Japanin maanjäristys/tsunami/ydinvoimalaonnettomuus

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Minulla oli mielessä enemmän MythBusters ja heidän kauko-ohjattava autonsa.

No tämän asiantilan ihmettelystä se ensimmäinen kommenttini kumpusikin. Itse tekniikka ei ole hankalaa, joten syyn täytyy olla jossain muualla. Etäisyys?
Juu, se Mythbustersin käyttämä konsepti oli olemassa jo ennen ohjelmaa, sen kun asentaa vaan niin saa kaasun, jarrun ja ratin ohjaukseen. Sen varmasti tekee päivässä. Mutta sammutusautossa kun on se pumppukoneisto ja vesitykki joka myös pitäisi saada ohjaukseen ja siihen ei ole valmista konseptia, vaan se pitäisi ensin suunnitella ennen kuin päästään asentamaan. Sitten kun muistaa sen ettei käytännössä minkään uuden härpättimen ensimmäiset prototyypit toimi edes perustehtävissä, niin sitä tarvitsee testata ja viritellä vielä moneen kertaan.
Lisäksi vielä ne datayhteydet joiden välityksellä sitä kikotinta pitäisi ohjata..

En todellakaan usko edes viikossa saatavan kauko-ohjattua sammutusautoa käyttökuntoon, kuukausikin kuulostaa.. no hiinä ja hiinä jos yötäpäivää painetaan eikä kovin fataaleja suunnitteluvirheitä tehdä..
edit.. ja kaikki menee muutenkin putkeen. Kyllä se kuukausikin tuntuu aika mahdottomalta.. IMHO

edit2: Mutta siis periaatteessahan semmonen olisi aivan hiton hyvä vehje, tuommoisiin ja muihinkin vaarallisiin tehtäviin. Tähän sotaan en kuitenkaan näe sen mitenkään ehtivän..
 
Viimeksi muokattu:

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24311
Sijainti
lappeen Ranta
...Mutta sammutusautossa kun on se pumppukoneisto ja vesitykki joka myös pitäisi saada ohjaukseen ja siihen ei ole valmista konseptia, vaan se pitäisi ensin suunnitella ennen kuin päästään asentamaan. ...
Äkkiseltään vois kuvitella, että sen vesitykin ohjauksen muuttaminen kauko-versioksi olisi suht pienen työn takana. Kun varmaan sitä nykyisissäkin versioissa ohjataan jollain joy-stickillä autosta käsin (?), siitä sit vaan entistä pidemmät piuhat tai jopa johdoton versio. Asia erikseen on tosiaan sitten se, että versiointi pitäisi tehdä samalla kun ydinvoimala porisee ja kuplii taustalla ja kiire olis.
 
Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Äkkiseltään vois kuvitella, että sen vesitykin ohjauksen muuttaminen kauko-versioksi olisi suht pienen työn takana. Kun varmaan sitä nykyisissäkin versioissa ohjataan jollain joy-stickillä autosta käsin (?), siitä sit vaan entistä pidemmät piuhat tai jopa johdoton versio. Asia erikseen on tosiaan sitten se, että versiointi pitäisi tehdä samalla kun ydinvoimala porisee ja kuplii taustalla ja kiire olis.
Miun käsittääkseni paloautojen tykit on hyvin pitkälti manuaalisia. Joukkojenhallintaan erityisesti suunnitelluissa vehkeissä tykit sitten olis enämpikin mekaanisesti tai elektronisesti ajoneuvon sisältä ohjattavia (operaattorin oltava suojassa huligaanien kivitykseltä), mutta myös heikkotehoisempia. Voin toki olla väärässäkin, ja helpottaisihan se toki jos olisi ohjaus jo ennestään ilotikulla..
 
Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku

Semmonen tuli kanssa mieleen, että tässä automatiikkakeskustelussa unohtuu se seikka, että siellä oli piha täynnä sitä räjähdyksen tuloksena syntynyttä laitosromua, mikä piti siivota pois, jotta vehkeet edes pääsi riittävän likelle.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Moon tästä vahvasti eri mieltä. Tuollainen tekninen muutos autoon ei kyllä päivässä toimi, ja vaikka toimisi jotenkin kuten, niin se ei lämmitä mieltä, että vehje leviää puoleen väliin matkaansa.
Onnistuihan se myytinmurtajissakin puolessa päivässä bussin muuttaminen kauko-ohjattavaksi. Olisivat soittaneet Adamin ja Jameksen paikalle :eek: Mutta aika hankalaa se varmaan olis luotettavasti saada kaikki toiminnot kauko-ohjaimeen, kun ohjauksen toimivuuskin oli ihan hakusessa. Ja mitä se auttaa että ohjaaja seisoo jossan kentän laidalla, ja auto huitelee toisella laidalla.
 
Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Onnistuihan se myytinmurtajissakin puolessa päivässä bussin muuttaminen kauko-ohjattavaksi :eek: Mutta aika hankalaa se varmaan olis luotettavasti saada kaikki toiminnot kauko-ohjaimeen, kun ohjauksen toimivuuskin oli ihan hakusessa. Ja mitä se auttaa että ohjaaja seisoo jossan kentän laidalla, ja auto huitelee toisella laidalla.
Millä perusteella puolessa päivässä. Ne pätkät on leikattu.

Lisäksi myytinmurtajillakin on ollut noiden kauko-ohjausten kanssa jos jonkinlaista bugia, vaikka aikaa on varmasti ollut enemmin kuin Fukushiman tapauksessa on.
 
Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Millä perusteella puolessa päivässä. Ne pätkät on leikattu.

Lisäksi myytinmurtajillakin on ollut noiden kauko-ohjausten kanssa jos jonkinlaista bugia, vaikka aikaa on varmasti ollut enemmin kuin Fukushiman tapauksessa on.
Niin siis en minä pidä tuota myytinmurtajien viritystä mitenkään vakavasti otettavana. Lähinnä naurattaa tuollaiset ehdotukset. Kyllähän maailmassa varmasti on korkealaatuistakin osaamista ja kykyä valmistaa etäohjattavia autoja, mutta se ei takuulla ole fukushiman pelastajilla eikä sitä muutenkaan parissa päivässä rakenneta sopivaa kalustoa heille.
 
jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Miun käsittääkseni paloautojen tykit on hyvin pitkälti manuaalisia. Joukkojenhallintaan erityisesti suunnitelluissa vehkeissä tykit sitten olis enämpikin mekaanisesti tai elektronisesti ajoneuvon sisältä ohjattavia (operaattorin oltava suojassa huligaanien kivitykseltä), mutta myös heikkotehoisempia. Voin toki olla väärässäkin, ja helpottaisihan se toki jos olisi ohjaus jo ennestään ilotikulla..
Niin kyllähän lentokenttäpaloautoissa ainakin on tehokkaat vesitykit ihan elektronisesti ohjattavana. Ja maasto-ominaisuuttakin, joskin sitten isot ulkomitatkin.
 
Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Toisaalta tuli mieleen yksinkertaisempi vaihtoehto ilman helvetinmoista virittelyä. Vesitykin kun voi lukita tiettyyn asentoon, niin jos ne autot käy ajamassa asemaan, tähtää tykit, vetää pumpuista letkut mereen ja jättää ne hyrskyttämään ittekseen miehistön poistuessa turvallisemmalle seudulle. Tarkoitushan ei ole taistella tulta vastaan joka vaatisi suihkun suunnan muuttamista, vaan suoltaa vaan vettä sinne reaktorikammioon.

Toki miehistön pitäisi käydä siellä säteilyalueella, mutta käynti olisi nopea eikä sen kummempaa insinöörityötä tarvittaisi. Siinä mielessä olisi heti toteuttamiskelpoinen juttu. Toisaalta en taaskaan usko etteikö semmoista olisi ajateltu.. kai siinäkin joku ongelma on.
 
Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Niin siis en minä pidä tuota myytinmurtajien viritystä mitenkään vakavasti otettavana. Lähinnä naurattaa tuollaiset ehdotukset. Kyllähän maailmassa varmasti on korkealaatuistakin osaamista ja kykyä valmistaa etäohjattavia autoja, mutta se ei takuulla ole fukushiman pelastajilla eikä sitä muutenkaan parissa päivässä rakenneta sopivaa kalustoa heille.
Jees, pienessä hiprakassa luin puolivillaisesti viestisi ja käsitin väärin.
 
Sinäputki

Troll
Liittynyt
13.7.2010
Viestit
4216
Sijainti
Trollhättan
Nyt ne on saaneet sähkökaapelin kytkettyä :thumbup:

Aikani kuluksi lueskelin tämän läpi:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tšernobylin_ydinvoimalaonnettomuus
Vertailinpa huvin vuoksi säteilyannoksia.
Tilanteen vakavuudesta oli aluksi epäselvyyttä. Vasta kun Nevostoliitto pyysi apua muilta mailta tilanteen vakavuus alkoi paljastua. Lähes kaikkien käytettävissä olleiden säteilymittareiden asteikko päättyi 1000 mikroröntgeniin sekunnissa. Vain kahden mittarin asteikko riitti 1 000 röntgeniin sekunnissa. Toisen luo ei päässyt räjähdyksen takia, ja toinen rikkoutui käynnistettäessä. Työntekijät pystyivät vain päättelemään, että säteilytaso ylitti n. 4 R/h. Todellinen taso saattoi olla paikallisesti jopa 20 000 R/h (tappava annos on noin 500 R viiden tunnin aikana).
Japanin viranomaiset ovat nostaneet ydinvoimalan työntekijän sallitun vuosialtistuksen viisinkertaiseksi aiempaan nähden. Uusi luku on 250 millisievertiä.
Täällä voi muutella sievertejä röntgeiksi ja päinvastoin. Tuon laskurin mukaan Tsernobylin arvioitu huippulukema 20 000 röntgeniä vastaa noin 2387 sievertiä. Ja nuo Fukushiman yksiköthän ovat millisievertejä, eli esim. 250 millisievertiä = 0.25 sievertiä. Lisäksi Fukushimassa 250 millisievertiä on suurin sallittu vuosiannos, kun Tsernobylin yksiköt tulivat täyteen jo tunnissa.
 
Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Vertailinpa huvin vuoksi säteilyannoksia.

Täällä voi muutella sievertejä röntgeiksi ja päinvastoin. Tuon laskurin mukaan Tsernobylin arvioitu huippulukema 20 000 röntgeniä vastaa noin 2387 sievertiä. Ja nuo Fukushiman yksiköthän ovat millisievertejä, eli esim. 250 millisievertiä = 0.25 sievertiä. Lisäksi Fukushimassa 250 millisievertiä on suurin sallittu vuosiannos, kun Tsernobylin yksiköt tulivat täyteen jo tunnissa.
Hyvä vertailu. Näin tällä hetkellä, ja nyt kun sähkötkin on saatu kytkettyä, on mahdollisuus välttyä aidosti vakavalta seuraamukselta...tsunamin aikaansaannoksissakin on jo riittävästi puuhaa.
 
Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
21.39: Euroopan suhtautuminen ydinvoimaan on muuttunut kriittisemmäksi Japanin kriisin seurauksena, arvioi uutistoimisto Reuters. Sen mukaan valtiot "Sveitsistä Suomeen" ovat alkaneet suhtautua ydinvoiman käyttöön aiempaa epäilevämmin.
No ainakin siinä mielessä epäilevämmin, että jos jollakulla jolla tiedonjanoa on ollut, niin viimeistään Fukushiman jälkeen on ydinvoimaymmärrys astetta parempaa. En kylläkään usko, että tämä automaattisesti tarkoittaa negatiivista suhtautumista. Kriittisestihän tällaisiin laitokseen tulee aina suhtautua.
 
Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
En tiedä miksi tein tämän, mutta ehkä tästä pessimisteille jotain iloa on:

Ai vain pessimisteille? Kiitos kuitenkin.

Kuvaava kartta, joskin jos arvioihin säteilyn määrästä ja siitä ettei Tsernobyl voi teoriassa toistua tilanne ei välttämättä ole ihan yhtä paha.

Toivotaan edelleen parasta.
 
Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Minua kiinnostaisi kovasti jonkunlainen pitkäntähtäimen suunnitelma, että mitä meinaavat Fukushimassa tehdä kun pahin on ohi.

Pumppaillaanko vain vettä laitokseen ja pistetään ehjät reaktorit toimintaan?
 
Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Minua kiinnostaisi kovasti jonkunlainen pitkäntähtäimen suunnitelma, että mitä meinaavat Fukushimassa tehdä kun pahin on ohi.

Pumppaillaanko vain vettä laitokseen ja pistetään ehjät reaktorit toimintaan?
Tähän liittyen mielenkiintoinen taulukko.
2 mSv/yr (millisieverts per year) Typical background radiation experienced by everyone (average 1.5 mSv in Australia, 3 mSv in North America)
9 mSv/yr Exposure by airline crew flying New York-Tokyo polar route
20 mSv/yr Current limit (averaged) for nuclear industry employees
50 mSv/yr Former routine limit for nuclear industry employees. It is also the dose rate which arises from natural background levels in several places in Iran, India and Europe
100 mSv/yr Lowest level at which any increase in cancer is clearly evident.
350 mSv/lifetime Criterion for relocating people after Chernobyl accident
1,000 mSv single dose Causes (temporary) radiation sickness such as nausea and decreased white blood cell count, but not death. Above this, severity of illness increases with dose
5,000 mSv single dose Would kill about half those receiving it within a month
Oleellinen boldattuna.

Jos nyt oikein ymmärrän, niin asunkelvottomia alueita voi tulla huomattavasti Tsernobyliä alhaisemmillakin lukemilla. Eikä siellä varmaan töitäkään voi tehdä eli pulju kiinni...
 
Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Jos nyt oikein ymmärrän, niin asunkelvottomia alueita voi tulla huomattavasti Tsernobyliä alhaisemmillakin lukemilla. Eikä siellä varmaan töitäkään voi tehdä eli pulju kiinni...
Mitään tarkkoja lukemiahan "pysyvästä" säteilystä ei ole saatu. Tai ainakaan minä en ole saanut.

Tuuletkin ovat toistaiseksi puhaltaneet merelle päin, joten mitään suurta laskeumaa lähialueelle ei ole todennäköisesti tullut. Paikallisesti voimalan läheisyydessä säteilytasot ovat toki hyvin korkeita, ainakin hetkellisesti.
 
Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Mitään tarkkoja lukemiahan "pysyvästä" säteilystä ei ole saatu. Tai ainakaan minä en ole saanut.

Tuuletkin ovat toistaiseksi puhaltaneet merelle päin, joten mitään suurta laskeumaa lähialueelle ei ole todennäköisesti tullut. Paikallisesti voimalan läheisyydessä säteilytasot ovat toki hyvin korkeita, ainakin hetkellisesti.
Itseasiassa löysin just.

http://translate.google.fi/translate?sl=ja&tl=en&js=n&prev=_t&hl=fi&ie=UTF-8&layout=2&eotf=1&u=http://www.tepco.co.jp/cc/press/index-j.html

Noista pdf;stä löytyy...
 
Ylös