Asia on ilmeisen ymmärretty. Hienoa!Esimerkiksi, jos ole metsässä kävelehtimässä ja löydät kaikinpuolin hyvännäköisen ja tapaisen tytön, älkää koskeko, Soittakaa Tsuhnalle ja anna ammattimiehen hoitaa asia eteenpäin.
Asia on ilmeisen ymmärretty. Hienoa!Esimerkiksi, jos ole metsässä kävelehtimässä ja löydät kaikinpuolin hyvännäköisen ja tapaisen tytön, älkää koskeko, Soittakaa Tsuhnalle ja anna ammattimiehen hoitaa asia eteenpäin.
Oli sillä mielipide Ahtisaarestakin. Suomalaiset monikossa siis.Ihan hyvä ohje Vanhaselle. Suomalasiin tai suomalaisuuteenhan Blair ei sanonut mitään.
Kuten kaikilla. Persereikä.Oli sillä mielipide Ahtisaarestakin.
Kumpaa tarkoitat?Kuten kaikilla. Persereikä.
Stephen Hawking: Jumalaa ei tarvittu alkuräjähdykseen
2.9.2010 13:13
Helsingin Sanomat
LONTOO. Maailman tunnetuimpiin fyysikoihin kuuluva Stephen Hawking hylkää myös monien kosmologien hellimän ajatuksen, että Jumala tai jumaluus olisi luonut universumin.
Vielä 1988 ilmestyneessä kirjassaan Ajan lyhyt historia myös Hawking piti jumalallista alkua mahdollisena. Tuoreessa kirjassaan hän hylkää ajatuksen, The Times –lehti kertoo.
Hawkingin mukaan uusimmat fysiikan teoriat ovat tehneet Luojan roolin universumin synnyssä tarpeettomaksi. Alkuräjähdykseen ei hänen mukaansa tarvittu jumalallista sysäystä.
"Koska on olemassa painovoiman laki, universumi voi luoda itsensä tyhjästä", Hawking kirjoittaa.
Fyysikon mukaan on todennäköistä, että meidän universumimme lisäksi olisi muitakin "maailmankaikkeuksia". Tätä kutsutaan tieteessä multiversumi-teoriaksi.
Ensi viikolla ilmestyvän The Grand Design –kirjan Hawking on tehnyt yhdessä Leonard Mlodinowin kanssa.
Ei kertakaikkiaan riitä ymmärrys näihin hommiin. Hyvä että jollain riittää. Kernaasti jätän pohdittavaksi niille joilla riittää.universumi voi luoda itsensä tyhjästä
Hatustako tämän vedit?Vanhojen sanontojen perustukset rapautuvat kovaa vauhtia tässä nyt kyllä.
Uusin sanonta voisi vaikkapa kuulua : "Tyhjästä on HYVÄ nyhjästä!"
Sen takia meillä on nämä Stephenit, että ne kertoo meille kuinka hommat pelaa.Ei kertakaikkiaan riitä ymmärrys näihin hommiin. Hyvä että jollain riittää. Kernaasti jätän pohdittavaksi niille joilla riittää.
Eikäkö tyhjästäHatustako tämän vedit?
Vielä jos oisit sanonu kaivaa vasurilla nenää ja juoda toisella kädellä kaljaa, olisin alkanut epäillä mistä vakoilet meikäläistä.Sen takia meillä on nämä Stephenit, että ne kertoo meille kuinka hommat pelaa.
Me voidaan Pyryf nojata tällä kohtaa rennosti selkänojaan ja nostaa jalat pöydälle. Muut on tehny kaikki hommat ja me nautitaan vaan hetelmät.
Ja jos ei ymmärretty, niin huudetaan ovelle, että "tutkikaa lisää, ei ole vielä selvää"
Funktionaalista olutta, kukahan ehtii ekana tuomaan markkinoille!Muinaiset nubialaiset joivat antibiootilla terästettyä olutta
Otsikon nähdessä tuntui, jotta kohta tulevat pinkit elefantit.
Mua kyllä kiinnostaa. Tosin asia ei minulle kuulu lainkaan, joten toivottavasti asiaa ei julkisteta missään. Veikkaisin kuitenkin, että Seiska selvittää asian.Voi helvetti. Kyllä on juorukipeetä kansaa meillä.
Mua ei voisi sitten pätkääkään liikuttaa kuka on käynyt naisissa.
Näytä liitetiedosto 13050
Peesaus. Ja jos on ajellut, kuten rahanalainen nainen kertoo, eduskunnan taksiseteleillä niin erittäin suurta tyhmyyttä osoittaa se. Meinaan sitähän tässä alkavassa ajojahdissa tekosyynä käytetään kun miehen nimeä ja päätä vadille vaaditaan. Siinä tapauksessa mies nimittäin ajeli nuukuuttaan yksityisyyden suojansa.Mua kyllä kiinnostaa. Tosin asia ei minulle kuulu lainkaan, joten toivottavasti asiaa ei julkisteta missään. Veikkaisin kuitenkin, että Seiska selvittää asian.
Selittääkö tämä muka mitään kenellekään muulle kuin Stephen Hawkingille? Minä olen ainakin ollut aina siinä uskossa, että painovoiman olemassa oloon tarvitaan kappaleita.Stephen Hawking sanoi:Koska on olemassa painovoiman laki, universumi voi luoda itsensä tyhjästä.
Ei sentään kai maksanut sille rahanalaiselle naiselle niillä taksiseteleillä? Että: "Ajeluahan se oli tämäkin tavallaan, heh heh ja röh röh! Ota tästä vielä pari kaupanpäällisiksi."Peesaus. Ja jos on ajellut, kuten rahanalainen nainen kertoo, eduskunnan taksiseteleillä niin erittäin suurta tyhmyyttä osoittaa se. Meinaan sitähän tässä alkavassa ajojahdissa tekosyynä käytetään kun miehen nimeä ja päätä vadille vaaditaan. Siinä tapauksessa mies nimittäin ajeli nuukuuttaan yksityisyyden suojansa.
Minä olin aina luullut, että kappaleet vetävät puoleensa ja sitä sanotaan painovoimaksi... mutta tässä taannoin katsoin dokumenttia, jossa viisaat tiedeihmiset selittivät, että asia on niin, että avaruus painaa esim. ihmisiä kohti maapalloa (se on siis painovoimaa). Tipuin kärryiltä ja aloin katsoa jotain mistä ymmärrän jotain. Jos joku osaa selittää asian, niin selittäköön!Selittääkö tämä muka mitään kenellekään muulle kuin Stephen Hawkingille? Minä olen ainakin ollut aina siinä uskossa, että painovoiman olemassa oloon tarvitaan kappaleita.
Toi Ilta-Sanomien pääsivulla oleva kuva-otsikko -yhdistelmä on kyllä jotenkin ristiriitainen mun mielestäni:Yhdeksän ihmistä kuoli pienkoneen maahansyöksyssä Uudessa-Seelannissa lauantaina. Kuolleista neljä oli ulkomaalaisia turisteja.
Surmansa saaneet matkailijat olivat Irlannin, Britannian, Australian ja Saksan kansalaisia. Seurue oli menossa hyppäämään laskuvarjolla. Turistien lisäksi turmassa kuolivat koneen lentäjä ja neljä paikallista laskuvarjohyppyohjaajaa.
Onnettomuus sattui turistien suosimalla Foxin jäätiköllä Uuden-Seelannin Eteläsaarella.
Silminnäkijöiden mukaan pienkone syöksyi maahan pian nousun jälkeen ja syttyi tuleen.Turman syy ei ollut tiedossa. Sää onnettomuuden aikaan oli hyvä.
Foxin jäätikkö sijaitsee Eteläsaaren länsirannikolla alueella, joka kuuluu YK:n koulutus-, tiede- ja kulttuurijärjestön Unescon maailmanperintölistalle.
Mä olen käsittäny, että painovoimaan tarvitaan massaa. Ei välttämättä kappaleita.Selittääkö tämä muka mitään kenellekään muulle kuin Stephen Hawkingille? Minä olen ainakin ollut aina siinä uskossa, että painovoiman olemassa oloon tarvitaan kappaleita.