Tämmösen mä löysin mut mun mielestä hieman hintava?
Kesäkalastus
Kesäaikana kalastus on parasta, lintujen laulu ja koskien kohina rauhoittaa ja rentouttaa. Vaikka aina ei tärppää, ei se välttämättä tarkoita sitä, ettei siellä olisi kaloja. Tule essnaturen kanssa kalastuspäiville ja opi niksit, jolla pyydystät isotkin kalat. Jos haluat edetä vaativimpiin kalastusmenetelmiin, kannattaa ottaa pikakurssi, jossa opit kalastustekniikat ja turvallisuuteen liittyvät asiat. Me essnaturessa takaamme sinulle hienon elämyksen ja paljon uusia niksejä.
Tapahtumat sopivat sekä ryhmille että perheille.
Takaisin
Heittokalastus
Ett lyckat drag !On varsin helppoa pyydystää pieni hauki heittovavalla. Moni sensijaan on kalastanut koko elämänsä ajan saamatta, tai jopa näkemättä oikein isoa haukea. Isot hauet ovat vaikeasti pyydystettävissä, on siis tiedettävä milloin ja millä tavalla hauki pyydystetään. Hauet kasvavat Ähtävänjoella isoiksi ja joka vuosi pyydystetään yli 10 kilon haukia.
Yhdessä essnaturen kanssa teette tutkimusmatkan, jossa päämääränä ovat isot hauet. Jos hauki ei miellytä, opaspalvelumme on käytössä myös Mosavattnetissa Purmossa, missä on istutettu kirjolohia tai sitten jossain muualla oman toiveenne mukaan.
Tehtävä Suurhauen kalastus
Ajankohta: 1.4-31.10 (suurhauen parhaat ajankohdat 1.4-20.4, 10.5-31.5 ja 15.9-31.10)
Aika: 4-7 h
Ryhmäkoko: 1-5 henkilöä
Hinta: 120 Euroa + 25 Euroa/hlö (sis. ALV 22%). Hintaan sisältyy kalastusluvat, välipala, kahvia tai teetä sekä kalastusoppaan palvelut.
Ota mukaan: Lämpimät vaatteet ja kumisaappaat. Omat kalastusvälineet voit myös ottaa mukaan haluttaessasi.
Lähtöpaikka: Kiisk byahem, Lappfors.
Ohjelma: Opastettu kalastusmatka Ähtävänjokea pitkin, yli 5 kilon saaliit ovat hyvin todennäköisiä. Osallistujat oppivat uusia ja erilaisia haukipyyntimenetelmiä kuten Jerk bait kalastus sekä elävällä että kuolleella syötillä. Kalastetaan joko rannalta tai veneeltä.