Saksalainen muurasi itsensä vahingossa kellariinsa
Saksalainen eläkeläinen halusi muurata kellarinsa sisäänkäynnin umpeen. Työ onnistui muuten mainiosti, mutta sen päätteeksi mies huomasi muuranneensa itsensä sisälle kellariin.
"Hupsista, voisi sanoa. Hän oli väärällä puolella muuria, kun työ oli tullut valmiiksi", poliisi kuvaili lausunnossaan, jossa teko määriteltiin melko tyhmäksi.
Eläkeläinen vietti useita päiviä jumissa kellarissa. Onni onnettomuudessa oli, että työhön ryhtyessään hän oli tiiliskiivien ja laastin lisäksi varautunut myös ruualla ja juomalla.
Lopulta hän päätti, että kellarissa istuminen sai riittää. Koska juuri valmistunut oma seinä olisi ollut ikävä rikkoa, mies päätti mieluummin rikkoa naapurin seinän.
Eläkeläinen oli riidellyt naapuriensa kanssa jo jonkin aikaa, ja naapurit ilmoittivat poliisille kellarikerroksesta kuuluneista poraamisen äänistä. Kun mies lopulta ilmestyi toiselta puolen ulos, olivat poliisit häntä vastassa.