Odotin aika-ajoista kohtuu tylsää Red Bullin näytöstä, mutta olin vain puolittain oikeassa.
Vettelin suoritus oli vähän liiankin hyvä. Mies kuuluu edelleen omiin suosikkeihini, mutta oon tottunut siihen, että mun lempparit voittaa mestaruuden viimeisessä kisassa alle viiden pisteen marginaalilla toiseksi tulleeseen, mutta tälläsillä esityksillä mestaruuden luulis ratkeavan jo ennen viimeistä kisaa. Kisavauhti nyt on tietysti vielä arvoitus, mutta taitaa RBR olla siinäkin aika vahvoilla, kun renkaiden kuluminen pitäisi olla hyvin hallussa. Eiköhän Sebastian hoida homman huomenna kotiin ja hyvä niin! Webber yllättävän pulassa, mutta jos katsoo viime kauden alkua, niin samoja piirteitä taas havaittavissa. Uskon kuitenkin Webberin petraavan ja haastavan Vettelin paalupaikoista ja voitosta jo hyvin pian.
Mclarenin hienosta esityksestä jäi hyvä maku suuhun. Mukavaa, että voitoista taistelee muutkin kun RBR ja Ferrari ja onhan se aina hyvä, että Alonson edellä on mahdollisimman monta kaveria edessä. Hamilton ja Button on loppupeleissä ihan siedettävä kuljettajakaksikko ja huomenna odotettavissa edes jonkunlaista kilpailua voitosta.
Ferrari oli pettynys, Alonso jäi huimat 1,4 sekunttia kärjestä. Punaiset näyttävät talvitestien jälkeen aina todella vahvoilta, mutta kun kausi alkaa siellä on aina joku parempi. Massa oli oma tunaroiva itsensä eikä pysty varmaan tälläkään kaudella lyömään mitään kapuloita Alonson rattaisiin.
Mercedes aiheutti toisen pettymyksen. Schumin 11. sija oli oikeastaan ihan sitä normimeininkiä. Hyvänä aika-ajajana tunnettu (mutta harvoin tiukassa paikassa venyvä) Nicokaan ei pystynyt kahdeksatta sijaa parempaan. Tiimi ei kuulu lemppareihini, mutta kärkeen kaivattaisiin lisää tappelupukareita. Pahoin vaan pelkään, että sama tahti jatkuu kisasta toiseen ensimmäisen näyttäessä homman alkunuotit.
Renaultilta kaksijakoinen suorittaminen. Petrovilta todella hyvä aika-ajo, mutta niinkun edellä jo aprikoitiin, mihinköhän Kubica olisi pystynyt. Heidfeldia en teilaisi yhden epäonnistuneen aika-ajon jälkeen. Suoritus oli surkea, mutta joskus palaset eivät vaan loksahda kohdalleen. Täytyy kyllä myöntää, että auto näyttää televisiokuvissa todella hienolta minun silmääni. Petrovilta olisi kiva nähdä onnistuminen eikä sitä tavallista auto kanttarista seinään- meininkiä.
Williamsilta odotti enemmän eilisen päivän jälkeen. Barrichellon kämmäilyt kuitenkin jättivät oikean suorituskyvyn näyttämättä, todennäköisesti olisi taistellut sijoista kymmenen tienoilla. Maldonadolta väritön ensiesiintyminen, jota ei voi mitenkään luonnehtia hyväksi, mutta piti ainakin auton radalla ja pääsee huomenna hakemaan tärkeää ensikokemusta F1-kilpailusta.
Sauber kuului positiivisiin yllättäjiin. Hienoa nähdä Kamui-san heti kauden alussa tuollaisessa iskussa. Perezin suoritus oli minun mielestäni ihan hyvä, vaikka 10. joukkoon olisi ollutkin mahdollisuudet. Näistä GP2 tulokkaista meksikolainen on selvästi se symppiksempi kaveri ja minun mielestäni lupaavampi kuljettaja kun Maldonado. Toivon tallille loistavaa kilpailua huomiseksi.
Toro Rosso venyi hyvään suoritukseen, kuljettajat nyt vain ovat huonompaa keskitasoa. Autokin vaikuttaa oikein hyvältä, vaikka muistan miten sen konservatiivista ulkonäköä arvosteltiin julkaisemisen jälkeen. Jos tuloksia haluaa nyt on se paikka, sillä resurssit ovat aika tallilla aika rajalliset eli muut tallit menevät helposti ohi.
Force Indialta odotetun kaltainen suoritus ja tippuminen takaisin peränpitäjäksi "tuloskastallien" eteen. Hirveän väritöntä suorittamista, vaikkakin Sutilin 12. sija oli oikeastaan todella hieno suoritus. Di Restalta ei mitään häikäisevää, mutta ensimmäisissä aika-ajoissa ei tarvitsekaan. Pääasia, että pystyy kehittymään paremmaksi kisa kisalta.
Entä "tulokastallit"? Surkeaa! Hävetkää! Lotus varmasti suurimpia pettymyksiä koko gridissä. Vaikkakin ongelmia oli, niin ei niillä kahta sekunttia saada kiinni. Ongelmat ovat muutenkin surkea tekosyy, sillä kyllä ne tässä ajassa pitäisi olla jo korjattu. Haukkasikohan talli hieman liian ison palan lisäämällä osia, jota ei oltu testattu. Harmi Heikin kannalta, mutta ei hyvältä näytä ei ollenkaan. Virginiltä ihan yhtä hirveää suorittamista ja HRT:n näpertely-meininki oli huvittavaa katsottavaa.
Täytyy nyt vielä leijua, että arvasin täysin oikein ketkä pääsevät viimeiseen osioon ensimmäisen osion jälkeen ja lisäksi tuli arvattua myös viiden kärki täysin oikein - mitään rahallista hyötyähän tuosta ei saa, mutta ehkä pitäisi tänään lotota sitten.
Kliseiseen lauseeseen on hyvä lopettaa; "Tästä on hyvä jatkaa huomiseen kisaan"