Hyvä pointti tuo, että presidentin keskeinen tehtävä on edustaa Suomea ulkomailla. Tässä mielessäkin Halonen on mielestäni ollut huono:
Itään on oltu liiaksi rähmällään saavuttamatta kuitenkaan oikeastaan mitään konkreettista (päinvastoin oikeastaan esim. puutullit tulivat voimaan ja vaikka Marikansan arvot ovat lähellä Tarjan sydäntä ei esim. Georgian valtaamisesta sotavoimin uskaltanut sanoa sanaakaan jne) ja samalla on jätetty ulkopoliittiset suhteet maailman suurimman, vaikutusvaltaisimman ja rikkaimman valtion kanssa käytännössä hunningolle. Tästä konkreettisena esimerkkinä se, että Tarjaa ei koskaan ole kutsuttu valkoiseen taloon.
Pähkinänkuoressa: korostanut liikaa omia, taistolaisia SETA:n puheenjohtaja-ajan pikkuharrastuksiaan liittyen homosteluun jättäen keskustelun avaukset, kannanotot ja toimet kaikesta oikeasti kansakunnalle tärkeästä (ja kyllä, myös kansan enemmistön asioiden pitäisi kiinnostaa presidenttiä!) väliin. Samalla tosiaan ulkopoliittisesti epäonnistunut myös. Ei oikein mitään hyvää siis.