri lavalla, kun Johanna Haapiainen alkoi tuntea synnytyksen lähenevän. Ilta-Sanomien haastattelemaan laulaja Katja Aakkulan mukaan Haapiaisen kompista ei synnytystuskia huomannut, "mutta loppukeikkaa kohti ilme kiristyi".

"Johanna toisteli keikan loppuvaiheilla, että yksi biisi vielä", Aakkula sanoo. Ennen toiseksi viimeistä kappaletta Haapiainen toivoi jo mahdollisimman lyhyitä välispiikkejä.

Heti esiintymisen jälkeen Haapiainen vietiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan, jossa poikalapsi syntyi vartti myöhemmin. Asiasta kerrottiin tunti myöhemmin myös konserttiyleisölle, joka oli kuuntelemassa lavalle noussutta illan pääesiintyjää Maija Vilkkumaata.
Kunnon rokkiasenne. :thumbup:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Jyväskylässä taas aikamme Darwin. 180 kmh autolla metsään. 2 kuoli, 1 sairaalassa vakavassa tilassa ja itse kotona miettimässä mikä meni nuoteissa vikaan.:nope:

Toivottavasti saa auton nopeasti kuntoon että pääsee taas ajelemaan uusien kavereitten kanssa, jos vanhat loppuu kesken.
 

Zep

Well-known member
Liittynyt
13.12.2000
Viestit
4105
Sijainti
Veteli
Jyväskylässä taas aikamme Darwin. 180 kmh autolla metsään. 2 kuoli, 1 sairaalassa vakavassa tilassa ja itse kotona miettimässä mikä meni nuoteissa vikaan.:nope:

Toivottavasti saa auton nopeasti kuntoon että pääsee taas ajelemaan uusien kavereitten kanssa, jos vanhat loppuu kesken.
Sukkulana taisi olla jokaisen teinin toiveauto (?) Civic TypeRä.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
- Pidättäydyn enemmältä kommentoinnilta, koska RAY:n selvitys on kesken. Mutta selvyyden vuoksi: tuki on ollut pääsääntöisesti vastikkeellista, esimerkiksi taidetta tai seminaarimaksuja, Kaikkonen viestitti Iltalehdelle maanantai-iltana.
Mitä ****ettiä nuorten asuntosäätiö tekee ylihintaisella taiteella tai höpönlöpön seminaarilipuilla?

:jaska:
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Jyväskylässä taas aikamme Darwin. 180 kmh autolla metsään. 2 kuoli, 1 sairaalassa vakavassa tilassa ja itse kotona miettimässä mikä meni nuoteissa vikaan.:nope:

Toivottavasti saa auton nopeasti kuntoon että pääsee taas ajelemaan uusien kavereitten kanssa, jos vanhat loppuu kesken.
Lööpissä oli löydetty yhteys Tommi Mäkiseen :doubtful:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Mitä ****ettiä nuorten asuntosäätiö tekee ylihintaisella taiteella tai höpönlöpön seminaarilipuilla?

:jaska:
Varsinkin, kun muut säätiöt ovat älynneet kieltäytyä moisista. Tää Nuorisosäätiö on ainoa, joka on tukenut politiikkoja.:rolleyes:
 

Wilpuri

Senile Member
Liittynyt
28.6.1999
Viestit
9041
Sijainti
hki
Tuo vastikkeellisuus on huippuhomma noissa vaalitukiasioissa. Heti kun tonni onkin pistetty seminaarilippuun niin se on poliitikon mielestä ok. Tai kun ostaa päättömästi tauluja niin sekin on ok.

Ja vaikka ne taulut menisikin suoraan kellariin varastoon nippuun niin ei siinä mitään. Kun kohu nousee niin ne haetaan sieltä seinälle ja ihmettelyihin vastataan että tämähän on ihan ok ja että sehän se vasta olisi hämärältä vaikuttavaa jos tuollaisia vaalitukiin liittyviä tauluja olisi viety varastoon nippuun nurkkaan :confused:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös