Hyväksytkö mahdollisen kaupanalan lakon?

Hyväksytkö lakon jos tulee?


  • Äänestäjiä yhteensä
    30

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Kaupan alan neuvotteluissa hiertää etenkin palkat
MTV3 - Linda Pukka

Palvelualojen ammattiliitto Pam päättää huomenna mahdollisista kaupan alaa koskevista työtaistelutoimenpiteistä.

Pamin puheenjohtaja Ann Selin ei halua vielä ennakoida minkälaisista työtaistelutoimenpiteistä olisi kyse.

- Me käymme huomenna rauhassa keskustelun ja arvioimme tilanteen. Mahdollista on, että jo huomenna tehdään päätöksiä työtaistelutoimista, jos katsotaan, että niihin ollaan ryhtymässä.

Neuvottelut kaupan alan työehtosopimuksesta katkesivat eilen illalla eikä uutta tapaamisaikaa ole sovittu.

- Kyllä meillä on paljon suuria asioita ihan avoinna, Selin summaa.

Selinin mukaan keskustelut katkesivat kuitenkin palkankorotuskysymyksiin.

- Tulimme hieman vastaan ja nyt puhumme noin 1,1 prosentin korotuksesta johon tulisi lisäksi syksyllä korotusosa.

Keskiverto kaupan täysiaikainen työntekijä tienaa lisineen noin 2000 euroa kuukaudessa. Pamin puheenjohtaja Ann Selin muistuttaa, että alalla osa-aikaisuus on kuitenkin laajaa ja heillä ansiot jäävät pienemmiksi.

Selin arvioi, että kaupanalalla noin 30 prosenttia on osa-aikaisessa työssä.

- Tosin suuressa marketissa osa-aikaisia voi olla jopa 90 prosenttiakin henkilökunnasta.

Kaupan alan nykyinen työehtosopimus päättyy tänään. Kaupan sopimuksen piirissä on noin 170 000 työntekijää.

Toisena neuvotteluosapuolena on Kaupan Liitto.
:eek:
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Hyväksyn toki matalapalkka-alojen työtaistelutoimet..
Vaan onko kaupan ala matalapalkkainen? Ketä kaikkia tuo TES sitten koskee, en tiedä. Mutta vähän vajaan 10€ taitaa olla kaupan minimi ja eihän se nyt mikään pöljempi palkka ole kun miettii mitä esim. kassahenkilön työ pitää sisällään ja minkä koulutuksen se vaatii.

Nimim. Kaupan TES:n minimilläkin työskennellyt.
 

Asko S.

Tonttu
Liittynyt
1.3.2002
Viestit
4146
Sijainti
Tampere
Vaan onko kaupan ala matalapalkkainen? Ketä kaikkia tuo TES sitten koskee, en tiedä. Mutta vähän vajaan 10€ taitaa olla kaupan minimi ja eihän se nyt mikään pöljempi palkka ole kun miettii mitä esim. kassahenkilön työ pitää sisällään ja minkä koulutuksen se vaatii.

Nimim. Kaupan TES:n minimilläkin työskennellyt.
Kaupan alalla isoin ongelma taitaa olla se, ettei välttämättä saa tehdä täyttä viikkoa. Esim. 30 tuntia vs. 37,5 tuntia on pidemmän päälle aika iso ero.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Silti lakkoon ollaan menemässä nimenomaan palkankorotuksen vuoksi. Lähde.
”Työnantajat tarjosivat yleiskorotukseksi 0,6 prosenttia, kun meidän esityksemme olisi ollut 1,1 prosenttia. Lisäksi oli erilainen näkemys palkkausrakenteeseen tehtävistä uudistuksista”, sanoo Pamin puheenjohtaja Ann Selin tilanteesta.
Tonkin voi lukea monella tavalla. Esim. kuten Pyryf on sen tulkinnut.

Työntekijöitä edustavan Palvelualojen ammattiliiton PAMin neuvottelupäällikön Juha Ojalan mukaan kaupan alalla näkemyserot koskevat niin palkankorotuksia kuin tekstejä
Tossa Ilta-Pulun versio.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Kaupan Liitto korostaa kuitenkin, että sopuun on päästy muun muassa työaika- ja palkkamääräysten kehittämisestä.
Sanoi tekniikka&Talous. Mistäpä näistä tietää.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Sanoi tekniikka&Talous. Mistäpä näistä tietää.
Niinpä juuri. Joka paikassa ristiriitaista tietoa.:thumbfh:

En nyt meinaa repiä spelarebyxorna tämän takia, vaan lähden just nyt tapaamaan näitä MAHDOLLISIA LAKKOKANDIDAATTEJA liikkeisiin.:eek:
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Niinpä juuri. Joka paikassa ristiriitaista tietoa.:thumbfh:

En nyt meinaa repiä spelarebyxorna tämän takia, vaan lähden just nyt tapaamaan näitä MAHDOLLISIA LAKKOKANDIDAATTEJA liikkeisiin.:eek:
Hauku niitä ahtaajiksi. Ihan vaan kostoks. Luulis kauppaa syntyvän.
 

Rusina

Lux Aeterna
Liittynyt
12.1.2004
Viestit
5082
Sijainti
Hyvinkää
Mitään lakkoa tuskin tulee, koska se ei sulkisi juuri yhtään kauppaa: Sen verran paljon löytyy vuokratyöläisiä ja kun vuokralaisiakin on jo koulutettu vastaavan tehtäviin. Lisäksi kaupanalan väki on sen verran köyhää ettei ole varaa olla lakossa.
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Vaatimukset on parisataa pykälää järkevämmällä tasolla kuin ahtaajien (joita ei Kotkassa kiinnosta työntekeminen vieläkään).

Toivottavasti pääsevät molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun.
 
Ylös