Mestis-kausi 2010-11

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Olihan kaksijakoinen matsi. 30 minuuttia pelattiin kuin vanhat mummot. Aivan järkyttävän munatonta tussuttelua, liikettä ei ollut edes muodon vuoksi. Syöttöjä ei saatu kahta peräkkäin omille. Kaksinkamppailut.. noh, ei niitä ollut koska mustapaitaiset miehet eivät edes ehtineet paikalle. Jokipojat kaatoi kylmää vettä niskaan jo 57 sekunnin jälkeen ja lisää 9 minuutin jälkeen. Kun digitaalit näyttivät toisen erän alkajaisiksi 0-3 vain 27 sekuntia erän alun jälkeen, alkoi mieleen hiipiä ajatus että tästä tulee rumaa.. Mustien pelin jatkuessa mummoiluna ja kun Mikko Rämökään ei ollut häikäissyt, pari häkkiä oli luvalla sanoen helppoja, alkoi odottaa lisää paskaa niskaan jokaisesta Jokipoikien hyökkäyksestä.

Pelastajaksi nousi kuitenkin Ville-Vesa Vainiola, joka ajassa 35:20 teki ottelusta vielä ottelun tekemällä siirretyn rangaistuksen aikana kavennuksen. Sama mies rankaisi Lauri Hukkasen ja Jarkko Immosen jäähyjen aikana, 11 sekuntia ennen erän loppua, kahden miehen ylivoimalla. KooKoo pääsi jo maalin päähän.
Toisella erätauolla juteltiin, että jos ei 2-3 -maali erän viime hetkillä herätä joukkuetta, niin ei sitten mikään.

Kyllä nimittäin herätti. Kolmanteen erään saapui ihan eri joukkue. En tiedä vaihdettiinko miehiä vai mitä, mutta osat vaihtuivat täysin päinvastaisiksi. Nyt KooKoo voitti kaksinkamppailut, hyökkäsi, painosti ja onnistui. Jos Jokipojat oli antanut kylmän suihkun aiemmin erien alussa, nyt oli KooKoon ja Blair Yaworskin vuoro. Immosen istuessa vielä poksissa Yawo toi Mustat tasoihin ylivoimalla ajassa 40:51. Sen jälkeen kouvostojoukkuetta ei pidellyt mikään, 3. erän torjuntatilasto 17-3 kertoo kaiken oleellisen. Mestiksen tehokkain ylivoima teki tuhoja jatkossakin, ensin Pasi "Pablo" Järvisen toimesta, sitten Yaworskin joka on viime peleissä vihdoin lunastanut häneen kohdistuneet odotukset. Mikko Liukkonen kaunisteli vielä läpiajosta lukemiin 6-3 ajassa 52:51.

53 minuutin paikkeilla livahti Jokipoikien Jason Foxin suorittama laitataklaus tuomarien silmien ohi. Yleisö ei luonnollisesti tykännyt, mietittiin siinä että jos oltaisiin NHL:ssä saisi Fox tanakasti turpaan seuraavassa vaihdossa. No, ei ollut Fox seuraavassa vaihdossa, mutta turpaanlyöntikilpailuksi meni kuitenkin Jokipoikien maalin edessä. Hässäkästä jaettiin yhteensä 35 jäähyminuuttia, joista 5+20 ottelurangaistus Jokipoikien Jarkko Immoselle hänen chucknorrismaisesta otsaiskustaan. Lopputuomio toi KooKoolle vielä 5-3 ylivoiman, mutta lisämaaleja ei enää nähty.

Mitä tästä opimme..? Ei saa luovuttaa, ei saa. Vaikka puoli ottelua on silkkaa paskaa, niin luovuttaa ei saa. Tämä joukkue kykenee mihin hyvänsä jos se niin päättää. Saisivat vaan perkele päättää vähän aikaisemmin!

Lukemin 6-3 Jokipojilta viidennet perättäiset täyden pisteet, Kouvostoliitto kiittää!
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Nyt on sitten Jukureiden taustajoukoissa otettu esille puheet liigaan noususta. Tuo tulee vaatimaan sekä hyvää tuuria että paksua lompakkoa. Hyvä vaan, kun on tavoitteet korkealla, mutta henkilökohtaisesti en tuohon usko.
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Heh, TuTo. 24 ottelua (eli yli puolet) pelattu. Kasassa on 17 pistettä. Toiseksi huonoimmalla, eli HeKillä, on 31 pistettä. TuTo-VG ottelua karsintasarjassa odotellessa: :alppu:
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Immoselle banaani, kuten oli odotettuakin.
29.11.2010
Jarkko Immoselle yhden ottelun pelikielto

Jokipoikien puolustaja Jarkko Immonen on saanut yhden ottelun pelikiellon lauantaina 27.11.2010 pelatun Mestiksen sarjaottelun KooKoo-Jokipojat tapahtumista. Ottelun kolmannessa erässä ajassa 53:28 yhteensä kuudelle pelaajalle tuomittiin rangaistukset, joista Immoselle 25 minuuttia ja ottelurangaistus, syynä päällä iskeminen.

Mestiksen kurinpitäjä Jami Kaupin lausunto: "Erotuomariraportin mukaan tilanteen jo rauhoituttua muodostui vielä pari KooKoo:n Mikael Pauniosta ja Jokipoikien Jarkko Immosesta. Paunio aloitti poistumaan kohden rangaistusaitiota toisen päätuomarin vieressä, jatkaen keskustelua Jokipoikien jäällä olevan pelaajan kanssa. Immonen tuli keskustelemaan Paunion kanssa. Paunio ja Immonen pääsivät toisen päätuomarin estelystä huolimatta toistensa lähietäisyydelle. Pelaajien kohdatessa iski Immonen päällään Pauniota. Paunion ja Immosen kasvosuojukset kopsahtivat yhteen pukkauksen seurauksena. Paunio ei loukkaantunut tilanteesta. Immoselle tuomittiin ottelurangaistus päällä iskemisestä. Tilanne ei näy kokonaisuudessaan ottelun videotallenteelta, jolta ei voida todeta Immosen päällä iskemistä".

"Perusteluna olen lukenut ottelun erotuomarin raportit tilanteesta sekä nähnyt tapahtuneesta osittaisen videonauhan. Erotuomariraporttiin nojaten Immonen on syyllistynyt päällä iskemiseen. Sääntökirjan säännön 529 mukaan pelaajalle joka iskee vastustajaa päällään, tuomitaan tilanteesta ottelurangaistus. Erotuomariraportin mukaan tilanteessa ei tapahdu mitään sellaista joka vaikuttaisi rangaistusta koventavasti".

Jarkko Immonen kärsii pelikieltonsa seuraavassa Mestis-ottelussa:

Ke 1.12.2010 Jokipojat-LeKi
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Eilen Raksilassa otettiin vastaan melkoista rumputulta, ainakin jos on uskominen torjuntatilastoihin:
PHP:
Iilahti Jonathan, K-Laser   12 +  3 +  3 = 18 
Rämö Mikko, KooKoo          11 + 12 + 18 = 41
Mutta ei se kuinka paljon laukoo, vaan kuinka paljon tekee maaleja, kuten torjuntaprosenteista nähdään:
PHP:
Iilahti Jonathan, K-Laser   78.26% 
Rämö Mikko, KooKoo          93.18%
Pisteet pois 3-5 voitolla, putki on nyt siis kuuden ottelun mittainen. Lauantaina jatketaan seitsemännellä, kun Vaasan Sport saapuu vierailulle.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Numeroiden valossa varsin tasainen vääntö, eikä kenttätapahtumatkaan toista väittäneet. Painostusjaksoja vuoron perään molemmilla, hienoja tilanteita. Maalivahtiosastolla kävi tosin heti selvästi kuka käskee. Mikko Rämön haamukoppi heti ensimmäisillä minuuteilla osoitti suunnan, ja kun Gröndahl napautti ajassa 11.03 KooKoon jo 2-0 johtoon, Sportin Aaro Peltoselle riitti. Vaihdossa häkkiin tuli Mikko Rossi. Sport pääsi juoneen muukaan ja kiipesi rinnalle ajassa 26.03. Pari minuuttia myöhemmin Iivo Hokkanen tosin kuittasi, eikä Sport siitä enää selvinnyt. Jani Keinänen rankoi ylivoimalla toisen erän lopulla, 4-2.
Kolmannessa erässä alkoi tunnelma lämmetä. Mikko Liukkosen 5-2 maali aiheutti vanteen kiristymistä vaasalaisten joukoissa. Henri Manninen haki Jiri Veistolan tanssiin, molemmat suihkuun mutta tappelun aloittamisen vuoksi Sport jäi alivoimalle. vain 14 sekuntia ylivoimaa ja Rossin takana kolisi jälleen, Olli Julkusen toimesta. Heti seuraavassa vaihdossa Markus Talas löysi Blair Yaworskin tanssipariksi, tulos jälleen sama. Maaleja ei kuitenkaan enää nähty. Katsomossa sikaosastot kuittailivat toisilleen vastapäädyissä, KooKoon porukan ollessa luonnollisesti niskan päällä. Sen verran sähköä kuitenkin oli ilmassa, että järkkärit ja poliisit piirittivät vaasalaiskatsomon ottelun lähestyessä loppua. Ylilyönneiltä kuitenkin onneksi vältyttiin.

Tänään ei nähty parasta KooKoota, mutta varmaa peruspeliä. Hengenhätää ei ollut missään vaiheessa ja kun maalinteko onnistui hyvin, niin voittoputki näyttää nyt seitsemää. Kaksituhantisen yleisön edessä Vaasan Sport nurin maalein 6-2, Kouvostoliitto kiittää!
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Eilen lehdistötilaisuudessa julkistettiin myös uusi pelaajahankinta. Rutkasti kokemusta, ja rytinää maalin eteen, tuo jatkossa veteraanilaituri Marko Tuomainen.
Tervetuloa!
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Rämöltä ilmeisesti ihan asiallinen peli, ainakin torjuntojen valossa.
Luotto Mikkoon on ollut kova koko kauden. Vaikka joukkueella oli hankalia hetkiä, ei M Rämö ole pettänyt. Jotain pieniä tietenkin joskus sattuu, niin kuin kaikille.

Tuomaisen Markokin osui heti ensimmäisellä, hiehoa.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Yllättävän tasainen vääntö sarjajumboa vastaan. Pientä uinumista ehkä jälleen oli aluksi kotijoukkueella. TuTo sen sijaan hyödynsi 5-3 ylivoimansa ajassa 13.48 ja heti perään 5-4 ylivoiman. Alle minuutti ja oltiin kaksi maalia takana, katseltiin toisiamme että voihan vittu.. Syytä tappiomielialaan ei silti ollut, noustiinhan Jokipoikiakin vastaan kolmen maalin takaa. Uutta jalkaa vaan toiseen erään.
TuTo puolusti maaliaan hyvin, paikkoihin oli hankala päästä. Tolppa kilahti pari kertaa, jokunen livahti sentin leveäksi, mutta Hokkasen Iivo mursi lopulta kuparisen. Kavennuksesta saatiin lisää virtaa, muttei maalinteko vieläkään helppoa ollut. Kun Olli Julkusen toimesta toiselle erätauolle päästiin tasalukemissa 2-2, oltiin katsomossa varmoja että tämä hoituu. TuTon eväät hyökkäyspäässä näyttivät olevan jo syöty.
Sinnikkäästi Toverit kuitenkin taistelivat, vaikka kolmannessa erässä pelin kuva muuttui varsin yksipuoliseksi. Vasta ajassa 57.20 ylivoimalla Miro Rahkola vapautti 3600-päisen yleisön piinasta. Jiri Veistola kaunisteli vielä tyhjään maaliin 4-2 loppulukemat.

Tuosta yleisömäärästä 3629, sitä toki auttoi revanssiviikonlopun avoimet ovet. Normaali katsojaluku kotona on tällä kaudella heilunut 2000 maksavan katsojan molemmin puolin. Tämä mainittakoon, ettei tule tehtyä mitään jaskamaisia katsojalukukikkailuja ilmaispeleillä. ;)

Turkulaisilta joka tapauksessa pisteet pois, ja se on sitten yhdeksäs jonossa. Huomenna revanssi, josta ei anneta revanssia vaan otetaan se kymmenes jonoon. :thumbup:

Kouvostoliitto kiittää!
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Korjataan ensin virhe. Johtuen siintä että 24.11 pelattu tappiollinen D Team-KooKoo ei jostain syystä näy ollenkaan KooKoon sivujen ottelulistassa, voittoputken laskut ovat olleet miulla erheellisiä. Unohtakaa siis edelliset. :eek:

Tänään oli vähän sellainen joulun odottelumeininki, että käydään nyt vähän pelailemassa mutta varotaan hiukka ettei ole sitten valokuvissa silmä mustana. Muniinpuhaltelu ei tarjonnut järin viihdyttävää hokia, mutta vaikea suuria moitteitakaan on keksiä sillä facepalmiakaan ei tarvittu. Sisäsiistiä lätkyttelyä ilman virheitä, ilman raivoa. Samat suunnitelmat oli onneksi SaPKollakin, 60 minuuttia hohhailua ja kotiin. Sen näköinen oli savolaisten puolustuskin, sinne tuntui pääsevän kävellen sisään kuin Sokokselle. Ainoastaan tolpat ja isäntien vetelyys tilanteissa piti numerot siedettävinä.
Toki muutama ihan hyvän näköinen myllykin pyöri, mutta kokonaisuudessaan ei tänään mitään suurta kiekkoelämystä nähty. Hattutempun tehneen Kory Bakerin johdolla pikkujouluhöntsästä kolme pistettä ja kahdeksas perättäinen voitto. Kouvostoliitto kiittää!
 
Viimeksi muokattu:

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Vielä ennen joulutaukoa käydään Jyväskylässä pelaamassa nk. "kuuden pisteen ottelu" sarjassa kolmantena, 7 pistettä takanamme olevaa D Teamia vastaan. Joulufiilikset pitäisi nyt karistaa pois, sillä D Team on viimesenä kyennyt KooKoon voittamaan. Se on vienyt myös muut tämän kauden kohtaamiset.

Sarjataulukossa voittoputki on tehnyt hyvää, sarjakärki Jukurien etumatka on enää 5 pistettä. Jukurien vastus tänään on kuitenkin Jokipojat, josta ei pitäisi suurta vastusta mikkeliläisille olla. Voittamalla D Teamin säilyttäisi KooKoo erinomaiset hyökkäysasemat kevätkautta ajatellen, sen sijaan tappion myötä D Team pääsisi neljän pisteen päähän kärkylle ja Jukurien johto (todennäköisesti) kasvaisi 8 pisteeseen.

Kohta päästään hetkeksi huilaamaan ja vetämään kinkkua nassuun, mutta sitä ennen laitetaan kaikki peliin!

edit: Ja niinhän siinä justiinsa kävi. Jukurit hoiteli Jokipojat 2-4 ja KooKoo jätti D Teamin nollille 0-3. 5 pistettä matkaa ylöspäin ja 10 alaspäin. Siintä on ihan hyvä lähteä joulunviettoon ja loman jälkeen saalistamaan Jukurien päänahkaa todenteolla. Kouvostoliitto kiittää ja toivottaa hyvää joulua!
 
Viimeksi muokattu:

Faustus

Well-known member
Liittynyt
31.3.2000
Viestit
6745
Varsin mielenkiintoinen kierros Mestiksessä. Tikipoikien Jekimovsille tehot 4+2 6-5 jatkoaikavoitossa ja Sportin veskarille myös "kihaus".
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Yaworski, Yaworski, Yaworski

Tästä miehestä on puhuttu. On ihmetelty minkä takia mies hankittiin, miksi ei tehoja löydy. Hyllytettiinkin muutamassa ottelussa alkukaudella. Nyt hallissa lauletaan Yawon nimeä. Ei tarvitse enää ihmetellä, saati hyllyttää. Tehot ovat pikkuhiljaa löytyneet ja sitä kautta itseluottamus.. ja sen kautta lisää tehoja. Kolme kertaa Yaworski ja yleisön täysi tuki on ansaittu.
Hattutempun, ja yhden syöttöpisteen, lisäksi Yawo osoitti kanukille harvinaista hermojen hallintaa. Kolmannen erän puolivälissä, Vantaan jo hävittyä, Patrik Lostedt hyökkäsi ilmeisen syyttä Yawon kimppuun ja alkoi takoa turpiin. Yawolle on kerrottu, että Suomessa ei tapella kuten Kanadassa. Yawo kuunteli eikä ole tapellut kertaakaan, ei tälläkään kertaa. Suojeli vain itseään Lostedtin silmittömältä raivolta, yhdestikään ei nikkarin hanska heilahtanut.. silti sieltä kenopääseepra kaivoi Yawolle väkivaltaisuuskakkosen. Mitähän helvettiä siinä sitten olisi pitänyt tehdä? Seisoa asennossa ja kiittää jokaisesta iskusta? :rolleyes:
Samassa tilanteessa Mikael Paunio haki Vantaan Panu Pättiniemen tanssiin, siitä rangaistukset ihan oikein.

Matsi noin muuten alkoi laiskanpulskealla tussuttelulla. Joululoma tuntui olevan vielä päällä ja Vantaa pääsikin tekemään avausmaalin vajaa 5 minuuttia startista. Henrik Juntunen pääsi huseeraamaan aivan yksin maalin eteen, Rämö torjui kahdesti mutta kolmas kerta toden sanoi taas. Takaisku herätti KooKoota hieman, mutta edelleen tuntui kiekko polttavan lavassa kummallisesti, nukahdeltiin ja annettiin aivan järkyttäviä hazardisyöttöjä. Sai Vantaa pari läpiajoakin hienoista justiinsa lapaan napsahtaneista avauksista.. ne avaukset vain lähtivät mustapaidoilta. Pelillisesti 1. erä meni Vantaalle, vieraiden syötöt napsuivat hienosti ja pelin suunta kääntyi nopeasti. Ongelma heillä oli kuitenkin maalin eteen pääseminen (pl. se ensimmäinen "Sokoksen-ovet -tilanne"). KooKoo ehti vielä viimeisellä minuutilla tasoihin Yawon ylivoimamaalilla ja mahdollisuus oli mennä vielä johtoonkin, mutta ripari sudittiin tyhjästä maalista ohi.

Erätauolla Lehkonen ilmeisesti muistutti jätkiä että joululoma meni jo. Siinä määrin erilaisella tempolla KooKoo pyöritti seuraavan erän. Vantaa jäi jalkoihin kaikessa, musta oli kiekossa aina ensin, katkoi syötöt, taklasi ja tietysti teki maaleja. Vainiola vei kotijengin johtoon 25.44. Yawo teki voittomaaliksi jääneen osuman 27.37, seuraavaksi karvasi keskialueella kiekon itselleen ja karkasi sinetöimään hattutempun ajassa 30.15. Porthen onnistui läpiajosta nostamaan vielä vieraiden toiveita 37.28, mutta Hokkanen kuittasi puoli minuuttia myöhemmin. Mika Norja komennettiin tässä vaiheessa Vantaan maalilta pois, tilalle Mikko Strömberg.

Ei auttanut. Kolmannessa erässä Vantaa oli jo lyöty. KooKoonkin paras isku oli jo esitelty, joten ihan samanlaista hullunmyllyä ei enää nähty. Perusvarmaa pyörittelyä kuitenkin, helppoahan se kun naapuria ei kamalasti enää kiinnostanut. Mikael Paunio kaunisteli vielä 6-2 ja sen mainitun paritanssiepisodin jälkeen oltiin valmiita sulkemaan ja arkistoimaan.

---

Mutta miten Jukurit onnistui tössimään 4-1 johdon 10 minuutissa?!? SaPKo tehnyt voittomaalin ajassa 59.59.. mahtaa mikkeliläisiä vähän vituttaa :D

Ei se mitään, meille kelpaa kyllä tällainen "kuuden pisteen kierros". Kouvostoliitto kiittää!
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Voitokas joulukuu toi Iivo Hokkaselle Mestiksen kuukauden pelaajan tittelin. Joulukuun 8 ottelussa Iivo teki tehot 4+8=12 ja nousi pistepörssin kärkeen.

Jatkoajan raati puolestaan äänesti Mikko Rämön joulukuun parhaaksi yhden äänen erolla Hokkaseen. Rämön saldo 8 ottelusta 1,67 keskiarvo, torjunta% 94,72 ja yksi nollapeli.

Kolmantena uutisena Tapparan kirjoilla tämän kauden ollut laituri Samu Vilkman palaa oranssimustiin loppukauden kattavalla sopimuksella. Vilkman nähdään jäällä jo huomenna kotiottelussa HeKiä vastaan.

Edit: Niin, ja tokihan se Hokki kaatui keskiviikkona vieraissa niukasti 1-0.
Sehän riittää, Kouvostoliitto kiittää!
 
Viimeksi muokattu:

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Voitokas joulukuu toi Iivo Hokkaselle Mestiksen kuukauden pelaajan tittelin. Joulukuun 8 ottelussa Iivo teki tehot 4+8=12 ja nousi pistepörssin kärkeen.

Jatkoajan raati puolestaan äänesti Mikko Rämön joulukuun parhaaksi yhden äänen erolla Hokkaseen. Rämön saldo 8 ottelusta 1,67 keskiarvo, torjunta% 94,72 ja yksi nollapeli.

Kolmantena uutisena Tapparan kirjoilla tämän kauden ollut laituri Samu Vilkman palaa oranssimustiin loppukauden kattavalla sopimuksella. Vilkman nähdään jäällä jo huomenna kotiottelussa HeKiä vastaan.

Edit: Niin, ja tokihan se Hokki kaatui keskiviikkona vieraissa niukasti 1-0.
Sehän riittää, Kouvostoliitto kiittää!
Pirun myöhään Mestaaja-joukkueet tulee pelipaikalle. Tulivat mua vastaan just ennen neljää, joten Kajjaanin hallilla olivat joskus vartti yli. Eli ei paljoa yli kahta tuntia ennen peliä.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Olen kyllä tosi hurjasti seurannut jääkiekkoa. Tänään tuli täytenä yllärinä ja uutena asiana, jotta Tiki valmentaa kylän tiimiä.
 
Ylös