kouvotsvoni
Banjottu
Jos nyt yhen kerran vaan murhaa jonkun, niin miksi sille pitää antaa lehdistöä myöten murhaajan leima?
No... Onneks sellaisesta ei olekkaan kyse!Ja niin pitääkin päteä. Laki sanoo että yli 0.5promillea veressä on rattijuoppous ja sillä selvä. Ei tappajallekkaan keksitä mitään lievempää ja kivampaa nimitystä, vaikka henkirikos olisi tehty kivan kaveri-illan päätteeksi puolivahingossa.
Herää kysymys onko yhdyskuntapalvelus riittävä rangaistus teosta, joka on potentiaalisesti hengenvaarallinen viattomille sivullisille.Kyllä se virkavalta hoitaa... On noilla muutenkin jo ihan kovat rangaistukset. Esim. Kun jäät 3 kertaa kiinni rattijuopumuksesta niin joutuu yhdyskuntapalvelukseen noin 5 kuukaudeksi. Tosin kyllä riippuu tuomioistuimen tuomiosta.
Mulle on tullut sellainen fiilis että kyseistä hahmoa on yritetty asennekasvattaa koko Vapaan voimin jo useamman päivän ajan.Tuossa ehkä tuli vahingossa Timonfaijalta sellaista tekstiä mihin asennekasvatus voisi auttaa.
Kaikki kuolee aikanaan, jotkut lähtee nopeammin kuin toiset Maailmassa tapahtuu paljonkin kaikkea hirveää joka sekuntti, ei me sille mitään voida. Niin maailma pyörii. Ihmisiä kuolee ja syntyy jatkuvasti. Parempi hyväksyy tosiasiat.Herää kysymys onko yhdyskuntapalvelus riittävä rangaistus teosta, joka on potentiaalisesti hengenvaarallinen viattomille sivullisille.
Vaikken varsinaisia rattijuoppoja haluakaan puolustella, niin siinäkin pitää kuitenkin ottaa hieman huomioon se, miten sitä autoa on oikein ajanut. Promillet veressä ei vielä itsessään tapa ketään. Tietenkin se ajaminen väkisinkin varmaan menee aika huonoksi jos promilleja on paljon, mutta silti toteutuneitten tekojen pitäis vaikuttaa rangaistukseen eikä pelkkä lukema yksin kaikkea. Ei rattijuoppoja pidä kohdella kuin syyntakeettomia. Vastuussa teoistaan ne ovat, oli promillet mitä vaan.Herää kysymys onko yhdyskuntapalvelus riittävä rangaistus teosta, joka on potentiaalisesti hengenvaarallinen viattomille sivullisille.
Kuten se että yhdet tekevät rikoksia joiden takia toiset kuolevat? Jeeeesh, tämä täti lähtee nyt nukkumaan. :jaska:Parempi hyväksyy tosiasiat.
Kannattaa muistaa tuo, jos kundikaverisi joskus vaikka sattuu jäämään rattijuopon alle. Tai myöhemmin lapsesi.Kaikki kuolee aikanaan, jotkut lähtee nopeammin kuin toiset Maailmassa tapahtuu paljonkin kaikkea hirveää joka sekuntti, ei me sille mitään voida. Niin maailma pyörii. Ihmisiä kuolee ja syntyy jatkuvasti. Parempi hyväksyy tosiasiat.
.. Ja kehittäisin tätä Pietarin ideaa seuraavanlaisesti:Ainankin näitä voisi kokeilla kauhean suurien sakkojen, yhdyskuntapalvelun ja ajokieltojen lisäksi:
- Nimi lehteen
- Autoon ilmoitus teosta
Sielä autossa vois olla printteri joka tulostaa suoraan sakkolaput ja kutsun oikeuteen. Vieressä paperisilppuri mistä vois vetästä ajokortin läpite, jos sellainen sattuu olemaan.- Sanktiot ja rangaistukset tulevat sitten automaattisesti kiinni jääneelle.
Hieno idea. Ehkäpä tuo on kaukaista tulevaisuutta...sikäli mikäli silloin on enää autoja.Vastasin "joku muu" ....
.. Ja kehittäisin tätä Pietarin ideaa seuraavanlaisesti:
- Autoon alkovaroitin, ei lukko..
- Autoon webcam
- Sitten kun alkovaroitin tunnistaa kännissä ajavan kuskin, pärähtää webcam päälle ja kuljettajan lärvi tulee vaikkapa Poliisin nettisivuille kaikkien suomen kansalaisten ihailtavaksi.
- Kuljettajan henkilötiedot sekä alkovaroittimen mittaama pommintarkka promillelukema välittyvät suoraan poliisin nettisivuille.
- Poliisi voi tarvittaessa pysäyttää auton kauko-ohjatusti, jos näyttää siltä että kuljettaja on vaaraksi liikenteelle.
- Sanktiot ja rangaistukset tulevat sitten automaattisesti kiinni jääneelle.
- Samalla tekniikalla ratkaistaisiin myös ylinopeusongelma!
Ai ei vai?
Mahtaisiko se pysäyttäminen olla vaarallista. :dunno:Poliisi voi tarvittaessa pysäyttää auton kauko-ohjatusti, jos näyttää siltä että kuljettaja on vaaraksi liikenteelle.
Valitettava tosiasia jos ette vieläkään ole huomanneet. Vaikka ihmiset tekisivät mitä, aina joku kuolee... En tietenkään itse sitä kannata tai muitakaan pahantekijöitä mutta emme niille mitään voi.Kuten se että yhdet tekevät rikoksia joiden takia toiset kuolevat? Jeeeesh, tämä täti lähtee nyt nukkumaan. :jaska:
Totta! Tai autossa voisi myös olla se hylly, jolloin kuljettaja voi itse laittaa korttinsa hyllylle kuivumaan. Säästyy poliisien määrärahoja ja voivat keskittyä enämpi muihin rikoksiin! :thumbup:Sielä autossa vois olla printteri joka tulostaa suoraan sakkolaput ja kutsun oikeuteen. Vieressä paperisilppuri mistä vois vetästä ajokortin läpite, jos sellainen sattuu olemaan.
Sama uudelleen, emme mahda niille mitään. Aina sattuu ja tapahtuu... Niin maailma valitettavasti pyörii... Esim. Sinä voit olla seuraava! Koskaan ei tiedä... :thumbdownKannattaa muistaa tuo, jos kundikaverisi joskus vaikka sattuu jäämään rattijuopon alle. Tai myöhemmin lapsesi.
Vai oliskohan se turvallisempaa, että poliisit ajaisivat kaikkia autoja?Totta! Tai autossa voisi myös olla se hylly, jolloin kuljettaja voi itse laittaa korttinsa hyllylle kuivumaan. Säästyy poliisien määrärahoja ja voivat keskittyä enämpi muihin rikoksiin! :thumbup: