Ajon tiimi Moto2-luokkaan
kokenut Debon kuljettajana
Aki Ajon johtama suomalaistalli Ajo Motorsport keskittyy ensi kaudella 125-kuutioisiin, mutta tiimi on päättänyt olla mukana myös Moto2-luokassa, jonne sille on varattu paikka yhden kuljettajan voimin.
Tuo kuljettaja on kokenut espanjalainen Alex Debon, joka lähtee FTR-pyörällä uuteen luokkaan Aeroport de Castello-Ajo -nimeä kantavassa tiimissä.
Debonin taustoilta löytyy Ajo Motorsport sekä sarjan uusi tuttavuus, espanjalainen Motor Sport 69.
- Kyseessä on yhteistyöprojekti, jossa olemme mukana lähinnä hallinnolliselta osalta. Päätimme pitää paikkamme Moto2-luokassa hyvänä sijoituksena tulevaisuutta ajatellen. Meillä on piikkiluokassa kaksi varsin kovatasoista kuljettajaa, Ajo viittaa Marc Marquezin ja Sandro Cortesen suuntaan.
Ajo Motorsport voitti vuonna 2008 MotoGP-sarjan pienimmän luokan maailmanmestaruuden Mike Di Meglio kuljettajanaan. Tallipäällikkö näkee, että Marquezilla ja Cortesella on molemmilla mahdollisuudet taistella ensi kaudella mestaruudesta.
- Vaikka olemmekin mukana myös Moto2:ssa, niin keskitämme pääenergiamme nimenomaan 125-kuutioisten luokkaan, johon meillä on mielestäni paremmat lähtökohdat kuin koskaan aikaisemmin, tähdentää Ajo.
MotoGP-sarjan kaupallisia oikeuksia hallinnoiva Dorna otti sekin kuvion tyytyväisyydellä vastaan. Moto2-luokkaan 39 kuljettajaa odottava Dorna edellytti Deboninkin tapauksessa, että tunnetusti hyvässä maineessa olevan Ajo Motorsportin pitää löytyä projektin taustalta.
Debon: “Ajo mahdollisti
kilpailemiseni Moto2:ssa”
Vahvan Aprilia-taustan omaava ja takavuosina muun muassa Jorge Lorenzon testikuljettajana 250-kuutioisissa toiminut Debon sijoittui viime kaudella varttilitraisten MM-loppupisteissä kymmenenneksi.
Maaliskuun ensimmäisenä päivä 34 vuotta täyttävä Debon on syystäkin kiitollinen Ajolle siitä, että hänen uransa jatkuu MotoGP-sarjassa.
- Olemme perustaneet Motor Sport 69:n tänä vuonna. Se on täysin uusi tiimi, joka ajaa Moto2-luokassa Ajo Motorsportin mandaatilla. Aki Ajo on antanut paikan meille ja samalla mahdollisuuden kilpailemiseen MM-sarjassa, muotoilee Debon.
Debon toteaa, että hänellä on paljon pelissä aluillaan olevassa projektissa.
- Vastaan henkilökohtaisesti sponsoreiden hankkimisesta ja muista toiminnoista. Olemme sopineet FTR:n kanssa, että lähdemme kehittämään heidän pyöräänsä Xavi Soldevila tiimimme pääinsinöörinä.
Soldevila on työskennellyt aiemmin KTM:llä myös Mika Kallion ja viimeksi Marquezin kanssa.
Debon uskoo, että hän pystyy kertomaan tarkemmin projektin yksityiskohdista Barcelonassa 15. helmikuuta käynnistyvien testien yhteydessä. Hän ajaa silloin ensimmäisen kerran uudella pyörällä.
- Tämä projekti on erittäin vaativa. Odotan sitä innolla, sillä kyse on kaikille uuden pyörän kehittämisestä MM-sarjassa. Kilpailu luokassa tulee olemaan erittäin kovaa ja radat ehkä Jereziä ja Valenciaa lukuun ottamatta aivan uusia Moto2-pyörällä ajettaessa. Uskon, että minulla on tässä mielessä etua kokemuksestani.