Maataloustuottajien keskusliitto MTK kutsui helmikuussa vieraakseen perussuomalaisten johtoa. Vierailun seuraus oli se, että MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Aarno Puttonen tuntee itsensä perusteellisesti loukatuksi.
Puttosen mukaan puoluesihteeri Ossi Sandvik oli todennut isännille, että maaseudulle on jäänyt viimeisten vuosikymmenten aikana joka talosta veljeksistä se tyhmin tai vähälahjaisin. Siksi maaseudulla on ahdistavaa.
"Oliko se nyt tyhmä vai vähälahjaisin, mutta sinnepäin", Puttonen kertoo.
Puttonen ei ollut itse kuulemassa lausuntoa, joten hän ei tiedä tarkkaa sanamuotoa. Hän kuuli lausunnosta MTK:n puheenjohtajalta Juha Marttilalta ja muilta isänniltä. Torstai-iltana Marttila vahvisti tapahtuneen HS:lle.
"Eihän se juoheva lausunto ollut", Marttila sanoo. Hän arveli perussuomalaisten oikean maaseutupoliittisen linjan aukeavan vaalien jälkeen. "Kysymysmerkkejä on", hän sanoo.
Puttonen ei ollut yhtä rauhallinen. "Perussuomalaisten maaseutuohjelma on aika myönteinen, mutta kyllä minulla menee usko täysin, jos merkittävä henkilö puhuu tällaisia."
HS ei tavoittanut Ossi Sandvikiä kommentoimaan. Asiasta kertoi verkkosivuillaan Maaseudun Tulevaisuus.
HS