Espanjassa paljastunut luottokorttitietojen tietomurto on osoittautumassa arvioitua laajemmaksi. Yksistään suomalaisia korttitietoja on saattanut päätyä vääriin käsiin jopa kymmeniätuhansia.
Vielä ei tiedetä, kuinka monen Visa- tai Mastercard-kortin tiedot varastettiin Espanjan tietomurrossa. Pankeissa seurataan nyt, miten tilanne pystytään hoitamaan mahdollisimman hyvin. Luottokunnan ohella useat pankit hoitavat nykyään itse luottokorttien hallinnoinnin.
Rikospaikkaa ei kerrottu
Johtaja Henry Kylänlahti Luottokunnasta sanoo, että aivan tarkkaan ei vielä tiedetä, missä päin Espanjaa tietomurto tapahtui.
- Vääriin käsiin joutuneiden korttien määrä viittaa siihen, että siellä päästiin sisään maksujenvälitysprosessiin, jossa on saatavilla paljon korttidataa. Näyttää siltä, että murtokohteena olisi ollut espanjalainen korttimaksuja välittävä yritys.
- Riittää, että on asioinut esimerkiksi espanjalaisessa nettikaupassa. Tuon jälkeen maksutiedot ovat saattaneet päätyä murron kohteena olleeseen rekisteriin.
Hämmästystä on herättänyt myös se, että useita vuosia sitten Espanjassa käytetyn luottokortin tiedot ovat nyt ilmestyneet varastettujen korttitietojen listalle.
Tappioihin varauduttu
Varastettua tietoa on kateissa niin paljon, että kortin myöntäjät ovat varautuneet korvauksiin. Luottokunnan mukaan Visa- ja Mastercard-korttien seurantakynnys on pankeissa ja Luottokunnassa selvästi madaltunut.
Pankit ovat ottaneet yhteyttä asiakkaisiinsa. Korttien vaihtaminen on kallis operaatio, ja asiakkaalle on hankalaa, jos kortti sulkeutuu äkkiä.
OP-pankkiryhmästä kerrotaan, että tietomurto koskee heillä lähes 10 000:ta asiakasta, ja noin tuhat korttia on tähän mennessä kuoletettu. Loppujen osalta tilannetta seurataan.
Handelsbanken sanoo varotoimena vaihtavansa kortteja niin Suomessa kuin Ruotsissakin, Suomessa noin tuhat korttia vaihdetaan.
Sampo on tähän mennessä vaihtanut satoja kortteja. Myös Ålandsbanken on lähestynyt asiassa asiakkaitaan ja vaihtaa kortteja.
Nordealla vastaan on tullut oman ilmoituksensa mukaan vain muutamia tapauksia.
Tiliotetta kannattaa seurata
Tietomurroista on tullut melkeinpä viikoittaisia. Nyt paljastunut rikos on kuitenkin yksi suurimmista viime aikoina Euroopassa.
Johtaja Henry Kylänlahti Luottokunnasta muistuttaa vielä, että paitsi tässä tapauksessa, luottokortinhaltijoiden on muulloinkin aina silloin tällöin viisasta seurata tiliotteista tilitapahtumia ja tarkistaa, että siellä näkyvät tapahtumat ovat oikeita ja asiallisia.
Mikään valvontajärjestelmä ei ole aukoton.
YLE Uutiset / Arto Nurmi