Formula 1 - 2010 - Abu Dhabi: Kisa & MM-onnittelut/vitutusten purkaminen

Ironsteele

Well-known member
Liittynyt
11.7.2009
Viestit
259
Hieno kisa ja vielä hienompi lopputulos. Nyt talvitauolle ja maaliskuussa taas uutta kautta katselemaan. :)
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Ehkäpä tuossa tahdottiin sanoa, että tämä sija oli ratkaiseva siinä mielessä, että Webber pääsi heti Alonson perään, minkä seurauksena se taktiikkavirhekin sitten tehtiin.
No varikkomuuri sen taktiikkavirheen silti teki, vaikka Alonson sijoitus sen olisikin aiheuttanut. Eihän noita taktiikkapäätöksiä yhteen syyhyn voi mitenkään typistää. Safety Car, Webberin stopin ajoitus, kierrosajat, Massa-taktiikan pettäminen, Alonson sijan tippuminen. Ota nyt noista selvää mikä oli sen Alonson varikkokutsun pääsyy. Sanoisin ettei mikään. Vaan tilanne jossa oltiin siinä vaiheessa, kun Massa olikin jäänyt Webberin taakse ja Webber takoi hyviä kierroksia. Juuri siihen tilanteeseen oli reagoitava ja reagoitiin väärin.

Toki se on jälkiviisasta, että radalla pysyminen olisi kannattanut aikaisen stopin sijaan, mutta jos haetaan syytä sille miksi Alonso tuli maaliin noin huonoilla sijoilla vaikka oli alkukisasta neljäntenä ja matkalla mestariksi, niin kyllähän se varikkotaktiikan piikkiin menee
 

MP4/13

Well-known member
Liittynyt
10.3.2010
Viestit
273
Onnittelut Sebastian Vettelille ja Red Bullille ansaituista mestaruuksista! :thumbup:

Mestaruudet menivät oikeaan osoitteeseen vauhdin puolesta ja myös kokonaisuutena arvioiden, vaikka monesti kauden mittaan näyttikin, että niitä suorastaan tarjotaan McLarenille ja Ferrarille. Mutta niin Hamilton kuin Alonso (ja Ferrarin taktikot) sössivät omat mahdollisuutensa.

Tämän päivän kisassa Vettelin lisäksi onnistujiin kuuluvat vauhdin puolesta McLaren-kaksikko ja kovilla renkailla aloittanut Kubica. Turva-auton aikaisten varikkokäyntiensä ansiosta sijoituksiaan nostivat Rosberg, Petrov ja Alguersuari, jotka kaikki myös ajoivat hyvin. Kovalainen voitti jälleen uusien tiimien kisan.

Epäonnistujiin kuuluvat Webber, Alonso ja Massa tekivät varikkokäyntinsä lähes huonoimpaan mahdolliseen aikaan, ja tähän mokaan ratkesikin mestaruus. Williams- ja Sauber-kuskeilla sekä Sutililla olisi ollut mahdollisuudet pisteille, jos olisivat tulleet varikolle turva-auton aikana. Glock ja Trulli kärsivät teknisistä ongelmista ja Schumin ja Liuzzin kisa päättyi hurjaan kolariin, jossa onneksi ei käynyt pahemmin.

Kisan jälkeen Vettelin ja Alonson tunnepurkaukset olivat ymmärrettävästi täysin vastakkaiiset, tosin Alonson nyrkinheiluttelu Petroville täysin turhaa ja typerää. :nope: En tiedä, miten Vettel olisi reagoinut osien ollessa toisin päin, mutta riippumatta siitä täällä foorumilla reaktiot olisivat kuitenkin varmasti olleet ymmärtäväisempiä. ("Lievää" puolueellisuutta havaittavissa, mutta toki oman suosikin kannattaminen ja vastustajan dissaus kuuluvat asiaan. :D)
 

Joe Tanto

Well-known member
Liittynyt
30.3.2009
Viestit
383
Sijainti
Katalanian laiva
Eihän noita taktiikkapäätöksiä yhteen syyhyn voi mitenkään typistää. Safety Car, Webberin stopin ajoitus, kierrosajat, Massa-taktiikan pettäminen, Alonson sijan tippuminen. Ota nyt noista selvää mikä oli sen Alonson varikkokutsun pääsyy. Sanoisin ettei mikään.
Kyllä itsekin laittaisin tuon virheen näiden kaikkien tekijöiden summasta johtuvaksi. Heikko lähtö oli vain yksi osa sitä.

Hawkelta myös hyvä huomio Webberin mahdollisesta noususta. Tämän päivän esityksen perusteella voi mielestäni sanoa, että sen todennäköisyys ei kuitenkaan ollut kovin suuri.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
No varikkomuuri sen taktiikkavirheen silti teki, vaikka Alonson sijoitus sen olisikin aiheuttanut. Eihän noita taktiikkapäätöksiä yhteen syyhyn voi mitenkään typistää. Safety Car, Webberin stopin ajoitus, kierrosajat, Massa-taktiikan pettäminen, Alonson sijan tippuminen. Ota nyt noista selvää mikä oli sen Alonson varikkokutsun pääsyy. Sanoisin ettei mikään. Vaan tilanne jossa oltiin siinä vaiheessa, kun Massa olikin jäänyt Webberin taakse ja Webber takoi hyviä kierroksia. Juuri siihen tilanteeseen oli reagoitava ja reagoitiin väärin.

Toki se on jälkiviisasta, että radalla pysyminen olisi kannattanut aikaisen stopin sijaan, mutta jos haetaan syytä sille miksi Alonso tuli maaliin noin huonoilla sijoilla vaikka oli alkukisasta neljäntenä ja matkalla mestariksi, niin kyllähän se varikkotaktiikan piikkiin menee
Vaikka aiemmin syytin Ferraria taktiikkavirheestä, niin olihan siinä toisessa vaihtoehdossakin valtaisat riskit. Alonso oli vain neljäs, ja Webberin vauhti kovilla renkailla oli häntä kovempaa. Olisko heidän pitänyt vain toivoa ja odottaa, ettei Webber pääse hitaammista ohi? Todennäköisesti uskoivat hitaampien ohittamisen olevan mahdollista, ja siksi ottivat Alonson varikolle pitääkseen Webberin takanaan.

Taktikkaa tästä on siis vaikea syyttää. Sijan menetys Buttonille lähdössä, vaisuhko suorituskyky, ja Petrovin taakse juuttuminen estivät voittamasta.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Hawkelta myös hyvä huomio Webberin mahdollisesta noususta. Tämän päivän esityksen perusteella voi mielestäni sanoa, että sen todennäköisyys ei kuitenkaan ollut kovin suuri.
Toisaalta, jos olisi tullut toinen Safety Car Webberin stopin jälkeen Alonso olisi ollut kusessa neljännellä sijallaan (mutta yhtä lailla myös kolmannella). Sikäli varikkotaktiikan suunnittelu juuri Webberiä vastaan oli perusteltu. Olihan Mark kuitenkin se suurempi MM-uhka. Noin alhaalle lopputuloksissa jäämistä ei kukaan osannut ennkoida siinä vaiheessa. Ei varikkomuurilla eikä kotisohvilla.
 
Viimeksi muokattu:

Rentta

Well-known member
Liittynyt
22.7.2010
Viestit
6760
Sijainti
Täällähä mä
Suuret onnittelut Vettelille :thumbup:

Mikäköhän webberiin meni :confused:

Alonso F.A.I.L :alppu:

Hyvä päivä:
Latvala hienosti hopeaa
Alonso ei voittanut
Suomi voitti lätkässä.
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Taktikkaa tästä on siis vaikea syyttää. Sijan menetys Buttonille lähdössä, vaisuhko suorituskyky, ja Petrovin taakse juuttuminen estivät voittamasta.
Tästä voimakkaasti samaa mieltä. Kyllähän siellä tänäänkin ohituksia nähtiin, mutta Alonson (ja Webberin) suoritus muistutti kolmen vuoden takaista Interlagosia. Silloinkin Alonso oli todella vaisu kun olisi pitänyt tosissaan hyökätä.

Ehkä Alonson kuljettajaprofiiliin tulee tekstin "virheherkkä paineen alla" oheen lisätä "pehmenee ratkaisupaikoissa"?
 

Noora

Well-known member
Liittynyt
13.9.2010
Viestit
50
Hyvä päivä:
Latvala hienosti hopeaa
Alonso ei voittanut
Suomi voitti lätkässä.
Juuri näin :alppu: Kerrankin kaikki meni hyvin. Itse keskityin niin paljon kaiken maailman urheiluun että unohdin kokonaan isänpäivän. Onneksi muistin kuitenkin onnitella eikä isä suuttunut :p
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Ferrari ja Alonso teki jo kisaan lähtiessä virheen - he lähtivät pelaamaan peliä yhtä-kahta vastustajaa vastaan. Sen sijaan, että olisivat keskittyneet omaan suoritukseen niin tuo osoitti, että ylimielinen taktikointi vei huomion itse kilpa-ajosta.

Alonso tuli ohitetuksi heti ensisekunneilla ja lähdön ajolinjat olivat tuttuun tapaan puolustavat hyökkäyksen sijaan. Pelokasta ja huonoa itsetuntoa.

Massa oli kisassa hänkin vain Webberin tähden - estämässä Webberin menestystä. Ja kun Massalta tarvittiin nyt panosta, niin tallikin yks kaks panosti mieheen. Vain Webberin kiusaksi tosin.

Ja niin kuin Alonso myös talli jyvitti jo ennen kisaa hyvät autot ja kovat kuskit ottamatta huomioon, että kisapensoissa ja kuluneilla renkailla puolet kuskeista on hyvänä päivänä heidän puolijumalansa Alonson vertaisia kuskeja Petrovia myöden. Ajatusmalli joka ei todellakaan mahdu nykyiseen Maranelloon.

Ja kun Alonsolta maanitellaan niitä hänen kykyjään esiin, niin ei se taistelija siellä enää silloin synnykään kun jo tallikaverinkin ohittamiseen tarvitaan muiden apuja ja kuskien kastijakoa. Ja kun mestaruutta pitäisi janota ja tittelistä taistella tämä mammanpoika ei löydä uutta vaihdetta maineensa automaattilaatikosta. Paljon kertoo jo se, että selityksen häviämiselle oli mietittynä valmiiksi: auton taso jne. Kertoo, että Alonso pelkää häviämistä ja maineen menetystä enemmän kuin on valmis uhraamaan työtä voittojensa eteen.

Mestareita tulee taistelulla, tinkimättömällä työllä - ei pankin ostamana.
 
Viimeksi muokattu:

Lexa90

Member
Liittynyt
5.4.2010
Viestit
8
Jaa-a.

Että sellaista.

Siis ylivoimaisen tylsä kisa.
ainoaa viihdettä antoi kuten tavallisesti Kubica ja Kobayashi. joten heille :thumbup:

Ferrari kyllä pilasivat Alonson mestaruushaaveet totaalisesti tämän aivan hirvittävän huonon taktiikan ansiosta. ärsyttävää.

Nonniin mutta saatiinpahan meidän puolisuomalainen Sebastian "pylly vasten pyllyä" Vettel maailmanmestariksi. Saadaanpahan nähdä kun Vettelistä tulee nyt samanlainen aasi joka Hamiltonista tuli mestaruuden voitettuaan (parantanut kyllä tapansa huomattavasti, siis Hamilton.) Toivotaan että parantaa tapansa Vettelkin että voin kannustaa häntä jatkossa. :yuck:

Siis tämä rata on siis aivan käsittämätöntä kuraa. nopeammalla autolla ei pääse ohi millään, ei edes vaikka edessä ajaa sellainen lupaus kuin Vitali Petrov. huoh.

Huonot fiilikset jäi tästä kaudesta. Olisi Hamilton saanut voittaa mestaruuden :D
 

copersucar

Well-known member
Liittynyt
30.9.2001
Viestit
123
Ferrari ja Alonso teki jo kisaan lähtiessä virheen - he lähtivät pelaamaan peliä yhtä-kahta vastustajaa vastaan. Sen sijaan, että olisivat keskittyneet omaan suoritukseen niin tuo osoitti, että ylimielinen taktikointi vei huomion itse kilpa-ajosta.

Alonso tuli ohitetuksi heti ensisekunneilla ja lähdön ajolinjat olivat tuttuun tapaan puolustavat hyökkäyksen sijaan. Pelokasta ja huonoa itsetuntoa.

Massa oli kisassa hänkin vain Webberin tähden - estämässä Webberin menestystä. Ja kun Massalta tarvittiin nyt panosta, niin tallikin yks kaks panosti mieheen. Vain Webberin kiusaksi tosin.

Ja niin kuin Alonso myös talli jyvitti jo ennen kisaa hyvät autot ja kovat kuskit ottamatta huomioon, että kisapensoissa ja kuluneilla renkailla puolet kuskeista on hyvänä päivänä heidän puolijumalansa Alonson vertaisia kuskeja Petrovia myöden. Ajatusmalli joka ei todellakaan mahdu nykyiseen Maranelloon.

Ja kun Alonsolta maanitellaan niitä hänen kykyjään esiin, niin ei se taistelija siellä enää silloin synnykään kun jo tallikaverinkin ohittamiseen tarvitaan muiden apuja ja kuskien kastijakoa. Ja kun mestaruutta pitäisi janota ja tittelistä taistella tämä mammanpoika ei löydä uutta vaihdetta maineensa automaattilaatikosta. Paljon kertoo jo se, että selityksen häviämiselle oli mietittynä valmiiksi: auton taso jne. Kertoo, että Alonso pelkää häviämistä ja maineen menetystä enemmän kuin on valmis uhraamaan työtä voittojensa eteen.

Mestareita tulee taistelulla, tinkimättömällä työllä - ei pankin ostamana.
Mitähän järkeä Alonsolla olisi ollut ottaa heti lähdön jälkeen suuria riskejä kun neljäskin sija olisi kuitenkin riittänyt mestaruuteen?

Ja Alonsokin on jo kaksinkertainen mestari, varmasti tinkimättömän työn ja taistelun ansiosta.

Jos ovat jotkut mielestäsi nostaneet Alonson puolijumalaksi niin kyllä olet itse laskenut hänet vähintään puolisaatanaksi. Kuten aikanaan M. Schumacherin. Silloin sinun puolijumalasi oli Mika Häkkinen, nykyään Kimi Räikkönen.
 

JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Joo oli taas kisana perus paska Abu Dhabi. Siis ehkä paskimmista radoista tällä hetkellä, pihalle saa vetää kahtasataa eikä rata rankaise ollenkaa ja ohi ei pääse millään.
 

JJ-SS

Well-known member
Liittynyt
15.9.2010
Viestit
57
Itse pidin Alonsoa ennakkosuosikkina maailmanmestariksi aika-ajojen perusteella, mutta toisin kävi. Edes Massan säälipisteet eivät auttaneet Alonsoa mestaruuteen.

Mietin kyllä kisan aikana, että Kimi olisi suomalaisella sisulla ja tahdolla yrittänyt vaikka väkisin Petrovista ohi, mutta Alonsolla ei vaan kantti kestänyt.

Tuloksena kaudesta jäi siis Alonsolle 10 GP-pokaalia ja 11. pokaali, joka tulee kuljettajien sarjan 2. sijasta sekä se tosiasia, että kuljettaja, joka ei uskalla ohittaa ei todennäköisesti voi voittaa koko sarjaa.

Ja lapsellinen käytös Petrovia kohtaan tuskin unohtuu vähään aikaan katsojien, lehdistön ja muidenkaan keskuudessa.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Ferrari ja Alonso teki jo kisaan lähtiessä virheen - he lähtivät pelaamaan peliä yhtä-kahta vastustajaa vastaan. Sen sijaan, että olisivat keskittyneet omaan suoritukseen niin tuo osoitti, että ylimielinen taktikointi vei huomion itse kilpa-ajosta.
Hämmästyttävää kyllä, mutta olen kerrankin jostain samaa mieltä mikælin kanssa. Alonso ja Ferrari on jo pitkään puhunut siitä, että podiumit riittää ja keskitytään omaan kisaan. Se olisi riittänyt tälläkin kertaa, mutta oman kisan sijaan lähdettiin pelaamaan toista vastaan. Se kostautui.

En tosin pitäisi tänään käytettyä taktikointia ylimielisenä, vaan pikemmin hermostuneena tai pelokkaana.
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Mitähän järkeä Alonsolla olisi ollut ottaa heti lähdön jälkeen suuria riskejä kun neljäskin sija olisi kuitenkin riittänyt mestaruuteen?

Ja Alonsokin on jo kaksinkertainen mestari, varmasti tinkimättömän työn ja taistelun ansiosta.

Jos ovat jotkut mielestäsi nostaneet Alonson puolijumalaksi niin kyllä olet itse laskenut hänet vähintään puolisaatanaksi. Kuten aikanaan M. Schumacherin. Silloin sinun puolijumalasi oli Mika Häkkinen, nykyään Kimi Räikkönen.
Alonso pelkäsi riskejä - ja niin ei voita.

Kaksinkertainen mestari kyllä - mutta moninkertainen öykkäri myös. Tuplamestaruuksista ei ole apua jos asenne on tuo.

Ja sorry jos olen pitänyt Kimin puolia - arvostan suoraselkäisyyttä ja rehtiä kilpailua. Selittää myös sen, etten hurraa Alonsollesi enkä hurrannut Schumille.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Ehkä Alonson kuljettajaprofiiliin tulee tekstin "virheherkkä paineen alla" oheen lisätä "pehmenee ratkaisupaikoissa"?
Kumpaakaan mestaruuttaan ei joutunut ratkaisemaan viimeisessä kisassa, ja kaksi kertaa on epäonnistunut ratkaisemaan mestaruuden edukseen viimeisessä kisassa. Mestaruudenratkaisuviikonlopunpaineensietokykysarakkeessa on yhä todistettavaa.
 
Ylös