Bobakki
@f1hog
Leikitään, että tallimääräyksiä ei ole nykysäännöissä kielletty ja Ferrari täten kaikin puolin vapaa tekemään kuljettajiensa kanssa kuten lystää. Onko tallin päätös nostaa Alonso Massan edelle perusteltavissa tallin edun kannalta?
Jos ajatellaan asiaa kuljettajien kilpailukyvyn kannalta, voi päätöstä perustella sillä, että Alonso on ollut tähän asti tallikaveriaan selvästi nopeampi. Ongelmana tässä perustelussa on, että hänen virheensä ja pari epäonnista sattumusta ovat pitäneet pistetilanteen varsin tasaisena ja piste-eron puolesta asiaa ei voi nähdä järkevänä. Massa kuitenkin näytti Hockenheimissa pystyvänsä jos ei aivan, niin ainakin hyvin likelle Alonson vauhtiin, eikä hän ole syyllistynyt yhtä pahoihin virheisiin kuin tallikaverinsa. Lisäksi voi käydä, kuten Ferrarille 1999, jolloin alkukauden tallimääräys vei Irvineltä pisteen, joka olisi voinut tehdä hänestä mestarin Schumacherin loukkaannuttua.
Lisäksi Ferrarin on tämän päätöksen jälkeen turha väittää kohtelevansa molempia kuljettajiaan tasapuolisesti. Nyt Massalle on täysin selvää, kenen eteen talli töitä tekee ja toisaalta on vaikea uskoa brassin henkisestikään kestävän näin raskasta päätöstä kovin hyvin. Jos kuskien voimasuhteet joskus muuttuvat, voi tämä maksaa myös tallille paljon.
Enzo Ferrarin aikaan tallin tapana oli jäädyttää tilanne kilpailun loppuosalla, mikäli tallilla oli kaksoisjohto riippumatta kuljettajien järjestyksestä.