Alpuan koulu halutaan säilyttää
Julkaistu tänään klo 05:33
Alpuan kyläkoulun kohtalo puhututta Vihannissa.
Vihannin suunnitelmat lakkauttaa Alpuan kyläkoulu nostaa tunteita koulukkaiden vanhemmissa. Alpuan koulun lakkauttaminen sisältyy kunnan perusopetuksen kouluverkkosuunnitelmiin.
Vihantilaisvanhemmat taistelevat Alpuan kyläkoulun säilyttämisen puolesta. Alpuan koululaisten vanhemmat ovat laatineet Vihannin kunnanhallitukselle koulun lakkauttamista vastustavan kymmensivuisen vastineen. Kirjelmän mukaan alpualaiset voisivat jatkossa osallistua talkoovoimin koulukiinteistön ylläpitoon, lämmitykseen ja lumitöihin, mikäli koulua ei lakkauteta. Vihannin kunnanhallitus kaavailee Alpuan ja Korvenkylän koulujen lopettamista säästösyistä.
Vanhempaintoimikunnan vastuuhenkilö Outi Kotilan mukaan kyläkoulun lakkauttaminen olisi Alpualle iso menetys.
- Koko Alpuan kylä siitä kärsisi. Meillä on elävä kylä, johon on tälläkin hetkellä rakentamassa kaksi nuorta perhettä uutta kotia itselleen. Kyllä se tuntuu tyhmältä päätökseltä säästää tästä koulusta, kun se on kuitenkin niin pieni osa menopuolella niiden menojen joukossa, jotka ovat Vihannin ahdinkon aiheuttaneet. On väärin ottaa sieltä, mistä se on helpointa. Koetettaisiin nyt mielummin etsiä niitä ratkaisuja sieltä, missä ne menot ovat suurimmat, puhisee Kotila.
YLE Oulu