Mestis-kausi 2010-11

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
En toki huolissani ole, suutuksissa hieman vain koska tiedän jätkien pystyvän niin paljon parempaan. En ole koskaan hyssytellyt omien huonoja otteita, sillon pitää lyödä kun on lyömisen aihetta. Eilen oli.
Huomenna uudella jalalla Sportin kimppuun.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Lauantain kapina näytti sitten siltä miltä pitääkin, vaikkakin vastassa oli "vain" TuTo. Mustien kova liike pakotti turkulaiset ottamaan kovasti paljon jäähyjä, joten ylivoimaa päästiin treenaamaan. Rämö tulee näköjään aina mainittua, mutta mitäs väliä sillä on.. mainitaan nytkin. Tasavarmaa suorittamista jälleen kerran, mahtuipa mukaan pari paraatikoppia sekä ilmiömäinen jonglöörisuoritus joka kirvoitti yleisössä kauhunsekaista hyminää.
Kanukki Kory Baker löydettiin päätöserässä syöttäjäksi kaikkiin neljään maaliin, pienillä viiveillä tosin, jonka johdosta kenttäkuuluttajan lisäykset alkoivat toistuessaan jo hieman huvittaa..

Neljän päivän pyllistyksestä selvittiin siis kuitenkin miten kuten kunnialla. HeKi-töhöily korpesi kovin. Sportin kanssa meni ylitöiksi josta lopulta jatkoaikatappio. TuTosta selvä 6-1 kotivoitto jonka numerot puhuvat täysin totta.
Hommat jatkuu huomenna Joensuussa ja lauantaina kotona rakasta vihollista Jukureita vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Turkulaisilla menee hyvin, kun ovat selkeitä jumboja sekä mestiksessä että SM-liigassa :thumbup:
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Eilen sitten taas sohlattiin ilmeisesti, Jokipojilta pahasti kuokkaan 6-1. Turhan ailahtelevaa on touhu ollut tässä viimisten kierrosten aikana. Yhtenä päivänä viedään märkää rättiä, toisena päivänä ollaan se märkä rätti. Mistä kiikastaa?
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Persana. Ensimmäinen kotitappio sitte. Alku näytti hyvältä kun Jukurit käytti aikalisänsä jo 5 minuutin kohdalla 2-0 tilanteessa, mutta kääntyi se kuitenkin sitten. Viihdyttävää vauhdikasta hokia, hyviä tilanteita ja komeita torjuntoja kummassakin päässä, että ei nyt sikäli vituta. Tappio tietenkin närpee, ei häviäminen koskaan mukavaa ole, mutta matsi oli kuitenkin hyvä ja lämpöinen kuten näiden joukkueiden kesken pitääkin.
Saatiin laitakin hajalle, siis ei pleksiä vaan kokonainen pala lähti irti taklaustilanteessa.

Ylös ja eteenpäin.
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Jukureilla on ollut yllättävän pitkä hyvä putki alun haparoinnin jälkeen. Meinaavatkohan tosissaan kolkutella karsintoja? En kylläkään toivo tämän joukkueen liigaan nousevan. Divari on juuri oikea paikka tälle joukkueelle, ellei sitten Dufva tule takaisin hyvin pitkäksi aikaa.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Jaahas.. Mikko Rämö lenssussa, jonka johdosta Tepsistä lainaan 19-vuotias Joni Ortio tämänpäiväiseen matsiin K-Vantaata vastaan. Lisäksi Pasi Järviselle on lätkäisty 3 ottelun banjo lauantaina sattuneesta rumahkosta töötistä. Perhana. No, näillä mennään.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Perhanan voi Ortion puolelta pyyhkiä pois. Hyvin pelasi Turun lainapoika, pikakomennuksella oikein perusvarmaa torjuntaa. Ei mahtanut vantaalaisten kahteen osumaan minkään.. ne oli ihan täysin pakiston käpyjä. Siitä päästäänkin "Pablon" mentävään aukkoon puolustuksessa, selvästi näkyy nuorten pakkien kokemattomuus tiukoissa paikoissa. Karmaisevia purkuyrityksiä, kuten nyt viimisillä minuuteilla josta K-Vantaa tasoituksen teki. Kevääseen mennessä ehkä pitäisi vahvistaa takapenkkiä kokemuksella.. muuten menee vaikeaksi.

Hyökkäyspää näyttää ihan hyvältä, siellä on vauhtia ja taitoa, ykkönen järjestää aina mylläkkää naapurin päädyssä. Vaan hieman samantyyppinen ongelma on kuin maajoukkueella: kulmasta ei oikein päästä sektoriin, ja kun päästään niin viimeistely ontuu.
Tapaus Blair Yaworski sitten. Mies hankittiin tekemään tehoja, mutta 11 ottelun saldo 1+1 ei varsinaisesti ole sitä mikä oli hakusessa. Yawo on ollut melkoisen yössä. Nyt pitäisi alkaa pisteitä ropista pikkuhiljaa, totuttautumisjakso meni jo. Toinen nikkarimme Kory Baker näyttää mallia: 10 ottelusta tehot 1+10. Yawo näytti hieman piristymisen merkkejä tänään, ehkä toivoa vielä on..

K-Vantaalla on toki oiva kotisaldo, mutta ihan turhaan tössittiin kolme pistettä siinä kolmannen erän lopussa. Pelin jäädyttämistä johtotilanteessa ei suomalaiset yksinkertaisesti osaa, enkä saatana tajua miksi sitä pitää aina yrittää. Siintä ei koskaan seuraa muuta kuin kolinaa omissa, niin tälläkin kertaa. Onneksi Niemi löysi alakulmasta kiekon mentävän raon jatkoajalla ylivoimapelissä, siintä 2 pistettä Kouvostoliittoon tuloksella 2-3.

Perjantaina sitten K-Laser kotiluolassa. Ei siitäkään helppoa tule, sillä Pablo puuttuu edelleen takapenkiltä.
 
Viimeksi muokattu:

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Perse.. ettei tulis lisää banjoa tästä pelistä. Sen nyt vaan sanon kun aitiopaikalta näin, että Liukkosella ei ollut aikaa enää keskeyttää taklausta, siinä määrin pahimmalla mahdollisella hetkellä laserilainen käänsi selkänsä.

Toivottavasti ei nyt loukkaantunut pahemmin. Niskaa pidellen lähti jäältä.. :dunno:
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Joopajoo ja taas kotona päihin. Laukausten laatu umpisurkea. 65 kutia joista 2 sisään ja 40 merkattiin torjunnoiksi. Ei tommosella prosentilla tehdä vittuakaan. Toinen juttu on ylivoima, siitäkin huolimatta että molemmat maalit tehtiin ylivoimalla, ensimmäinen suorasta hyökkäyksestä jolla ei varsinaisesti ollut mitään tekemistä yv:n kanssa ja toista hiulattiin 2+2:n aikana melkein täydet 4 minuuttia. Ylivoimaa tarjottiin runsaasti kolmannessa erässä tasoituksen tekemiseen, mutta ei perkele kelvannut. Siinä samassa kulmassa pyöritään ja hinkataan, hinkataan ja pyöritään, mutta sitten ei yhtäkkiä uskalletakaan ampua.. ja jos ammutaan, niin ammutaan ohi. Jos ei ammuta niin yritetään jotain aivan kummallista ja aivan liian vaikeaa aivan liian pieneen tilaan.
HAZARDIsyötöistä omalla alueella ei viitsi edes aloittaa..
Yaworskia ei taaskaan näkynyt ollenkaan. Tai näkyi kyllä sen niminen paita siellä niin, mutta se paita ei saanut mitään aikaiseksi, saati kantajansa.

Ei tämä nyt hyvät pojat näytä siltä miltä pitäisi. :nope:
 
Viimeksi muokattu:

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Lehkonen kuvasi edellistä kotipeliä "sisäsiistiksi tussutteluksi", jota se kyllä olikin. Ketjukoostumuksia sekoiteltiin LeKiä vastaan ja ilmeisesti johonkin sillä päästiinkin, 3-1 voitolla pinnat Lempäälästä.

Tänään on paluupäivä niin flunssasta kärsineelle Mikko Rämölle kuin kolmen ottelun ajan banjoa rämpyttäneelle kipparille Pasi Järvisellekin. Täysmiehitys kasassa siis, joten eiköhän jätetä tussuttelut ja palata kotivoittojen tielle Sportin kustannuksella, häh..?
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Lehkonen kuvasi edellistä kotipeliä "sisäsiistiksi tussutteluksi", jota se kyllä olikin. Ketjukoostumuksia sekoiteltiin LeKiä vastaan ja ilmeisesti johonkin sillä päästiinkin, 3-1 voitolla pinnat Lempäälästä.

Tänään on paluupäivä niin flunssasta kärsineelle Mikko Rämölle kuin kolmen ottelun ajan banjoa rämpyttäneelle kipparille Pasi Järvisellekin. Täysmiehitys kasassa siis, joten eiköhän jätetä tussuttelut ja palata kotivoittojen tielle Sportin kustannuksella, häh..?
Pidetään peukkuja täältäkin suunnalta.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
No eipä Rämö pelannutkaan, ilmeisen viime hetkillä tehty muutos. Vaan hyvinpä Virtasen Tommikin torjui Sportin huippupaikkojakin. Vaasalaiset oli hyvällä jalalla liikkeellä ja heillä oli selkeästi ideaa tekemisessä. Sisäsiistillä tussuttelulla meinasi monesti käydä kylmästi.. mutta onneksi tussuttelua esiintyi vain ajoittain. KooKoolla oli tänään ihan eri ilme, liike ja ennen kaikkea tahtotila kuin parissa edellisessä kotimatsissa. Hyökkäyspäässä on menty eteenpäin selvästi, joka kiekkoon haluttiin käsiksi, paine oli jatkuvaa ja se tutisutti Sporttipakkien mailoja aiheuttaen kiekonriistoja sekä maalitilanteita. Viimeistelykin onnistui tällä kertaa.
Pakkipuolella edelleen vahvennuksen tarvetta. Järkyttäviä syöttöhasseja ja sohlaamista, paineettomista tilanteista onnistuttiin tarjoilemaan Sportille tekopaikkoja. Virtanen hoiteli niistä suurimman osan, muttei sekään nyt ihmeisiin pysty.. vieraat kuittasivat yhden tällaisen ilmaisen maalin.

Joka tapauksessa Sport passitettiin kotimatkalle ilman eväitä, 4-2 mustapaitaisille miehille.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
No se riemu ei kauaa kestänyt. Eilen HeKiltä kuokkaan ja tänään kotona semmosta tussuttelua taas ettei olis tarvinnut tulla kopista ulos ollenkaan. Yleisö alkaa pikkuhiljaa kypsyä peliesityksiin, siinä määrin sinkoili palautetta ympäri hallia.. ihan aiheesta. Jonkun pitää puhaltaa tähän jengiin henkeä ja pian. Jos ei maalin takaa-ajossa viimesellä minuutilla edes yritetä lähteä hyökkäämään, niin jossain on jotain pielessä.

Alkukankeus ei enää kelpaa selitykseksi, kohta on jumalauta joulu!
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Ja taas on hieman rauhoituttu edellisestä. :eek:
Tänään TV-ottelussa vieraaksi saapuu niinikään ailahtelevaisuudesta kärsinyt SaPKo. Mustapaidoilta pitää nyt löytyä jalkoja eikä SaPKon ykköskentälle parane tarjoilla hazardipasseja ollenkaan. Pienimuotoinen pakkovoiton paikka nyt, kolmen tappion putkea voisi jo hyvin kutsua putkeksi. Sitä myö ei tahdota, ei.

Maxun maksajilla siis mahdollisuus tiirata ottelua kotisohvalta käsin. 1830 tipahtaa kiekko jäähän.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Vältyttiin putkelta vaikkei tämäkään ihan putkeen mennyt. Ensimmäinen erä oli hyvää hokia. Oli kiva katsoa kun luistin liikkui ja saatiin jopa syöttöketjuja rakenneltua. Tahto ja peräänantamattomuuskin astui kuvioihin mukaan samalla muistuttaen että katsomossa kannattaa pysyä summeriin saakka.. Jaakko Lehtonen nimittäin tinttasi lätkän häkkiin erän viimeisen sekunnin viimeisillä kymmenyksillä.

Toisessa erässä alkoi sitten taas se kummallinen himmailu. Omasta päädystä ei päästä ylös millään, suunta on jostain syystä aivan väärä. Pakit peruuttavat järjestelmällisesti oman maalin taakse, siirtelevät kiekkoa maalin taitse puolelta toiselle. Sitten kun yritetään lähteä ja karvaaja iskee painetta kiekolliseen pakkiin niin tämä kääntyy ympäri ja peruuttaa takaisin toimistoon. Kun näin tapahtuu aina ja joka kerta niin ei vaadi fakiiria käskyttämään toista karvaajaa painostamaan sitä toista pakkia jolloin meidän lätkyttely loppuu siihen.. kiekonriisto ja tilanne omassa päässä. Avaussyötöt pakeilta puuttuu kokonaan.

Aivan turhaan annettiin SaPKolle siimaa ja aiheutettiin itselle harmaita hiuksia.. ja jäähyjä. Onneksi Mikko Rämö oli taas rautaa ja pysäytti SaPKon rumputulessa kaiken mahdollisen ja pari mahdotontakin. Pahin kynsien pureskelu helpotti kolmannen erän puolivälissä kun Iivo Hokkanen pääsi tekemään vastahyökkäyksestä loppulukemat 3-1.

Samoja ongelmia siis edelleen. Toimivina osa-alueina voidaan mainita ylivoimapeli, joka on Mestiksen eliittiä, ja luonnollisesti maalivahtipeli. Ensimmäinen erä eilen oli sen näköistä touhua jota pitäisi olla 60min joka ilta. Onko suunta nyt sitten oikea, sen näyttää Kajaanin ja Oulun reissu loppuviikosta.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Onhan ne taitavia, pikkuleijonat. Eka eränpuolikas mentiin maajoukkueen tahtiin, mutta Mustakin vertyi kyllä. Suomen maajoukkuetta vastaan kanadalaiset yleensä tekevät maaleja, joten saihan alkukaudesta paljon parjattu nikkarihankinta Blair Yaworskikin onnistumisen. Ehkäpä se siintä hällä aukeaa. 2-1 ekan erän jälkeen.

---

Kaksi joukkuetta jotka molemmat pyrki hyökkäämään. Siintä reseptistähän ei voi tulla kuin vauhdikas kiekkopläjäys. Siellä on pikkuleijonissa kovasti käsiä ja jalkoja, ne pitäisi saada pelaamaan yhteen. Hyviä ajatuksia väläyteltiin kyllä, mutta niissä ei useinkaan ollut vastaanottaja tavattavissa. Kyllä tilanteitakin syntyi, hienojakin, en mie sitä sano.
Sen minkä KooKoo hävisi taidon laajuudessa se otti takaisin rutiinilla. Vaikka kotijoukkue oli alati ahdingossa taitavien leijonapaitojen myllytyksessä, ei tällä kertaa tarvinnut haudata kasvoja käsiin sillä tilanteet omassa päädyssä johtuivat pääsääntöisesti naapurin hyvyydestä enämpi kuin meidän pakiston tötöilystä. Ehkäpä KooKoon oli helpompi pelata omaa peliään hyökkäävää joukkuetta vastaan, nimittäin kyllä peli näytti ajoittain hirmu hienolta tälläkin suunnalla.

Oli miten oli, sarjapisteet eivät kadonneet toiseen maailmaan vaan lisättiin täysimääräisinä KooKoon sarakkeeseen. 4-3, Kouvostoliitto kiittää.
 
Viimeksi muokattu:

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Eihän se mitenkään kaunista ollut tällä(kään) kertaa, mutta jos maaleja tehdään 5 niin mahdollisuudet matsin voittamiseen paranevat oleellisesti. Maalit oli kyllä ihan komeita, nostattivat perseen penkistä. Noin muuten peli oli pääsääntöisesti molemmin puolin melko sekavaa, missään ei epäonnistuttu silmiinpistävästi muttei myöskään suuriin ylisanoihin ole aihetta. Ylivoima pyörähtää ihan kivasti, mutta siihen kaivataan lisää röyhkeyttä. Röyhkeyttä ja lihaa maalin eteen, röyhkeyttä ja ratkaisuja viivalle.
K-Vantaa taipui 5-1, Kouvostoliitto kiittää.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Tänään oli HeKi semmosessa karusellissa kaksi erää, että hyvä kun pukukoppiinsa löysivät. Isänniltä aivan upeaa iloista ja kekseliästä tekemistä. Mustapaitaisia miehiä tuntui olevan tusinan verran jäällä, sillä niitä tuntui aina syöksyvän irtolimppuihin ensimmäisenä. Nopeat syöttöketjut keskialueella repivät HeKin viisikon palasiksi ja kaksinkamppailuista käveli kiekon kanssa ulos isäntäjoukkueen pelaaja ihan järjestään. KooKoo pelasi kaksi erää ylivoimaa tasakentällisin, vasta vajaamiehisenä suhteet tasoittuivat mutta ei sekään estänyt isäntiä tekemästä maalia.
Kenttätapahtumiin verraten 3-0 kahden erän jälkeen on kuitenkin aika vähän, olisi voinut mennä rumemmaksikin. HeKin aikalisä toisen erän puolivälissä kertoo pyörityksestä just sen mitä se kertoo. Jos tässä nyt kehtaa enää lisää tehoja vaatia, niin olihan niitä tilanteita muutamaan lisämaaliinkin.. läpiajoja sekä tolppakuti.

Kolmannessa erässä vauhti hieman hiipui ja HeKikin pääsi luomaan tilanteita, kuparisensakin saivat rikki ylivoiman jälkitilanteessa, mutta ei ollut meillä hädän päivää tänään. Pakistokin teki duuninsa erinomaisella varmuudella, ja mitä siltä läpi pääsi niin Rämö hoiteli vieläkin suuremmalla varmuudella.. vilusta huolimatta. Sitä mitä nähtiin kaksi erää, sitä halutaan lisää. Lisää tätä, Tsuhna tykkää!

Pelaajista silmiin pisti häkkipää Jesse Koskinen 17v ennakkoluulottomalla ja aktiivisella tekemisellään. Oli poika lataamassa hirmutööttiäkin, mutta meni vähän ohi. Ei se mitään, sillä tuon tasoisella pelillä lohkeaa minuutteja jatkossakin ja kyllä se töötti vielä osuu.

Se on putki, kolme voittoa. Suunta on ollut nyt oikea, tästä jatketaan tehtävä kirkkaana mielessä.

Lopputulos siis HeKiä mairitteleva 4-1, Kouvostoliitto kiittää.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös