Lakkorikkuri:frank:Ei voi vastata, maailma ei ole mustavalkoinen.
Ehkä oikeutta kuitenkin voisi jollain tapaa rajoittaa, tiedä häntä. Itse en ole koskaan lakossa ollut vaikka joskus on tulut AKT:henkin kuuluttua ja omaakin alaa lakko tuolloin kosketti.
Näin juuri! Ei tartte lakko-oikeutta poistaa. Tiedä sitten pitäiskö jotain rajoituksia laittaa - pitäis kyllä olla melko vaikutusvaltaiset tahot "komiteassa" joka sitä rajoittaa...Tämä oli helppo.. Eri asia tuijottavatko jotkut liikaa omaa napaansa, kun tietävät toimillaan saavansa maan seisauksiin, jos lähtevät lakkoilemaan tulematta yhtään vastaan.
Siellähän sitä lakkoiltiinkin solkenaanEi missään nimessä. Suomi ei ole mikään Neuvostoliito.
Sitä ajoin takaa. Ja kommari-Puolassa julistettiin sotatila Solidaarisuus-liikkeen lakon takia.Siellähän sitä lakkoiltiinkin solkenaan
Olen myös rasisti.Lakkorikkuri:frank:
Paperiliitto on vaan sikäli huono esimerkki, että niitten lakko aiheutti ongelmia lähinnä vaan niittten työnantajalle.(noh, toki pitkään jatkuessaan myös koko kansantaloudelle) Miksi sellaisessa tilanteessa olisi mitään tarvetta rajottaa lakko-oikeutta. Niissä lakoissa, jossa suurimmat menetykset tulee kolmansille osapuolille tilanne on vähän erilainen ja jonkunlaiset rajotukset vois olla hyvästä. Kieltämässä minäkään en kaikkia lakkoja olisi.Homma hoituu ajan myötä itsekseen. Esimerkiksi paperiliitto ei nykyisellään taida ihan kamalan lakkoaltis olla enää.
Lakko-oikeus kuulu demokraattiseen yhteiskuntaan. En tosin ole mielissäni AKT:n lakosta; työpaikallani se aiheuttaa kyllä hiusten repimistä, puhumattakaan kansantaloudellisista vaikutuksista. Mielestäni molempien osapuolien täytyisi tässä tilanteessa pystyä katsomaan talouden kokonaiskuvaa. Pienelläkin takaiskullaa tässä suhdannetilaneessa voi olla suuri vaikutus. Talouskasvu on loppupeleissä kaikkien osapuolien etu. Mitä taas Lancerin kommenttiin tulee, niin neuvostopropagandan mukaan kommunistiset maat ovat työläisten paratiiseja. Totuushan oli sitten täysin päinvastainen. Työläiset olivat orjatyövoimaa, kun harvat puolueen eliittiin kuuluneet etuoikeutetut nauttivat mukavuuksista. Ihan samoin, kommunistiset maat haukkuivat länsimaita imperialisteiksi, kun NL piti orjuudessa puolta Eurooppaa. Tätä listaa voisikin sitten jatkaa loputtomiinSitä ajoin takaa. Ja kommari-Puolassa julistettiin sotatila Solidaarisuus-liikkeen lakon takia.
Mitäs jos myökin mentäis lakkoon?Monikohan itse menisi lakkoon, jos saisi toiminnallaan maan sekaisin tai paljon enämpi liksaa?
Tämä olisikin se keskustelun aihe. Kuuluuko? Ja miksi kuuluu? Mikä on sen vastavoima? Minkä takia tarvitaan lakko-oikeus? Miksi meillä on työmarkkinajärjestöt ja ammattiliitot ja kolmikannat ja laajat tupot? Mikä tässä kuviossa mättää, että tarvitaan lakko-oikeus? Kysyn siis kaikilta. Eikö voi olla muuta tapaa?Lakko-oikeus kuulu demokraattiseen yhteiskuntaan.
TyösulkuTämä olisikin se keskustelun aihe. Kuuluuko? Ja miksi kuuluu? Mikä on sen vastavoima? Minkä takia tarvitaan lakko-oikeus? Miksi meillä on työmarkkinajärjestöt ja ammattiliitot ja kolmikannat ja laajat tupot? Mikä tässä kuviossa mättää, että tarvitaan lakko-oikeus? Kysyn siis kaikilta. Eikö voi olla muuta tapaa?
Omana heittona keskusteluun totean, että joka saatanan aamu (myös viikonloppuisin) tuntuu täysin järjettömältä herätä yhteiskuntaan, jossa työnantaja ja varsinkin pk-yrittäjä on kaikesta päätellen yhteiskunnan vihollinen numero 1.
Itsehän olen ihan normaalipalkollinen. Vanhempani ovat työnantajia, tosin isällä on ihan oikea päivätyökin ja äiti eläkkeellä eli pienimuotoisena vain homma. Joten sitä kautta on tuota pienyrittäjän arkea nähnyt.Omana heittona keskusteluun totean, että joka saatanan aamu (myös viikonloppuisin) tuntuu täysin järjettömältä herätä yhteiskuntaan, jossa työnantaja ja varsinkin pk-yrittäjä on kaikesta päätellen yhteiskunnan vihollinen numero 1.
Kuuluu tai ei kuulu, ihan kuten demokratia yhteiskuntaan.Tämä olisikin se keskustelun aihe. Kuuluuko?Lakko-oikeus kuulu demokraattiseen yhteiskuntaan.
Se on joissakin tapauksissa ihmisten ainoa ase vaikuttaa asiaansa ja ajaa omaa etuaan. Ilman asetta ei voi neuvotella, voi vaan ottaa vastaan sanelua.Minkä takia tarvitaan lakko-oikeus?
Ne ovat osoittautuneet demokratiassa aika hyväksi asiaksi yhteiskuntarauhalle ja yhteiskunnalle kokonaisuudessaan.Miksi meillä on työmarkkinajärjestöt ja ammattiliitot ja kolmikannat ja laajat tupot?
Asiat ei aina suju neuvottelemalla niin että kaikki olisivat tyytyväisiä. Paras neuvottelija on se, jolla on parhaat aseet. Joidenkin ainoa ase on lakko. Kaiken takana on tietysti ahneus ja oma etu. Kaipa meillä voitaisiin lakot kieltääkin, mutta se tuskin olisi viisasta. Samaan vaikutukseen pyritään tietysti "tietyillä rajoituksilla" .Mikä tässä kuviossa mättää, että tarvitaan lakko-oikeus?
Ehkä sitten keksitään jokin toimiva kunhan ihminen lakkaa olemasta itsekäs, ahne, ym. ym. ym. ym. .... Tai sitten rehellinen viidakko ja sen lait. Siellä muuten heikompikin saa oikeutta. Meillä heikkoa sorretaan sekä viidakon että valtion laeilla.Eikö voi olla muuta tapaa?
Jota käytetään hyvin hyvin harvoin. Mikähän siihen on syynä? Ei ole tarvetta kun työntekijät jo valmiiksi lakossa? Tai sitten työnantajat vain hypäävät tämän yli ja laittavat porukkaa suoraan pihalle?Työsulku