UrhoTV:n selostajan mukaan Peltola ei loukkaantunut mitenkään pahemmin. Varmaan maski päässä vetää seuraavissa otteluissa. Toi tilannehan näytti ihan saatanan pahalta, kun verta tuli suusta samaan tahtiin, kun vetää kraanasta. Peltolalla kävi siinä mielessäkin paska tsägä, että laukojana oli juuri tämä uusi mies Hamilton, jolla on aivan saatanan kova ja vaarallinen kuti. Siitä se pääsi siniviivalta ampumaan elämänsä kyllyydestä ja suoraan Peltolan naamaan.
Täytyy kyllä ihmetellä myös tuota Ässien menoa. En olisi ikinä uskonut, että saavat tällaisen startin kauteen. Hienoa nähdä myös, että siellä päässä on tuollaista venymiskykyä. Eilen näytti jo hetken vähän pahalta, mutta niin vain porilaiset tsemppasivat itsensä voittoon. :thumbup: Toivottavasti ei meno hyydy missään vaiheessa, sillä onhan Porilaiset saaneet aika paljon paskaa niskaansa viime kausina, kun ei ole tullut kunnon pelimiehiä joukkueeseen, eikä oikein mikään ole onnistunut. Muutenkin sitä toivoo jo menestystä liigan toiselle "sattuu ja tapahtuu" jengille.
Mitä tulee liigan voimasuhteisiin, niin mielestäni tällä hetkellä JYP on selvä mestarisuosikki numero yksi ja aivan piirun verran perässä HIFK. Näiden joukkueiden tämän hetkinen ero kääntyy JYP:n hyväksi sen takia, että se pystyy suorittamaan tasaisesti koko ajan, eikä tule näitä yllätystappioita heikompia jengejä vastaan. IFK:lle näitä on sattunut parisen kappaletta. Jos HIFK onnistuu voittamaan JYP:n myös Jyväskylässä, niin sitten nostan melkeinpä meidät suurimmaksi suosikiksi. Nordiksellahan HIFK pelasi JYP:n täysin suohon.
Mielestäni tämän kaksikon takana tulevat sitten sellaiset joukkueet, kuten Ässät, Jokerit ja Lukko. Etenkin Jokerit on parantanut otteitaan pikkuhiljaa ja nyt kun saivat vielä Pihlmania hyökkäyspäähän, niin eiköhän kohta ala Narritkin nousemaan sinne neljän sakkiin. Puolustuspää huutaa vielä yhtä hankintaa. Ässät saattaa olla tämän kauden TPS ja voi hyvinkin yltää mitaleille, mutta toistaiseksi sijoitan sen kuitenkin JYP:n, HIFK:n, Jokereiden ja Lukon taakse. Kuitenkin melko nuori joukkue kasassa. Lukko taas tarvitsisi ehdottomasti lisää tasaisuutta peliotteisiinsa ja toisekseen, maalivahdin. Wiikman on osoittautumassa Weakmaniksi, kuten arvelinkin. Eipä puolustuksen vahvistaminenkaan olisi pahasta. Kärpistä en jaksa jaaritella, mielestäni tuo sakki ei taistele mestaruudesta tällä kaudella.