Tää nyt menee ehkä hieman SM-liigan puolelle mutta kun karsinnoista kyse niin postaanpa sen tänne....
Jatkoaikaa tuossa lueskellut jonkun aikaa, lähinnä Ilves-TPS-SaiPa-Pelicans akselia, ja mielenkiintoisesti on nyt talven ajan toi paniikkinappula vaihdellut eri joukkueiden kesken...
Välillä Tepsiläiset on ihan paniikissa, välillä taas ei. Nyt tuntuu olevan isoin kusi sukassa Pelsujen kannattajilla, ja toki tän hetkisen peli-ilmeen kannalta ihan ansaitusti...
Henk.koht. pakko myöntää että karsintapeikko on perseestä, jo pelkästään se mahdollisuus että voidaan tippua nostaa harmaita hiuksia pystyyn
TPS tuntuu saaneen vähän vaihdetta päälle, samoin SaiPa. Pelicans taas tuntuu kyntävän syvällä, jotenka lienee hyvä aika spekuloida karsinnoilla, SM-liigan kannalta?
TPS
karsinnoissa nykyporukallaan vahva, J. Koivun tulon myötä voisin hyvinkin uskoa TPS:n selvittävän karsinnat jos sinne joutuisivat.
Toki, vielä on pitkä matka heilläkin edessään, mutta nyt suunta on selkeästi oikea.
SaiPa
SaiPa on saanut vauhtia myllyynsä, viime peleissä ihan kelpo esityksiä ja sitä kautta saivat pienen kaulan Pelsuihin ja Tepsiin.
Monet jatkoajalla on jo varmoja että karsintapeikko on selätetty, toisaalta 10 kierrosta on jäljellä ja 30p. jaossa vielä eli itse en ehkä huokaisisi helpotuksesta ?
(niin kova paikka oli viime vuosikin että edelleen en ole varma edes Ipan karsijanpaikasta ennen kuin ne lopullisetkin mahkut siihen on vältetty
)
Tällä hetkellä SaiPa siis on ok iskussa, toisaalta menestys on vain parin, kovia minuutteja pelaavan, miehen käsissä.
Jos jotain sattuu, niin entäs sitten? Kaikki vielä mahdollista mielestäni, myös SaiPan osalta.
Pelicans
Tän hetken heikoin lenkki, Lahdessa pitäis olla palikat kunnossa, pelaajabudjetti ei ole ollut pienin ja osaavia miehiä tuntuis olevan organisaatiossa, jotenka viimeinen sija on hieman outo paikka...
(toisaalta, olihan Ipassakin viime kaudella paperilla ihan "ok" jengi, mutta selkee jumbo oltiin silti)
K. Jalosen sopimuksesta ensi kaudelle on huhuttu, mutta entäs jos karsinnat onkin edessä ja KooKoo (esim.) nyt onnistuu Pelsut liigasta pudottamaan?
Tuleeko Lahdessa iso pää eteen jos seura putoaa Mestikseen?
Paljon siis kyssäreitä ilmassa, ja edellämainitut nyt toki ovat vain allekirjoittaneen mutuilua...
Silti en pitäisi tuon kolmikon osalta vielä mitään varmana, no ehkä sen että playoff juna meni jo
(Ilves/Kärpät/Tappara kolmikosta voi toki 1-2 menettää otteensa vielä, mutta ikävä tosiasia on että esim. Saipan pitäisi ohittaa 2 joukkuetta, enkä usko siihen enää, yhden edellä menistä voi ohittaa, kahden epäonnistuminen loppumetreillä? en usko...)
Kuitenkin tulossa kovat loppukierrokset, ja samaan aikaan Mestiksessäkin alkaa play-off väännöt ja aletaan näkemään kuka sieltä karsimaan lähtee
Mites muuten on, JOS esim. Jokipojat tms. voittaisikin pleijarit, mutta eivät halua/voi karsia tai nousta liigaan niin olisiko karsintapaikka mahdollista antaa esim. KooKoolle jolla eväät liiganousuun on?
Tuskin, mutta tuli vaan mieleen