Joukko kissojen ja koirien omistajia ei halua lemmikkiensä osallistuvan, kuten heillä on tapana ilmaista, ”murhaan”.
Ilmiön laajuutta ei tunneta eikä missään tapauksessa voi puhua trendistä, mutta sitkeästi se nostaa päätään ja heiluttaa häntäänsä.
He haluavat kasvattaa lemmikkinsä kasvissyöjiksi ja tehdä tietoisen eettisen valinnan niiden puolesta.
– Yleensä nämä ovat itse vimpan päälle vegaaneja, sanoo Joensuun kaupungineläinlääkäri Jari Aho. Hän sivusi aihetta tuoreessa Kodin Kuvalehdessä.
– Hyvin marginaalisesta ilmiöstä tässä on kysymys, etenkin meillä täällä Pohjois-Karjalassa, jossa on totuttu luonnonläheisyyteen.
Luonnonläheisyydellä Aho tarkoittaa, että koira periytyy sudesta ja kissan sukupuussa istuu muun muassa leijona.
Susi tai leijona eivät maailman sivu ole profiloituneet kasvissyöjinä, mutta syövät itse hyvin mielellään kasvissyöjiä.
– Kissa on vielä koiraa pykälää enemmän lihansyöjä. Sille tulee ongelmia koiranmuonasta, Aho kertoo.
Kissa saa koiranmakkarasta tiettyjä proteiineja, mutta jää vaille tärkeää aminohappoa tauriinia, mistä puutostilasta aiheutuu vaurioita kissan silmien verkkokalvoille.
Tauriinia on lisätty energiajuomiin ja äidinmaidonvastikkeisiin.
Energiajuomia Aho ei suosittele kissoille latkittaviksi. Äidinmaidonvastikkeen pitäisi olla hylaa.
– Valtaosa kissoista ja koirista ja maailman ihmisistä on laktoosi-intolerantikkoja, Aho muistuttaa.
Koiran elimistö syntetisoi tauriinia, kissan elimistö ei pysty sitä muodostamaan.
Aho ei antaisi koirillekaan kasvismuonaa, vaan koiranmuonaa.
– Joku optimaalinen sekoitus voisi syntyä teollisesti, mutta sellaiselle erikoisruokavaliolle tulisi kyllä hintaa.
Proteiinitarpeen lisäksi pitäisi ottaa huomioon kalsiumin ja fosforin suhteet. Ja niin edelleen. Pelkkä yksipuolinen soijadieetti ei riitä alkuunkaan.
– Koira ja kissa eivät ole kasvissyöjiä, eiköhän sen sano jo terve järkikin, Aho kysyy.
Sitä paitsi koira on Ahon luonnehdinnan mukaan muutenkin ”maailman sairain eläinlaji”, kiitos rodunjalostuksen.
– Sen esi-isä on susi, josta ihminen rakensi sairaalloista geenimuunnosta monistamalla mopsin. Jos metsässä liikkuisi mopsin näköinen susi, voi miettiä, montako päivää se siellä pärjäisi, Aho kärjistää.
– Mutta sanopa tämä julkisesti, niin jo on monta mummelia barrikaadeilla, Aho lisää.
Suomen eläinsuojelyhdistysten keskusliiton vs. toiminnanjohtaja, Eläinten ystävä -lehden päätoimittaja Maria Lindqvist kertoo harvakseltaan tiedusteltavan, olisiko mahdollista tehdä kissasta tai koirasta kasvissyöjä.
– Ilmiön laajuutta en tunne. Vastaamme heille, että erityisesti kissa on aito lihansyöjä, jota ei missään nimessä saa tehdä vegaaniksi. Se ei ole oikein kissan hyvinvoinnin ja terveyden kannalta.
Lindqvist ei tekisi myöskään koirasta vegaania.
– Se on enemmän sekasyöjä, mutta noudattaisin varovaisuutta ja realismia.