Samoilla linjoilla olen. Suora rahallinen tuki ei kuulu länsimaiseen yhteiskuntaan.Huippu-urheilu on ammattilaisurheilua, eikä sen tukeminen kuulu lainkaan yhteiskunnalle. Mun mielestä yhteiskunnan tulee rakentaa infrastruktuuri, joka mahdollistaa urheilun harrastamisen, muu jääköön seuroille ja sponsoreille.
Notta samaa mielipualta olhan.Ässämies kun haluaa rahaa kipattavan huppu-urheiluun, niin sen voi tehdä ihan oma-aloitteisesti lahjoittamalla rahaa seuroille tai ihan suoraan urheilijalle. Lisäksi voi käydä paikan käydä katsomassa kisoja ja maksaa siten välillisesti sen urheilun pönkittämisestä. Ei veronmaksajien kuulu tukea huippu-urheilua, huippu pitsinnypläystä, huippurunkkausta tai muutakaan vastaavaa. Mikäli kansalaiset eivät ole valmiita maksamaan huippu-urheilun kuluja suoraan esimerkiksi käymällä katsomassa tai sponsorit koe tukemisen arvoiseksii, niin sitten se ei ole sen arvoista.
Mutta jos olisit ollut maanviljelijä, niin valtio olisi tukenut.:ahem:Notta samaa mielipualta olhan.
Sama mielipiteeni koskee myös pankkeja, vr:ää jne.
Jos eivät tule toimeen omillaan hyvinä ja huonoin aikoina, niin lopettakoot puuhastelunsa siihen paikkaan.
Niin minäkin tein. Ei tullut valtio tukemaan kun yrittäjällä meni heikommin. En toki kokenut asiassa mitään väärää. Oikein meni se.
Väärää on syytää minun rahojani jonnekin, joka ei ole mielestäni ok.
Käyttää. Tuntuu sali- ja jäävuorot olevan aivan kortilla. Junnut (c-ikäiset) joutuvat käyttämään lepakkovuoroja arkisin (21-22:30), mikä on jo kohtuutonta, näin minun mielestäni.Kyllä huippu-urheilua voi jonkin verran tukea, mutta painopiste pitäisi olla vahvasti koko kansan liikunnan tukemisessa. Tarvitaan urheiluhalleja, pururatoja, kaukaloita... Tosin vieläkö nykynuoriso niitä käyttää?!
Pistetäänkö junnut siellä lesbojen vuoroille, huikeeta.Käyttää. Tuntuu sali- ja jäävuorot olevan aivan kortilla. Junnut (c-ikäiset) joutuvat käyttämään lepakkovuoroja arkisin (21-22:30), mikä on jo kohtuutonta, näin minun mielestäni.
Näin se myös toimii.Kaikki pelaa systeemi on siinä suhteessa aivan helvetin järkevä, että suurin osa harrastaa urheilua. Kun sitten on huipulle tähtääviä harrastajia, niin heille voisi olla sitten ihan omat sydeemit, missä ei kaikki pelaakaan.
On, ja tämä on mielestäni helvetin surullista. Suurin osa pelaa pleikkaria tai tietsikkaa futiksen tai lätkän sijaan, ja ne jotka vielä palloa potkivat tekevät sitä välituntisin koulussa tai joukkuueessa, ei kuitenkaan esim. parkkipaikan reunalla lämitä maaliin kumikiekkoa tai potkita palloa hiekkakentällä. Tätä harrastettiin omassa nuoruudessa vielä jonkin verran, kun pistettiin aluksi muovikassit hiekkaa täyteen, nämä kassit sitten maaleiksi ja lauottiin sählypalloa maaliin. Tästä myös alkoi oma innostus maalivahtina olemiseen, ja harrastinkin lajia pari vuotta. Nykyään istutaan kotona ja pelataan jalkapallo-ja lätkäpelejä, mutta vieläkin useammin leikitään sotaa ruudun takana.Olenko väärässä vai onko Suomesta jossain vaiheessa kadonnut poikain (ja tyttöjen) keskinäinen, seurojen ulkopuolella tapahtuva pelailu?
Jos ulkoministeriöllä on (MOT:in mukaan) varaa ylläpitää turhia lähetystöjä ympäri maailmaa ja -virkamiehiä siellä pelaamassa taskubiljardia pääministerin palkalla, niin kaipa UM:n budjettiin yhden olympiajoukkueenkin kulut helposti piilottaa.Huippu-urheilijat edustajat arvokisoissa maataan, joten ehkäpä jonkinlainen julkinen rahoitus on paikallaan, mutta pitäisikö kulut kirjata ulkoministeriön budjettiin?