kouvotsvoni
Banjottu
Näyttää venäläiseltä kapakaltaTommonen itteväsätty. Kuvassa näyttää vähän synkältä, mutta oikeasti näyttävämpi.
Näyttää venäläiseltä kapakaltaTommonen itteväsätty. Kuvassa näyttää vähän synkältä, mutta oikeasti näyttävämpi.
Minunlaiseni 'mies' on tullut monesti ulos Baarikaapista. Ja aina omin jaloin. Valitettavasti tällaisessa pikkukaupungissa ei ymmärretä riittävästi oikeanlaisesta elävästä musiikista, joten tuo legendaarinen musiikkiklubi päästettiin muuttamaan pohjoiseen naapurikaupunkiin.Mulla on teille kysymys, vain laadukkaat vastaukset hyväksytään.
Millainen mies tulee baarikaapista ulos?
Baarikaappi syntyi Vanhan Rauman
sydämessä vuonna 1993 Ponytail
-nimisenä elävän musiikin mekkana.
Jatkoa sai Tehdas, jonne Baarikaappi
muutti vuodeksi, muttei viihtynyt.
Oman paikkansa Baarikaappi löysi
Porista vuonna 2002.
Baarikaapi ehti Raumalla tarjoamaan
musiikin ystäville lähes kaikkien
suomalaisten bändien esiintymisen
yhdeksän vuoden ajan.
Onnellisia vuosia Porissa
on kertynyt jo viisi, tarjoten edelleen
elävää musiikkia pienemmässä
mittakaavassa.
Ja taival jatkuu edelleen..
:doubtful: Öö, kiitos? :doubtful:Näyttää venäläiseltä kapakalta
Ihan kivat viinakset sun vanhemmillas, mutta entäs se SUN baarikaappis?Tältähän se näyttää: :ahem: *Huom* kuvat otettu kamerakännyllä.
Ne on hienoja paikkoja:thumbup: Ei turhan nipoa onko omia juomia, ja lepposa meininki.. Anteeksi jos pahoitit mielesi:frown: Tuli vaan tuosta sinisestä väristä jotenkin Venäjä mieleen.:doubtful: Öö, kiitos? :doubtful:
Munhan se on myös! No mut siis omassa huoneessani on kyllä tällänen:Ihan kivat viinakset sun vanhemmillas, mutta entäs se SUN baarikaappis?
Ovatko vanhempaskin tietoisia tästä?Munhan se on myös!
Tällä logiikalla Joni myös aikaisemmissa kuvissa esitteli vanhempien vaatteitaan itsensä päällä.Ovatko vanhempaskin tietoisia tästä?
Ehkäpä se liukkarikin oli Jonin vanhempien? :frank:Tällä logiikalla Joni myös aikaisemmissa kuvissa esitteli vanhempien vaatteitaan itsensä päällä.
Omassa talossaan! :frank:Tällä logiikalla Joni myös aikaisemmissa kuvissa esitteli vanhempien vaatteitaan itsensä päällä.
:frank:Ehkäpä se liukkarikin oli Jonin vanhempien? :frank:
Ei kai niitä kovin kauan kannata kaapissa viihdyttääkään. Kai niissä on parasta ennen-päiväys kuten oluessakin?Lisäksi kaapista löytyy 6-pack Sinebrychoffin greippilonkeroa sekä blandiksiksi tarkoitetut energiajuoma ja tonic-pullo. Nämä tosin eivät tule viihtymään pitkään kaapissa.
Tarkoitin tuolla lauseella, että aion juoda ne pois lähiaikoina.Ei kai niitä kovin kauan kannata kaapissa viihdyttääkään. Kai niissä on parasta ennen-päiväys kuten oluessakin?
-Edit- Tämä normaalisti täysin merkityksetön asia tuli vastaan, kun työpaikan jääkaappiin oli eräistä pikkujouluista jäänyt muutama tölkki olutta, joiden päiväys oli mennyt vanhaksi.
Juu, niin arvelinkin, mutta on siis ihan järkevääkin olla unohtamatta niitä kaapin nurkkaan lojumaan.Tarkoitin tuolla lauseella, että aion juoda ne pois lähiaikoina.