Linjapuhe
Tästä ei tule enää yhtään mitään. Toimittajat, seuraavan kerran, kun hän, pääministeri Matti Vanhanen, yrittää lähteä maasta, niin ei muuta kuin jalka eteen. Torppaatte hänet siihen Helsinki-Vantaalle, piiritätte, pakotatte puhumaan ennen kuin päästätte mihinkään. Pidättelette, vaikka miten hermostuisi.
Kun eivät tässä kerran pyynnöt auta, kohteliaat kysymiset tai tahdikkaat tiedustelut. Kun hän ei vain puhu. Kun hän vain purjehtii eteenpäin. Jos hän olisi ajanut ylinopeutta kännissä varastetulla mopolla, hän varmaankin sanoisi poliisille, että on erinomaisen hyvä, että viranomainen tutkii asvaltointiurakoita, alkoholin vähittäiskauppaa ja pienitehoisia moottoriajoneuvoja, sitten hän moikkaisi ja päristelisi menemään. Ja niin sulavasti hän sen tekisi, että siihen jäisivät poliisit nököttämään, että oliko tuo tottakaan.
Tämä on lähtenyt ihan lapasesta. Kun kansanedustaja Antti Kaikkoselta kysyttiin, että miten se onkin tuo teidän asuntosäätiönne niin hövelisti jaellut vaalirahaa, niin mitä Kaikkonen vastasi? Että semmoinen on ollut säätiön linja. Linja? Mikä helvetin linja?
Vanhanen on ilmoittanut hallituksen linjaksi sen, ettei asioista puhuta. Henkilökohtaisena linjanaan hänellä on ollut, että jos valheesta jää kiinni, sitä ei kommentoida. Ja jos hänet jossakin vaasi kädessä kuvataan, niin sitten otetaan se linja, että muisti ei palvele. Onhan tämä linjakasta. Miten ihmeessä me tähän tyydymme ja miksi?
Mitäs jos nyt kerta kaikkiaan annettaisi linjojen olla ja vedettäisi ihan avoimesti vaan.
Sillä: Miksi joku haluaisi peittää sen, ketä poliitikkoa hän rahalla tukee? Jos kerran toisen politiikkaan uskoo, niin sitähän pitäisi taaperrella oman ehdokkaansa puolesta rinta rottingilla.
Ja näinhän sitä tapahtuukin - joka jumalan vaalien alla torit ovat täynnä toinen toistaan rumempia huomioliivejä, ja jokaisen selkämyksessä on jonkun nimi ja numero. Oikein etunimillä kehotetaan, että äänestä tätä, tämä on hyvä, ja ojennellaan kustomoituun kääreeseen ujutettua kovaa namia, vaikkei ole edes karkkipäivä.
Miksi sitä sitten heti vedetään pipo silmille, kun aletaan rahan kanssa vehdata? Miksei huudella megafonilla pääväylillä, että minä muuten annoin ehdokkaalleni kymppitonnin, pankaa paremmaksi! Ja ehdokas kaikuna vastaisi kadun toiselta puolelta, että kattokaa, miten tuokin minuun uskoo!
Miksi vaalirahoituksia on alun alkaen salattu? Sitä tavallinen ihminen helposti ajattelisi, että jos omasta lompsasta kaivaa vaikkapa viisi tonnia, niin vähintään pitäisi saada nimi t-paidan selkämykseen. Normaalimaailmassa jos joku sponsoroi, niin kyllä hän vaatii logon näkyviin. Mutta politiikassa heti huudellaan vaalisalaisuutta - miten niin? Vaalisalaisuus asuu siellä lähikoulun vanerikopissa, kaikki loppu on ihan julkista asiaa.
Eikös tehdäkin niin, että seuraavissa vaaleissa - jotka toivon mukaan tulevat eteen tuota pikaa - kaikki saavat antaa. Kenelle tahansa ja miten paljon mielivät, kunhan lappu näkyy.
Saahan sitä urheilijoillakin olla jos jonkinmoista giganttia ja koti-ideaa kauluksessa, pipossa, hikinauhassa ja trikoiden perseessä. Näyttäähän se ihan älyttömän nololta, mutta silmä tottuu. Kun kerran puolueiden välillä ei ole ideologisia eroja, annetaan sitten talouden puhua.
