"Olisi pitänyt rankaista" viittaa selkeästi tapauksiin, joista ei rankaistu. Tuosta rankaistiin, joskin vain sakolla.
Kai sitä voi rangaistuksena pitää jos niin tahtoo. Minä ja kovin moni muu ei pidä.
Mutta se on vähemmän väärin. Onko sinusta yhtä väärin, että jotkin ylinopeudet jäävät rankaisematta ja se että jotkut saa sakon, vaikkeivät ylinopeutta edes ajaneet?
Muutamaan otteeseen olen jo todennut, että urheilun säännöt eivät ole verrattavissa todellisen maailman lakeihin. Suljetun ympäristön on mahdollista ja noudattaa omia sääntöjään toisin kuin todellisuuden, koska kysymys ei ole koko elämästä.
Kaikki urheilulajithan ovat pohjimmiltaan pelejä ja peleissä on määrätyt säännöt. Ei siinä "reiluus" ole samoin merkittävässä asemassa kuin todellisuudessa.
Erikoinen valinta. Talli ei siis saisi edes valita kuskeilleen erilaista taktiikkaa tai pelko hylkäyksestä on heti päällä.
Erikoinen valinta siksi, että joku muu olisi sen olisi kuitenkin esimerkkinä pakasta vetänyt. Kuten sanoin, ei se minunkaan oikeustajuni mukaan ollu rankaistava teko, vaan sitä "eri taktiikoilla ajamista" josta jo siinä itseltäni lainaamassa osiossa kirjoitin. Tuossa tilanteessa oli aivan selvää se, että Kubica oli nopeampi erilaisista taktiikoista johtuen.
Lajin parissa toimivien näkemys on kuitenkin todella kaukana mistään yksimielisyydestä. Ylhäältä tulevan sanelupolitiikan toimivuutta voi tarkastella vilkaisemalla, kuinka hyvin Balestren hallinto toimi.
Ei sellaista lajia tai lajiyhteisöä olekaan joka olisi oikeastaan mistään vähääkään harmaalle alueelle menevästä kysymyksestä yksimielinen.
F1:n suurin ongelma on oikeastaan aina ollut lajin taustassa "herrasmieslajina". Urheilusääntöihin ei koskaan ole kirjoitettu selkeitä rikkomus->sanktio -suhteita, vaan ne ovat olleet kulloistenkin tuomarien harkittavissa. Tai jos jotain onkin selkeästi kirjattu, on käytännössä toteutunut linja ollut mitä sattuu.
Hallinnollisella puolella lajihan on edelleen juuri tuota alhaalta tulevaa sanelupolitiikkaa. Puutarhatonttu päättää ja muut eivät uskalla edes kunnolla purnata.
Toisaalta, olen pitkään ollut sitä mieltä, että Concorde-sopimus antaa aivan liikaa valtaa talleille, joiden ainoa huoli ja intressi on oma lyhyen ja keskipitkän aikavälin hyvinvointi.