Moto2

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Kausi on kohta ovella, mutta uudessa Moto2-luokassa riittää ongelmia. Hupaisaa, että kilpakäyttöön tehdyt Moto2-pyörät slick-renkaineen ovat vielä 1-2 s hitaampia kuin tuotantopyöriin perustuva luokka Supersport urarenkaineen. Molemmathan ovat 600cc.

Dunlopin kehittelemät Moto2-renkaat ovat jo valmiita, eikä niitä ainakaan pariin kisaan kehitellä. Yllättävää, että Pirellin supersport-rinkulat ovat lisäksi kestävämpiäkin. Nämä ovat Westin kommentteja Valencian testien jälkeen.

Moto2-pyörissä on ongelmana myös 'chattering' monilla rungon valmistajilla. Vaikka uusi luokka on paljon 250cc halvempi (huipputiimilla menee nyt 1,5 miljoonaa euroa kuskia kohti), on useilla tiimeillä ongelmia sponssien löytämiseksi. Ja Aprilian oikkuilu tietysti aiheuttaa suurta tuskaa.

Jatketaan myöhemmin..
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3207
Sijainti
Lahti
Siellä taitaisi vielä ehtiä vanhalla kakspuolikkaalla ihan hyvin kyytiin? Vaikka raakileilla radalla runttaaminen onkin katsojan silmin mielenkiintoista seurattavaa, toivoa sopii, ettei kaverit vallan vatkaudu sairastuvalle. Onneksi on vielä tovi aikaa.
 

SPE 04A

Well-known member
Liittynyt
18.3.2009
Viestit
652
Mitä Apriliaan tulee, on kyllä ihan ymmärrettävää, ettei "Aprilia-Honda" miellytä italialaisia... :rolleyes:

Tiimien voimasuhteita on nyt vaikea ennustaa; kaikki merkit ovat tuntemattomia (Moriwaki, Suter, FTR, TSR, Kalex), ja tuskin talleillakaan on vielä kovin tarkkaa tietoa siitä, mikä loppujen lopuksi on paras vaihtoehto.
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Miksi muuten Moto2 ei mene Laguna Secaan. Ongelmanahan oli ennen Kalifornian kielto kaikille kakstahtimoottoreille, mutta moto2:han on nelitahti...:confused:
 

SPE 04A

Well-known member
Liittynyt
18.3.2009
Viestit
652
Johtuneisiko siitä, että 250-kuutioisilla voi osallistua Moto2-kauteen 2010.
 

henrizio

väärinkäyttäjä
Liittynyt
21.4.2007
Viestit
2210
Miksi muuten Moto2 ei mene Laguna Secaan. Ongelmanahan oli ennen Kalifornian kielto kaikille kakstahtimoottoreille, mutta moto2:han on nelitahti...:confused:
Ainakin joskus väitettiin, että jenkkejä ei vaan kiinnosta "Euroopan" junnuluokat.

Tuo 2-tahtikielto ei kai ole koskenut kilpa/rekisteröimättömiä laitteita. Jenkeissä Kalifornia on motocrossin pääalue. Amatööripuolella ajetaan 2T-sarjoja, eikä junnuille ole kun vasta yksi 4T kilpalaite.
 
Viimeksi muokattu:

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Tuo 2-tahtikielto ei kai ole koskenut kilpa/rekisteröimättömiä laitteita. Jenkeissä Kalifornia on motocrossin pääalue. Amatööripuolella ajetaan 2T-sarjoja, eikä junnuille ole kun vasta yksi 4T kilpalaite.
Wikipedia on eri mieltä:
en.wikipedia.org sanoi:
As usual, only the MotoGP class was permitted to race at Laguna Seca due to the Californian air pollution law prohibiting two-stroke engines in the state.
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3207
Sijainti
Lahti
Wikipedia on eri mieltä:
Tämäpä olikin ihan uutta ja edistyksellistä. Tosin marginaalista sellaista. Arska S. tulee kisapaikalle katsomaan vain 4-tahtisia, eko-hummerillaan tietysti.

Itse en kyllä erityisesti perusta Laguna Secan radasta. Semmoinen töpöhäntä. Luulisi niin isosta maasta mellevämpiäkin baanoja löytyvän. Onko siinä radassa oikeastaan muuta hienoa kuin se iänikuinen korkkiruuvi?
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Luulisi niin isosta maasta mellevämpiäkin baanoja löytyvän.
Road Atlanta? Koko radassa muutama jyrkempi mutka (6-7 ja 10ab), muuten sellasia kohtuu nopeita mutkia... Ehdoton suosikki Forza Motorsportissa.

Käytiinpä taas OT:n puolella...

Mutta, onpa toisiaan valmistajalista täynnä outoja nimiä, esim enkkuwiki tuntee vain kaksi noista valmistajista... Toisaalta sehän selittyy sillä, ettei kukaan oikea valmistaja ole kiinnostunut pulttaamaan Hondan masiinaa omaan pyöräänsä...
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3207
Sijainti
Lahti
Takasuoralla olisi aika haipakka päällä, ja jarruttajaässät erottuisivat helposti siihen kinkuraan tullessa. Pääsuoralle, lyhyelle sellaiselle, tulo olisi makeata luistattamista. Turvallisuuden kanssa olisi vähän niin ja näin. Kait.
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Ajo Motorsport sitten varmisti osallistumisensa Moto2-luokkaan

Ajon tiimi Moto2-luokkaan
kokenut Debon kuljettajana

Aki Ajon johtama suomalaistalli Ajo Motorsport keskittyy ensi kaudella 125-kuutioisiin, mutta tiimi on päättänyt olla mukana myös Moto2-luokassa, jonne sille on varattu paikka yhden kuljettajan voimin.

Tuo kuljettaja on kokenut espanjalainen Alex Debon, joka lähtee FTR-pyörällä uuteen luokkaan Aeroport de Castello-Ajo -nimeä kantavassa tiimissä.

Debonin taustoilta löytyy Ajo Motorsport sekä sarjan uusi tuttavuus, espanjalainen Motor Sport 69.

- Kyseessä on yhteistyöprojekti, jossa olemme mukana lähinnä hallinnolliselta osalta. Päätimme pitää paikkamme Moto2-luokassa hyvänä sijoituksena tulevaisuutta ajatellen. Meillä on piikkiluokassa kaksi varsin kovatasoista kuljettajaa, Ajo viittaa Marc Marquezin ja Sandro Cortesen suuntaan.

Ajo Motorsport voitti vuonna 2008 MotoGP-sarjan pienimmän luokan maailmanmestaruuden Mike Di Meglio kuljettajanaan. Tallipäällikkö näkee, että Marquezilla ja Cortesella on molemmilla mahdollisuudet taistella ensi kaudella mestaruudesta.

- Vaikka olemmekin mukana myös Moto2:ssa, niin keskitämme pääenergiamme nimenomaan 125-kuutioisten luokkaan, johon meillä on mielestäni paremmat lähtökohdat kuin koskaan aikaisemmin, tähdentää Ajo.

MotoGP-sarjan kaupallisia oikeuksia hallinnoiva Dorna otti sekin kuvion tyytyväisyydellä vastaan. Moto2-luokkaan 39 kuljettajaa odottava Dorna edellytti Deboninkin tapauksessa, että tunnetusti hyvässä maineessa olevan Ajo Motorsportin pitää löytyä projektin taustalta.

Debon: “Ajo mahdollisti
kilpailemiseni Moto2:ssa”

Vahvan Aprilia-taustan omaava ja takavuosina muun muassa Jorge Lorenzon testikuljettajana 250-kuutioisissa toiminut Debon sijoittui viime kaudella varttilitraisten MM-loppupisteissä kymmenenneksi.

Maaliskuun ensimmäisenä päivä 34 vuotta täyttävä Debon on syystäkin kiitollinen Ajolle siitä, että hänen uransa jatkuu MotoGP-sarjassa.

- Olemme perustaneet Motor Sport 69:n tänä vuonna. Se on täysin uusi tiimi, joka ajaa Moto2-luokassa Ajo Motorsportin mandaatilla. Aki Ajo on antanut paikan meille ja samalla mahdollisuuden kilpailemiseen MM-sarjassa, muotoilee Debon.

Debon toteaa, että hänellä on paljon pelissä aluillaan olevassa projektissa.

- Vastaan henkilökohtaisesti sponsoreiden hankkimisesta ja muista toiminnoista. Olemme sopineet FTR:n kanssa, että lähdemme kehittämään heidän pyöräänsä Xavi Soldevila tiimimme pääinsinöörinä.

Soldevila on työskennellyt aiemmin KTM:llä myös Mika Kallion ja viimeksi Marquezin kanssa.

Debon uskoo, että hän pystyy kertomaan tarkemmin projektin yksityiskohdista Barcelonassa 15. helmikuuta käynnistyvien testien yhteydessä. Hän ajaa silloin ensimmäisen kerran uudella pyörällä.

- Tämä projekti on erittäin vaativa. Odotan sitä innolla, sillä kyse on kaikille uuden pyörän kehittämisestä MM-sarjassa. Kilpailu luokassa tulee olemaan erittäin kovaa ja radat ehkä Jereziä ja Valenciaa lukuun ottamatta aivan uusia Moto2-pyörällä ajettaessa. Uskon, että minulla on tässä mielessä etua kokemuksestani.
 

S.A (Orginal)

Well-known member
Liittynyt
13.2.2001
Viestit
1018
Sijainti
Vantaa
Juuri tuli tossa Ylen (uskomatonta kyllä!) urheiluruudussa tästä Ajo Motorsportista juttua.
Näin äkkiseltään, tämä Moto2 luokka säväytit meikäläistä. Ehkäpä sen takia, että nyt ne pyörät kuullostaa jo pyöriltä. Tuli ihan Super Sportit/Super Biket mieleen siitä saundista.
Ilmeisesti ovat suurilta osin nelipyttyisiä nuo uudet pyörät, ainakin äänestä päätellen?

Tätähän pitää alkaa seuraamaan vähän lähemmin!:cool:
 

S.A (Orginal)

Well-known member
Liittynyt
13.2.2001
Viestit
1018
Sijainti
Vantaa
Niissä on kaikissa sama Hondan valmistama moottori.
OK, eli rivinelikosta lienee kyse.
Toivottavasti tämä muuttunut luokka saa suosiota. Ainakin tosiaan pyörät kuullosti pyöriltä sen mitä Ylen murheiluruudussa kattelin. Ainakaan se asia ei pitäisi huono juttu olla.
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3207
Sijainti
Lahti
Vielä kun saisi katsella kilpailuja ilman erinäisiä ohjelmapakettikauppoja, niin hyvin heiluisi.
 

henrizio

väärinkäyttäjä
Liittynyt
21.4.2007
Viestit
2210
OK, eli rivinelikosta lienee kyse.
Toivottavasti tämä muuttunut luokka saa suosiota. Ainakin tosiaan pyörät kuullosti pyöriltä sen mitä Ylen murheiluruudussa kattelin. Ainakaan se asia ei pitäisi huono juttu olla.
Viritettyä CBR600RR:n moottoria käyttävät, eli rivinelosta. Suosiota tämä luokka saa varmasti. Eikös tähän ollut n. 80 hakijaa ja vain 40 pääsi mukaan.

Testien perusteella vaikuttaa aika jännältä. Paljon tuttuja nimiä listan hännillä. Sitten kärkipäästä löytyy Kenny Noyes, Claudio Corti, Vladimir Ivanov, Yonny Hernandez, Valentin Debise... :rolleyes:
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3207
Sijainti
Lahti
Eikös Eurosport jatka tälläkin kaudella?
Jatkaa toki. Se onkin ainoa "paketti", jonka harkitsemista olen arponut. Ei 35 euroa/vuosi mikään järkky summa ole. Jostain syystä jatkan kuitenkin äpyilyäni, vaikka viime viikonloppuna ajettu Superbiken MM-osakilpailu olikin ollut silkkaa herkkua. Näin minua hyväosaisemmat ovat naama makkaralla kertoilleet.
 

henrizio

väärinkäyttäjä
Liittynyt
21.4.2007
Viestit
2210
Onko toi Eurosport Player Eurosport France/British vai mikä? Omassa kaapelissa Eurosport2 on Nordic, josta tulee lähes aina Bundesligaa kun muualla näytetään moottoriurheilua. :jaska:
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
MSa:n toimittaja oli ainakin innoissaan testien jälkeen uudesta luokasta. Äänet ovat muhevia, kisailijoita paljon ja kalusto tasaväkistä. Tulee paljon imuohituksia yms. satapiikkiluokan tapaista vääntöä. Ainakin moottori ja renkaat ovat yhdenmukaisia.

Joutuu kai ostamaan maksullisen paketin, jossa näkyy MotoGP ja F1. Panen kyllä tenavan syyksi, pitää ostaa joku lastenkanava että pysyy välillä hiljaisena :eek:
 
Ylös