Ferrari vuonna 2010

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8256
Sijainti
Helsinki
Mielestäni Alonso kärsii Todt/Brawn/Byrne/Stepney poissa oloja, sillä nyky Ferrari ei ole se menestyksen tekijä tiimi jota se aikoinaan oli ja edelleen painotan että talven ainaka pitää hankkia osaavaa henkilökuntaa.

Luulen että Massaa on painostettu olemaan Ferrarin leirin sisällä hiljaa eikä hän muutenkaan urallaan kovin kova ääninen ole ollut, hän tiedostaa että tiimissä eletään Alonso aikaa eikä Felipä paina enää 2008 vuoden mestaruuden menettäminen missään kolossa.

Jos Ross Brawn olisi ollut Ferrari pomo Todtin jälkeen niin Alonso olisi varmaan tiimissä ollut jo 08, toki hieman jossittelua mutta Brawn moneen otteeseen kehunut Alonsoa ja sanonut häntä Räikköstä paremmaksi kuljettajaksi. Ehkä juuri Brawnin kaltaista miestä Ferrarilla nyt kaivataankin.
Kimikö ei kärsinyt Todtin ja kumppaneiden poistumisesta?

Se voi hyvinkin olla, että Massa on juurikin siksi hiljaa kun sai jatkosopparin. Näinhän se Rubenkin piti mölyt mahassaan, kunnes ei enää jaksanu ja lähti Hondalle.

Jos Ross olisi ollut pomona Todtin jälkeen, niin ennemmin luulisin, että Kimi jatkaisi edelleen tallissa. Hommat olisi taatusti edenneet aivan toisin ja kuskit eivät olisi niitä syyllisiä menestyksen puutteeseen. Vai oletko sitä mieltä, että Ross laittaisi mestarin tallista ulos?
 
kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18416
Kimikö ei kärsinyt Todtin ja kumppaneiden poistumisesta?

Jos Ross olisi ollut pomona Todtin jälkeen, niin ennemmin luulisin, että Kimi jatkaisi edelleen tallissa. Hommat olisi taatusti edenneet aivan toisin ja kuskit eivät olisi niitä syyllisiä menestyksen puutteeseen. Vai oletko sitä mieltä, että Ross laittaisi mestarin tallista ulos?
Kärsi Räikkönenkin myös Todtin ja kumppaneiden pois menosta tietenkin toki sai mestaruuden vielä kyseisen ranskalaisen ollessa tallipäällikkönä, niin eiköhän Kimi tiimissä olisi nykyään jos siellä Brawnikin ja toisessa autossa Alonso jota mies kehunut useaan otteeseen vuosien varrella.
 
Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8256
Sijainti
Helsinki
Kärsi Räikkönenkin myös Todtin ja kumppaneiden pois menosta tietenkin toki sai mestaruuden vielä kyseisen ranskalaisen ollessa tallipäällikkönä, niin eiköhän Kimi tiimissä olisi nykyään jos siellä Brawnikin ja toisessa autossa Alonso jota mies kehunut useaan otteeseen vuosien varrella.
Vuoron perään noita on kehuttu milloin kenenkäkin toimesta. Enkä usko, että Ferrarilla olisi ollut mitään tarvetta, Rossin ollessa johdossa, palkata Alonsoa talliin. Eikä Alonson toiveiden mukaisesti ykköskuski asemaa vaatimalla tuskin olisi edes ollut toivottu mies.

Tuskin olisi Alonso itsekkään edes halunnut Ferrarille Kimin siellä ollessa. Se kävi jo selväksi Lewisin kans ajaessa, ettei toisen sen tason kuskin kans koskaan tule ajamaan ilman selkeää ykkösasemaa.
 
kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18416
Italilaiset on kieroja ja näkee miten he hoitavat nytkin Ferrarin asioita. Hommat toimii jos pomona on joku muu, rautainen ammattilainen, kuten Todt. Toki, ei pitäisi yleistää juuri tätä italilaisuutta tässä mut sille se näyttää, ettei heillä ole hommat hallussa.

Briatoren kerrotaan mielestäni olevan hyvä hankkimaan tietyt henkilöt oikeille paikoille ja rahalla saa. Itse johtajana heppua ei ole pidetty lähelläkään Todtin tai Dennisin tasoisena. Toki hoitanut hommansa pariin kertaan varsin mallikkaasti ja jos saisi hommat hoidettavaksi Ferrarilla, voisi jotain toimivaa tapahtuakin. Monten pitäisi vaan pitää suunsa kiinni ja antaa homma täysin hoidettavaksi Briatorelle.
Niin kyllähän italialaiset tahtovat kokovartalokieroja olla, Montezemolo kenties valitsi väärän tallipäällikön alusta pitäen Todtin paikalle, sillon huhuissa oli ainakin Brawn ja Baldisserri. Sitä en kyllä tiedä miksi Brawn ei saanut Ferrarin tiimipomo pestiä, kenties Ross ei saanut jotain ehtoja Lucan läpi vietyä.

Aikoinaanhan Frank Williams sanoi Briatoresta seuraavanlaisesti: Flavio ei ole kilpa-mies, mutta hän tekee aina oikeita päätöksiä. Jos Flavio tulisi Ferrarille hän laittaisi tiimille pitkäntähteimen suunitelman niinkun aikoinaan Rakentaessa Renautia huipulle ja kuri olisi kova hieman miinuksia siitä että hän ei tuntisi kaikkia tiimihenkilöitä ja saattaisi antaa potkut jollekkin kovalle työmyyrälle. Tuo kaikki pitäisi tehdä hänen nopeassa tahdissa sillä ykkösissä aika on kallisarvoista.
 
kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18416
Vuoron perään noita on kehuttu milloin kenenkäkin toimesta. Enkä usko, että Ferrarilla olisi ollut mitään tarvetta, Rossin ollessa johdossa, palkata Alonsoa talliin. Eikä Alonson toiveiden mukaisesti ykköskuski asemaa vaatimalla tuskin olisi edes ollut toivottu mies.

Tuskin olisi Alonso itsekkään edes halunnut Ferrarille Kimin siellä ollessa. Se kävi jo selväksi Lewisin kans ajaessa, ettei toisen sen tason kuskin kans koskaan tule ajamaan ilman selkeää ykkösasemaa.
Eiköhän Alonso kuitenkin viimeistään nyt Ferrarilla olisi ollut Brawnin alaisuudessa vaikka Santander:kaan ei olisikaan ollut mukana, se on oma arvio tuosta. Sitä en tiedä miksi Mercedesillä olleessa enää Brawn ei ole Alonsoa ylistänyt, eikä hän kyllä Räikköstäkään vaan Haug se on ollut suomalaisen perässä.
 
mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Voi vain kuvitella Brawnin reaktion, jos Alonso näyttäisi Santander -korttia ja samalla vaatii ykköskuskin asemaa ynnä muita etuja. Voi myös miettiä, miksi Kimi nytkin saa palkkaa Ferrarilta ( Santanderilta ) kun Massa loukkaantuneena olisi ollut paljon luontevampi ja edullisempi esim yhden vuoden testikuskiksi Ferrarille. Ferrari olisi säästynyt imagotappioilta Massan kanssa muutoinkin kuin irtisanomalla Kimin sopimus. Massan kanssa olisi voitu tehdä vaikka 1-testivuosi toipumiseen + 1 GP-kuskivuosi -sopimus ja kaikki olisi ollut ok ja paljon halvempaa. Silloin Ferrarilla olisi nyt kaksi mm-miestä puikoissa. Mutta ei - ja syyksi väitän Alonson & Santanderin sanelemat ehdot satojen miljoonien vastineeksi. Kimillähän oli tämä vuosi sopparia jäljellä. Paljon muitakin vaihtoehtoja olisi löytynyt Massan loukkaantumisen myötä joissa kuitenkin Ferrari olisi suhtautunut kunnioittaen Massaan.

Nyt Massan soppari oli katkolla ja hänet oli halpa ostaa 2-kuskiksi kunhan Alonso pääsisi niskan päälle alkuvuodesta. Ja kas - Alonsohan pääsi.
 
Viimeksi muokattu:

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Eiköhän Alonso kuitenkin viimeistään nyt Ferrarilla olisi ollut Brawnin alaisuudessa vaikka Santander:kaan ei olisikaan ollut mukana, se on oma arvio tuosta. Sitä en tiedä miksi Mercedesillä olleessa enää Brawn ei ole Alonsoa ylistänyt, eikä hän kyllä Räikköstäkään vaan Haug se on ollut suomalaisen perässä.
Kaikista löytyy kehuja - Kimillä plakkarissa niin loistavia kisoja/vuosia, että onko ketään joka häntä ei olisi kehunut. Brawn Kimistä:
- Vakuutuin siitä tavasta, jolla Kimi työskenteli insinööriensä kanssa, ymmärsi mikä on oleellista, hallitsi tilanteet ja - mikä tärkeintä - hoiti homman kaikessa rauhassa tiimin sisällä, se oli myös Michaelin tyyli. - Kimin suoritus kauden toisella puoliskolla oli poikkeuksellisen hyvä.
 
Viimeksi muokattu:

Montana

Well-known member
Liittynyt
11.7.2010
Viestit
552
Ei Alonsoa vain ole koskaan Brawnille/Mersulle kaavailtu - Kimiä kylläkin edelleen. Mutta sellaista muistan lukeneeni, että vaikka ei mitään isoa miestä vastaan olekaan, niin Kimi hieman vierastaa Brawnia. Ilmeisen autotäärinen johtamistapa voi olla osasyy.
Tässä asiassa täytyy olla erimieltä.

Jostain minulla on käsitys, että vuoden 2008 aikoihin juurikin itse Ross Brawn kosiskeli Alonsoa silloiselle Hondalle ajamaan kaudeksi 2009 eteenpäin. Näissä haastatteluissa Ross oli kehunut Alonson lahjoja antaa teknistä palautetta tiimille.

Joka tapauksessa siirto ei koskaan käynnyt toteen. Ilmeisesti Alonson taholla epäusko tallin menestymis kyvyistä kaudella 2009 tai sitten jo silloin allekirjoitettu Ferrari sopimus.
 
kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18416
Tässä asiassa täytyy olla erimieltä.

Jostain minulla on käsitys, että vuoden 2008 aikoihin juurikin itse Ross Brawn kosiskeli Alonsoa silloiselle Hondalle ajamaan kaudeksi 2009 eteenpäin. Näissä haastatteluissa Ross oli kehunut Alonson lahjoja antaa teknistä palautetta tiimille.

Joka tapauksessa siirto ei koskaan käynnyt toteen. Ilmeisesti Alonson taholla epäusko tallin menestymis kyvyistä kaudella 2009 tai sitten jo silloin allekirjoitettu Ferrari sopimus.
Ross Brawn kosiskeli 2008 unkarin GP:n aikoihin Alonsoa, ongelmalliseksi Hondalle silloin asian teki se että Alonso halusi vain vuoden sopimuksen sillä Ferrari sopimus saattoi olla jo "tiedossa".
 
Veidt

Well-known member
Liittynyt
19.11.2008
Viestit
3292
Jostain minulla on käsitys, että vuoden 2008 aikoihin juurikin itse Ross Brawn kosiskeli Alonsoa silloiselle Hondalle ajamaan kaudeksi 2009 eteenpäin. Näissä haastatteluissa Ross oli kehunut Alonson lahjoja antaa teknistä palautetta tiimille.

Joka tapauksessa siirto ei koskaan käynnyt toteen. Ilmeisesti Alonson taholla epäusko tallin menestymis kyvyistä kaudella 2009 tai sitten jo silloin allekirjoitettu Ferrari sopimus.
Juurikin näin. Alonso kävi Brackleyssä visiitilläkin katsomassa tehdasta, ja Brawn varmasti näytti suunnitelmia 2009-autosta jota oli jo pitkään hiottu ja kertoi että kannattaisi tulla meille, luulenpa että on hyvät mahdollisuudet mestaruuteen tällä autolla. Sopimus olisi ollut allekirjoitusta vaille valmis, mutta Alonsosta varmaan tuntui että riski olisi ollut liian suuri kun oli katsonut Hondan rämpimistä edelliset vuodet. Jatko Renaultilla oli tuttua ja turvallista, Ferrarille pääsyä odotellessa.
 
kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18416
Juurikin näin. Alonso kävi Brackleyssä visiitilläkin katsomassa tehdasta, ja Brawn varmasti näytti suunnitelmia 2009-autosta jota oli jo pitkään hiottu ja kertoi että kannattaisi tulla meille, luulenpa että on hyvät mahdollisuudet mestaruuteen tällä autolla. Sopimus olisi ollut allekirjoitusta vaille valmis, mutta Alonsosta varmaan tuntui että riski olisi ollut liian suuri kun oli katsonut Hondan rämpimistä edelliset vuodet. Jatko Renaultilla oli tuttua ja turvallista, Ferrarille pääsyä odotellessa.
Alonso ei käynyt Brackley:ssä eikä koeistunut autossa se oli vain huhu ainakin Autosportin mukaan, mutta Alonso kyllä tiesi että Ross Brawnin tekninen tietämys ja Hondan resurssit olisivat saattaneet muodostaa oikealla tavalla räjähtävän cocktailin. Vuoden sopimus olisi vain ollut pelkästään kokonaisuutta häiritsevä, mutta silti Hondalla ajateltiin että vuosi Alonson kanssa on parempi kuin kaksi keskinkertaista kuljettajaa.
 
JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24276
Sijainti
lappeen Ranta

Näinköhän Alonson takaraivossa kutkuttaa, että olisi voinut päästä samaan tilanteeseen, jossa Button on nyt. Eli olisi ajanut mestaruuden ja sen jälkeen toiseen talliin (ei siis McLarenille Hamiltonin tallikaveriksi :D). Jos noin on, niin jonkinasteisia paineita saattaa kyseiset ajatukset ajamiseen kohdistaa.

Oikein jos alkaa miettiä, missä asemassa Alonso voisi nyt olla niin huh huh. Olisi ajanut omaa ajoaan McLarenilla eikä riidellyt tallin ja Hamiltonin kanssa niin todennäköisesti olisi ajanut mestaruuden tai pari McLarenilla(kin). Sitten sopivasti olisi mennyt Brawnille ja ajanut mestaruuden sielläkin ja edelleen sopivasti siirtynyt Ferrarille jahtaamaan kuudetta mestaruuttaan neljännessä eri tallissa! Aika über-jossittelua tietysti, mutta periaatteessa hyvinkin mahdollista. Vähäks olis legenda ihan oikeasti, mutta ihan kiva kun asiat on menneet niinkuin ovat menneet :ahem:.
 
mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Ok, no näitä mestareitahan toki istutellaan välillä tiimiin kuin tiimiin. Tarkoitin, että kovin pitkälle tuo lähestyminen ei mennyt kun viitattiin, että Alonso olisi jotenkin Brawnin erityissuosiossa.
 
Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Jos Ross Brawn olisi ollut Ferrari pomo Todtin jälkeen niin Alonso olisi varmaan tiimissä ollut jo 08, toki hieman jossittelua mutta Brawn moneen otteeseen kehunut Alonsoa ja sanonut häntä Räikköstä paremmaksi kuljettajaksi. Ehkä juuri Brawnin kaltaista miestä Ferrarilla nyt kaivataankin.
:confused: Onko muka? Muistan kylläkin Brawnin sanoneen sen, että Ferrari mietti kaikkia vaihtoehtoja ja valitsi Kimin. En saanut sellaista käsitystä että hän olisi valinnut Alonson tai kenenkään muun Kimin sijasta. Kimi oli nähdäkseni koko Ferrarin johtoryhmän valinta, ei Alonso (tuolloin). Ja kun sanon nähdäkseni, muistan juurikin Brawnin näin kertoneen, juttu oli luultavasti Turun Sanomissa muutama vuosi sitten.
 
Viimeksi muokattu:

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18416
:confused: Onko muka? Muistan kylläkin Brawnin sanoneen sen, että Ferrari mietti kaikkia vaihtoehtoja ja valitsi Kimin. En saanut sellaista käsitystä että hän olisi valinnut Alonson tai kenenkään muun Kimin sijasta. Kimi oli nähdäkseni koko Ferrarin johtoryhmän valinta, ei Alonso (tuolloin). Ja kun sanon nähdäkseni, muistan juurikin Brawnin näin kertoneen, juttu oli luultavasti Turun Sanomissa muutama vuosi sitten.
Tuossa tarkoitin sitä että jos Ross Brawn olisi ollut Ferrari pomo Todtin jälkeen 2008, niin hän olisi saattanut palkata Alonson tiimin kaudeksi 2009 sillä Brawn piti tuohon aikaan Fernandoa parhaana autokehittäjä sitten Schumacherin.

2006 kuvioista myöhempien juttujen perusteella paljastui että Dome ja Montezemolo olivat olleet Alonson kannalla, Todt Kimin, Brawnista en tiedä.
 
Viimeksi muokattu:

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Kimi oli nähdäkseni koko Ferrarin johtoryhmän valinta, ei Alonso (tuolloin). Ja kun sanon nähdäkseni, muistan juurikin Brawnin näin kertoneen, juttu oli luultavasti Turun Sanomissa muutama vuosi sitten.
Päätöksen julkaisun jälkeen talli luonnollisesti esiintyy yksimielisenä, eikä heti ensimmäiseksi kerro julkisuuteen, että osa ei kyllä oikeasti tätä kuskia halunnut. Totuus paljastuu sitten myöhemmin mainittujen henkilöiden lähdettyä tallista.
 
VilleH

Banned
Liittynyt
24.6.2010
Viestit
2087
Sijainti
Kuopio
Tuossa tarkoitin sitä että jos Ross Brawn olisi ollut Ferrari pomo Todtin jälkeen 2008, niin hän olisi saattanut palkata Alonson tiimin kaudeksi 2009 sillä Brawn piti tuohon aikaan Fernandoa parhaana autokehittäjä sitten Schumacherin.

2006 kuvioista myöhempien juttujen perusteella paljastui että Dome ja Montezemolo olivat olleet Alonson kannalla, Todt Kimin, Brawnista en tiedä.
alonso ja autonkehiitys :)

edit: Meinaan vaa et luulenpa että Brawn tietää sen verran lajista ettei kuski kehitä sitä autoa sielä. Eiköhän tähän tehtävään ole ihan brawnilla omat ukot... Voiskohan alonson autonkehittämiss taidoista puhumisen lopettaa ? Ainakii minua rupeaa vaa kovasti joka kerta hymyilyttämään jo :D Kai me kaikki sen verran tiedämme et siel o tehtaal iha omat ukot rakentamassa ja kehittelemässä kaiken näköistä härveliä. Kuski ajaa autoa.
 
Viimeksi muokattu:

moukka

Member
Liittynyt
2.9.2009
Viestit
24
2006 kuvioista myöhempien juttujen perusteella paljastui että Dome ja Montezemolo olivat olleet Alonson kannalla sanoi:
Jos valinta tehtiin Alonson ja Kimin välillä niin sen on ollut pakko tapahtua vuonna 2005, koska Koska Alonson Mclaren siirto julkistettiin loppuvuodesta. Muistaakseni Kimi taisi mainita Ferrarisiirron yhteydessä että sopimus tehtiin aikaisemmin. Muistaakseni huhut alkoivat velloa voimakkaina vuoden 2006 alkupuolella. Braun olisi halunnut Alonson Hondalle kaudeksi 2009 useampivuotisella sopimuksella mutta Alonson kiikarissa oli vain vuoden soppari. Jos Alonso olisi tuohon tarjoukseen tarttunut ja ajanut viime kauden Braunin leivissä, niin olisi luultavasti kolmikertainen maailmanmestari.

Vuonna 2007 ainakin maikkarin toimittajat vaahtosivat voimakkaasti että Kimi olisi ollut Monten valinta, Todt oli luultavasti myös Kimin kannalla, ainakin näin jälkeenpäin siltä vahvasti näyttää.
 
Viimeksi muokattu:

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18416
alonso ja autonkehiitys :)

edit: Meinaan vaa et luulenpa että Brawn tietää sen verran lajista ettei kuski kehitä sitä autoa sielä. Eiköhän tähän tehtävään ole ihan brawnilla omat ukot... Voiskohan alonson autonkehittämiss taidoista puhumisen lopettaa ? Ainakii minua rupeaa vaa kovasti joka kerta hymyilyttämään jo :D Kai me kaikki sen verran tiedämme et siel o tehtaal iha omat ukot rakentamassa ja kehittelemässä kaiken näköistä härveliä. Kuski ajaa autoa.
Tiedetään, kovin kyseenalaistahan noi Alonson auton kehittämistaidot ovat olleet verrattuna Schumiin:

Yksi Alonson ja Schumacherin suurimmistä eroista kyseisellä osa-alueella on, että Schumi on itse elänyt vielä aikaa jolloin kuljettajan rooli auton kehittäjänä oli merkittävää Alonso ei (vaikkakin hänen alkuvuosina sai tietenkin kehittää autoaa itse 2001-2008). Vaikka Alonso Mclarenilla rehvasteli sanomalla, että juuri "hän on tehnyt autosta puolisekuntia kierroksella nopeamman", hänen vaikutuskenttänsä auton kehitykseen on väistämättä kapeampi kuin Schumacherilla. Nykykuljettajilla se rajoittuu lähinnä palautteen antamiseen auton käyttäytymisestä.

Kyllähän se Brawn tietää sen mutta, hän hoki kuitenkin kyseistä sanaa.

EDIT: Puhumiset hänen autokehittämis taidoista on lopetetty jo aikoja sitten täällä, mutta jos joku mainitsee sanallakin niin onko toisen ihan pakko siihen kehittämiseen vastata.
 
kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18416
Vuonna 2007 ainakin maikkarin toimittajat vaahtosivat voimakkaasti että Kimi olisi ollut Monten valinta, Todt oli luultavasti myös Kimin kannalla, ainakin näin jälkeenpäin siltä vahvasti näyttää.
Niinkun aijemmin sanoin 2006 kuvioista myöhempien juttujen perusteella paljastui että Dome ja Montezemolo olivat olleet Alonson kannalla, Todt Kimin, Brawnista en tiedä.

Sillä hetkellä kun Kimi tuli talliin niin silloinhan kaikki Ferrarilla häntä kehuivat Todt, Monte jne mutta myöhemmin monet rupesivat sanoja kääntelemään suussaan.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös